Mustikan pääsatokausi on alkanut eteläisessä Suomessa. Hyvillä varhaisilla kasvupaikoilla pääsee pomimaan jo sitäkin pohjoisempana. Poimijoiden m" /> Mustikan pääsatokausi on alkanut eteläisessä Suomessa. Hyvillä varhaisilla kasvupaikoilla pääsee pomimaan jo sitäkin pohjoisempana. Poimijoiden m" />

YLE


Mustikkasadosta näyttäisi tulevan tänä vuonna keskimääräistä parempi.

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Rainer Peltolan mukaan havaintometsistä saatujen tietojen perusteella sato on keskimääräistä parempi ja tasaisempi kaikissa niissä havaintometsissä, joista tietoja on kertynyt.

- Marjakoko näyttäisi olevan pääosin tavanomainen, arvioi Peltola.

Mustikoita kämmenellä.
Mustikoita löytyy taas metsästä.Raila Paavola / Yle

Pääsatokausi on jo käynnistynyt eteläisessä Suomessa. Oulun eteläpuolisilla alueilla alkaa mustikka olla poimintakypsää ja Etelä-Lapissa löytyy jo yksittäisiä kypsiä mustikoita lämpimiltä kasvupaikoilta.

Vaarojen etelärinteillä ja hakkuuaukeiden reunoilla mustikka kypsyy nopeimmin.

Mustikan pomiminen myyntiin näyttää vaikeutuvan

Tänä vuonna 4H-liitto ei osta mustikkaa. Joillakin yksittäisillä yhdistyksillä saattaa silti olla omia välityssopimuksia.

4H-yhdistykset ovat perinteisesti toimineet puolukan ostajina ja välittäneet niitä marjatuoteyritys Kiantamalle. Ensimmäisenä koronakesänä 4H-liitto kokeili myös mustikan ostoa Pohjois-Pirkanmaan Kainuun välisellä alueella.

Kiantaman toimitusjohtajan Vernu Vasunnan mukaan kokeiluvuonna mustikkaa tuli sen verran vähän, ettei sitä kannata erikseen ostaa.

- Keskusteluja on käyty mustikan ostamisesta puolukan oston yhteydessä, hän kertoo.

4H-liitto ei myöskään viime vuonna järjestänyt mustikanostoa, sillä paahteinen kesä surkastutti sadon.

Yritykset ostavat marjat ulkomaalaisilta poimijoilta

Näinä päivinä Suomeen odotetaan ennätysmäärää thaimaalaisia poimijoita.

Pakastemarjojen teollisuusmyyntiin erikoistuneen Marja Bothnia Berries -yrityksen vientipäällikkö Amanda Gustafssonin mukaan yritys tuo Suomeen pari sataa poimijaa aiempaa enemmän. Nyt määrä nousee 800:aan.

Mustikkaa yritys ostaa vain thaimaalaisilta poimijoiltaan.

Poimijahinta tulee nousemaan entisestä polttoaineiden hintojen nousun takia, mutta tarkkoja arvioita noususta ei ole, sillä poimijoille maksettavaan hintaan vaikuttaa myös sadon määrä.

Toinen merkittävä marjojen ostaja on myös Arctic International Oy. Toimitusjohtaja Janne Naapanki kertoo, että poiminnat aloitetaan lähipäivinä Päijät-Hämeestä ja sieltä edetään kohti pohjoista.

Myös Arctic Internationalin ostaa marjat thaimaalaispoimijoilta.

Poiminta-ajan kesto ratkeaa, kun katsoo sääkarttaa

Poiminta-ajana kesto riippuu erikoistutkija Rainer Peltolan mukaan tulevista säistä: Helle lyhentää poiminta aikaa viikkoon tai kahteen. Tavanomaisesti poimintakusi kestää useamman viikon.

Mustikka on sopeutuvainen marja. Kuivuus on sille kriittinen asia, sillä marjasta on vettä noin 80 prosenttia. Jos sateita ei tule, marja jää pieneksi tai tippuu pois.

- Tämä on juuri mukautumista eli kasvi sopeutuu kuiviin oloihin. Se laittaa veden sinne, missä sitä eniten tarvitaan, kuvailee Peltola.

Runsaasti mustikoita metsässä, lähikuva.
Mustikoiden koko vaihtelee paljon kasvupaikan kosteuden mukaan.Raila Paavola / Yle

Yle kävi Keski-Pohjanmaalla Vetelissä mustikkametsässä yhdessä Vetelin 4H-yhdistyksen puheenjohtajan Pirjo Korkeasaaren kanssa.

Kuuntele tästä:

Lue Lisää:

Keski-Pohjanmaalla saa kohta poimia mustikkaa - kuivuus saattaa kuitenkin kutistaa marjaa

Lappiin odotetaan thaipoimijoita heinäkuun toisella viikolla

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun perjantaihin 22.7. kello 23:een saakka.

jeudi 21 juillet 2022 15:43:16 Categories: YLE mustikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.