Ilta Sanoma

Euroopassa hohkaava lämpöaalto on aiheuttanut mittavia ongelmia sekä Googlen että Oraclen datakeskuksissa.

Googlen ja kilpailevan Oraclen datakeskukset ovat kärsineet Euroopassa pauhaavan lämpöaallon käsittelyssä.

Googlen ja kilpailevan Oraclen datakeskukset ovat kärsineet Euroopassa pauhaavan lämpöaallon käsittelyssä. Kuva: Andrew Kelly / Reuters

Eurooppaa piinaava lämpöaalto on iskenyt kyntensä myös teknologiajättien datakeskuksiin.

Amerikkalainen ohjelmistojärkäle Oracle kertoi tiistaina ja keskiviikkona joutuneensa sulkemaan joitakin eteläisen Lontoon datakeskuksensa toiminnoista. Syynä tälle ovat äärimmäiset lämpötilat, jotka ovat johtaneet keskusten jäähdytyksen ylikuormittumiseen ja osan laitteistosta vaurioitumiseen.

Britanniassa lämpötilat ovat viime päivien aikana kohonneet jopa päätä huimaavaan 40 celsiusasteeseen. Keskiviikkona Oracle kertoi lämpötilojen keskuksessa palautuneen "tavanomaisen rajoihin", mutta tämä vaati useita korjaustoimia sekä laitteiston väliaikaista sammuttamista.

Lue lisää: Kurottaako Eurooppaa korventava hellepätsi lonkeronsa myös Suomeen?

Samoihin ongelmiin alkuviikon aikana on törmännyt myös Google. Eräässä yhtiön Länsi-Euroopan datakeskuksessa jäähdytysjärjestelmän hajoaminen johti joidenkin asiakkaiden järjestelmien vaurioitumiseen sekä väliaikaiseen käsittelykapasiteetin menetykseen.

Google joutui Oraclen tavoin sulkemaan osan toiminnoista väliaikaisesti suojellakseen vahingoilta säästynyttä laitteistoaan. Tämä on vaikuttanut pääasiassa Googlen pilvipalveluihin, joista valtaosa on suunnattu yrityksille.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan jotkut datakeskukset Britanniassa ovat joutuneet turvautumaan jäähdytyslaitteiden ohella askeettisempiin metodeihin selvitäkseen kuumuudesta. Osa on päätynyt suihkuttamaan katoilta löytyviä ilmastointilaitteita kylmällä vedellä laskeakseen tuskallista lämpötilaa edes hieman.

Alkuviikon kestänyt kuumuusaalto on datakeskusten ohella iskenyt moneen kohteeseen. Sen aiheuttama kuivuus on aiheuttanut mittavia tulipaloja Lontoon ohella esimerkiksi Espanjassa, Ranskassa, Portugalissa ja Kreikassa.

Näiden tulipalojen kautta lämpöaalto on aiheuttanut ongelmia infrastruktuurin tasolla esimerkiksi rautateille sekä moottoriteille. Lutonin lentokentällä Britanniassa kuumuus aiheutti jopa kiitotien sulamisen.

Ilta Sanoma
jeudi 21 juillet 2022 15:03:00 Categories: Digitoday Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.