Ilta Sanoma

Twitter-käyttäjät eivät olleet uskoa kuvaa todeksi.

Yhdysvallat nappasi kolmoisvoiton miesten kuulantyönnöstä. Josh Awotunde sai kaulaansa hopeaa.

Yhdysvallat nappasi kolmoisvoiton miesten kuulantyönnöstä. Josh Awotunde sai kaulaansa hopeaa. Kuva: Wang Ying / ZUMA / MVPhotos

Yhdysvaltalainen Josh Awotunde työnsi kuulan MM-pronssia maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa. Hän vieraili alkuviikosta Citius Mag -sivuston haastattelussa kertomassa suorituksestaan.

Yleisurheiluaiheisen sivuston perustaja Chris Chavez julkaisi Twitterissä kuvan haastattelun kulisseista. Otoksessa Awotunde istuu Chavezin ja hänen juontajakollegansa rinnalla.

Huomio kiinnittyy kolmikon välisiin mittasuhteisiin. Yhdysvaltalainen kiekkojätti on huomattavasti juontajakaksikkoa pidempi ja lihaksikkaampi.

- Tämä kuva pitää kehystää, Chavez kirjoittaa twiitissään.

- Yksi meistä on MM-pronssimitalisti. Arvatkaa, kuka, hän jatkaa.

Chavezin julkaisu on herättänyt Twitterissä runsaasti hilpeyttä.

- Minkä lajin? Talojen nostelemisen? eräs seuraaja hassutteli.

- Kieltäydyn uskomasta, että tätä kuvaa ei olisi muokattu, toinen pohti.

- Hän (Awotunde) tarvitsisi suuremman tuolin, kolmas huomautti.

27-vuotiaan Awotunden sukujuuret ovat Nigeriassa, ja hän onkin osallistunut Afrikassa järjestettyihin kilpailuihin Nigerian riveissä.

MM-kilpailuissa Awotunde edusti kotimaataan Yhdysvaltoja ja toi maalleen hienosti MM-pronssia. Hänen mitalityöntönsä kantoi 22,29 metriin.

Ilta Sanoma
jeudi 21 juillet 2022 13:59:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.