Ilta Sanoma

Näyttelijä Aake Kalliala sairasti viime vuonna ensin vakavan koronan ja sen jälkimainingeissa mursi niskansa.

Näyttelijä Aake Kallialle viime talvi oli erityisen rankka.

Näyttelijä Aake Kallialle viime talvi oli erityisen rankka. Kuva: Lassi Rinne / IS

Näyttelijä Aake Kalliala, 71, joutui kesällä 2021 mökillään vakavaan onnettomuuteen, kun hän tipahti laiturilta ja mursi rytäkässä niskansa. Kalliala kertoo Apu-lehden tuoreessa haastattelussa, että horjahtamisen taustalla kyti paranemisvaiheessa oleva korona.

Kalliala sairastui koronaan heinäkuussa 2021. Töitä hän kykeni pahimman taudin jälkeen tekemään, mutta sairauden aiheuttamat hahmotusongelmat jäivät pidemmäksi aikaa, kertoo hän Apu-lehdelle. Muun muassa autolla ajaminen oli vaikeaa, kun keskittymiskyky ei ollut terävimmillään.

Koronaheikotus johtikin lopulta vakaviin seurauksiin, kun Kalliala iltahämärällä mökillä horjahti laiturilta rantaveteen niskoilleen. IS:lle Kalliala kommentoi tilanteen satuttua, että toipuminen vie veronsa.

- Kovasti toipilaana ollaan. Onneksi ei tarvinnut mennä leikkaukseen, Kalliala kertoi.

- Minulla ei ole tällä hetkellä niskassa kipuja, mutta rintakehässä on, sillä rintalihakset revähtivät siinä samalla. Kyllä tässä pystyy olemaan, ja olen nukkunut melko hyvin. Tietysti on hyvät lääkkeet, jotka auttavat, hän selvitti hän IS:lle.

Lue lisää: Aake Kalliala kertoo vakavasta onnettomuu­destaan - ystävät riensivät apuun, kun näyttelijä putosi laiturilta veteen suoraan niskoilleen

Toipumisen henkinen puoli osoittautuikin pidemmän päälle fyysistä raskaammaksi. IS:lle näyttelijä kertoi onnettomuuden jälkeen, että hän joutui jättäytymään pois hänelle tärkeistä Mielensäpahoittaja-elokuvan kuvauksista.

Myös liikuntakyky oli pitkään heikkona, mikä söi mieltä.

- Se oli elämäni kovin paikka, kuvailee Kalliala onnettomuutta seurannutta talvea koettelemuksineen Apu-lehdelle.

Aake Kalliala joutui niskamurtuman vuoksi jättäytymään pois Mielensäpahoittaja-elokuvan kuvauksista.

Aake Kalliala joutui niskamurtuman vuoksi jättäytymään pois Mielensäpahoittaja-elokuvan kuvauksista. Kuva: Pertti Hänninen

Hankalaa toipumisesta teki myös se, ettei paluusta entiseen ollut varmuutta. Vaikka Kalliala on pientä liikerajoitusta vaille toipunut lähes täysin, oli paranemisen aikainen tietämättömyys rankkaa.

- Mietin, palaudunko ennalleni. Oli onnetonta vian istua ja olla. Se koetteli.

Sairastamastaan koronasta Kalliala on puhunut julkisuudessa aikaisemminkin. Näyttelijä oli toimintakyvyttömänä lähes kolme viikkoa, ja jopa kävely huoneesta toiseen oli taistelua.

- Jaksoin nousta telkkarituoliini istumaan, mutta siitä kävely makuuhuoneeseen oli ihan tuskaa. Olin niin huonossa kunnossa kolme viikkoa.

Lue lisää: Seiska: Aake Kalliala sairastui heinäkuussa ärhäkkään koronaan -?toimintakyky meni viikoiksi

Näyttelijäkonkari Aake Kalliala aloitti uransa näyttelijänä 80-luvulla tehden sivurooleja erinäisissä elokuvissa. Hänet tunnetaan muun muassa Kummeli-elokuvista. Näyttelemisen lisäksi Kalliala on luonut uraa muusikkona ja onkin levyttänyt useamman albumin verran kappaleita.

Ilta Sanoma
jeudi 21 juillet 2022 13:33:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.