Ilta Sanoma

Logan Paul aloitti vuoden 2020 lopulla Pokémon-korttibuumin, joka sai jopa korttivalmistajan nostamaan tuotantomäärät aivan uudelle tasolle.

Pokémon-korttien uudesta noususta on vastuussa tube- ja sometähti Logan Paul.

Pokémon-korttien uudesta noususta on vastuussa tube- ja sometähti Logan Paul. Kuva: Mike Stobe / AFP / Lehtikuva, LAURA TALVITIE / Aamulehti

Pokémon-koRTIT olivat erittäin kovassa huudossa 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alkupuolella. Koronapandemia nosti kortit uudestaan suursuosioon vuoden 2020 lopussa erityisesti Yhdysvalloissa.

Kortteja on mennyt koronavuosina niin paljon ettei Pokémon-brändiä hallinnoiva The Pokémon Company ole pystynyt vastaamaan kysyntään. Yhtiö kertoi alkuvuodesta 2021 nostavansa tuotantomääriä reilusti.

Polygon uutisoi nyt yhtiön toden teolla ottaneen kaikki irti uudesta korttibuumista, sillä viimeisen vuoden aikana kortteja on painettu uskomattomat yhdeksän miljardia kappaletta.

Määrä on kaksi kertaa enemmän kuin edeltävänä vuonna. Kaiken kaikkiaan Pokémon-kortteja on painettu tähän mennessä jo uskomattomat 43,2 miljardia kappaletta.

Polygonin uutisen mukaan 2020 lopulla räjähtänyt korttikysyntä johti siihen, että hinnat nousivat roimasti varsinkin jälleenmyyntimarkkinoilla. The Pokémon Companyn nostettua tuotantomäärät kattoon kortteja saa ostettua taas kaupoista ongelmitta. Samalla jälleenmyyntihinnat ovat laskeneet reilusti.

Pokémon-kortteja on julkaistu jo yli 20 vuoden ajan.

Pokémon-kortteja on julkaistu jo yli 20 vuoden ajan. Kuva: Keijo Leväaho

Miksi Pokémon-korttien suosio sitten räjähti korona-aikana? Sormi osoittaa sometähti Logan Pauliin, joka laittoi dominoefektin aluilleen.

Vuoden 2020 lopulla Paul avasi suorassa YouTube-lähetyksessä ensimmäisen erän Pokémon-megakorttipaketin vuodelta 1999. Paketista hän oli maksanut noin 200?000 dollaria. Katsojat villiintyivät tempauksesta.

Paulin jälkeen monet isot striimaajat, tubettajat ja somevaikuttajat alkoivat myös ostamaan ja avaamaan Pokémon-korttipaketteja erilaisissa lähetyksissä. Yksi asia johti toiseen ja pian korttien perässä olivat varsinkin teinit ja parikymppiset.

Moni hieman vanhempi innostui korteista osittain nostalgian takia, kun pääsivät kaivelemaan lapsena ostettuja "poksukortteja" ullakolta tai kellarin kätköistä. Monille etsinnät tuottivat myös rahaa, sillä vanhojen hyväkuntoisten korttien hinnat ovat jopa kymmeniätuhansia.

Tubettaja avasi paketista jopa 300?000 dollarin arvoisen Charizard-kortin:

Lue lisää: Logan Paulin kaulakoru varasti huomion - 4,7 miljoonaa euroa

Yllättävä kysyntä johti siihen että kortit loppuivat yhdessä kohtaa kaupoista. Tämä johti taas käsirysyihin muun muassa suuren yhdysvaltalaisen kauppaketjun Targetin myymälöissä, minkä takia yhtiö lopetti Pokémon-korttien myynnin hetkellisesti liikkeissään.

Vuonna 2021 Pokémon juhlisti 25-vuotista matkaansa koko vuoden kestäneellä juhlakampanjalla. Yksi kampanjan näkyvimmistä osista oli McDonald'sin kanssa toteutetut Pokémon-kortit, joita sai ostamalla lastenaterian. Suosio yllätti kaikki.

Ihmiset jonottivat jopa yön yli päästäkseen mäkkäriin, joka oli ennakkoon ilmoittanut saaneensa rajattuja Pokémon-kortteja. Monet ostivat aterioita vain korttien takia, joten ruokaa meni roskiin. The Pokémon Company ja McDonald's asettivat lopulta rajoituksen, miten monta lastenateriaa tai korttipakkaa voi ostaa kerralla.

Lue lisää: YouTube-tähti osti Pokémon-kortteja 3,5 miljoonalla dollarilla - joutui huijatuksi

Pokémon-tuoteperheeseen kuuluu keräilykorttien lisäksi videopelejä tv-sarjoja, elokuvia, manga sekä kaikenlaisia esineitä ja vaatteita.

Pokémon-tuoteperheeseen kuuluu keräilykorttien lisäksi videopelejä tv-sarjoja, elokuvia, manga sekä kaikenlaisia esineitä ja vaatteita. Kuva: Joonas Salli

Pokémon-korttien toisen tulemisen kovin hype on jo hieman laantunut, mutta kortteja myydään edelleen selvästi enemmän kuin ennen koronapandemiaa. Yhdysvalloissa varsinkin kortit viedään yhä kauppojen hyllyiltä nopeasti.

The Pokémon Company ei ole myöskään painamassa jarrua keräilykorttibuumin osalta. IGN uutisoi yhtiön suunnittelevan reality-sarjaa, jonka keskiössä ovat Pokémon-kortit ja niillä pelaavat.

Ilta Sanoma
jeudi 21 juillet 2022 13:05:00 Categories: Esports Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.