Nokian liikevoitto ja liikevaihto nousivat huhti-kesäkuussa. " /> Nokian liikevoitto ja liikevaihto nousivat huhti-kesäkuussa. " />

YLE


Useat yritykset julkaisevat tänään puolivuosikatsauksensa. Yle seuraa tulospäivää tässä artikkelissa.

Verkkolaitevalmistaja Nokian vertailukelpoinen liikevoitto oli huhti-kesäkuussa 714 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten oli vastaavana ajankohtana 682 miljoonaa euroa. Yhtiön liikevaihto nousi vuoden toisella neljänneksellä 5,87 miljardiin euroon, kun se vuotta aiemmin oli 5,31 miljardia euroa.

Nokian toimitusjohtaja Pekka Lundmark kertoo olevansa tyytyväinen toisen vuosineljänneksen vahvaan tulokseen.

Yhtiö kertoo riskitekijöikseen tulevaisuudessa muun muassa kilpailun intensiteetin, jonka odotetaan jatkuvan voimakkaana.

Riskinä on myös yhtiön kyky hankkia vakiokomponentteja, kuten puolijohteita, ja niiden kustannukset sekä häiriöt maailmanlaajuisessa toimitusketjussa.

Myös Wärtsilä nosti tulostaan

Konepajayhtiö Wärtsilän tulos, liikevaihto ja tilauskertymä kasvoivat vuoden toisen neljänneksen aikana.

Vertailukelpoinen liiketulos kasvoi 85 miljoonaan euroon huhti-kesäkuussa viime vuoden 71 miljoonasta. Liikevaihto oli 1,4 miljardia euroa, missä oli neljänneksen lisäys vuoden takaiseen verrattuna. Myös tilauskertymä kasvoi neljänneksellä, niin ikään 1,4 miljardiin.

Wärtsilä kertoo lisäksi saaneensa päätökseen vetäytymisen Venäjän markkinoilta. Yhtiö sanoo käynnistäneensä uuden tutkimus- ja kehitysyksikön Venäjän ulkopuolelle turvaamaan sen, että sitoumukset asiakkaille täytetään ilman keskeytyksiä.

Päivitämme uutista.

Lue lisää aiheesta:

Yle seuraa tulospäivää - Kiina kuritti Konetta, Cargotec ennätysvauhdissa, Telia paransa käyttökatettaan

jeudi 21 juillet 2022 11:35:14 Categories: Tulostiedot YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.