Ilta Sanoma

Markkinoilla on spekuloitu, että EKP saattaa nostaa korkoa enemmän kuin ilmoittamansa 0,25 prosenttiyksikköä. Koronnostolla se pyrkii suitsimaan euromaiden laukkaavaa inflaatiota.

Kuva: Daniel Roland/AFP/Lehtikuva

Euroopan keskuspankki (EKP) pitää tänään kokouksen, jossa sen odotetaan nostavan ohjauskorkojaan ensi kertaa vuosiin. EKP ilmoitti kesäkuun alussa, että se aikoo nostaa ohjauskorkojaan 0,25 prosenttiyksiköllä, mutta tällä viikolla markkinoilla on spekuloitu myös tätä suurempaa nostoa.

Korkojen nostolla pyritään hillitsemään euromaiden kiivasta inflaatiovauhtia. EKP tekee rahapolitiikkaa haastavassa tilanteessa, sillä yhtä aikaa nopean inflaation kanssa talouskasvun odotetaan heikkenevän. Esimerkiksi Euroopan komissio on laskenut ennustettaan euroalueen talouskasvusta tänä vuonna.

EKP:n huolena on myös euromaiden valtionvelkojen korkojen nouseminen ja erkaantuminen toisistaan. EKP:n täytyy kiinnittää huomiota esimerkiksi raskaasti velkaantuneen Italian valtionvelan korkoihin.

Kokoukselta odotetaankin lisätietoa instrumentista, jolla pyritään hillitsemään korkoja ja korkojen eroja eri euromaiden välillä.

Ilta Sanoma
jeudi 21 juillet 2022 11:42:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.