Ilta Sanoma

Roomassa lomaa viettänyt Ville ja hänen perheensä jäi jumiin Roomaan, kun Finnair perui paluulennon.

Noin 200 matkustajan oli määrä lentää Finnairin lennolla Roomasta Helsinkiin tiistaina.

Noin 200 matkustajan oli määrä lentää Finnairin lennolla Roomasta Helsinkiin tiistaina. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva, Andreas Solaro / AFP / Lehtikuva

Finnair joutui perumaan tiistaina meno- ja paluulennon Helsinki-Rooma-välillä henkilökunnan sairaustapauksen vuoksi. Asian vahvisti Finnairin viestintäpäällikkö Kaisa Tikkanen.

Menolennolle Helsingistä Roomaan oli ostanut lipun noin 170 asiakasta ja paluulennolle noin 200 asiakasta.

Roomassa perheensä kanssa lomaa viettäneen Villen oli tarkoitus lentää perheineen kyseisellä lennolla Suomeen. Paluulennon oli määrä lähteä tiistaina illalla kello 19.45. He saivat tiedon peruuntuneesta lennosta puoliltapäivin.

Peruuntumisen syynä kerrottiin kuitenkin olevan koneen tekninen vika.

- Saimme tiedon suunnilleen 11.30, kun olimme luovuttamassa hotellihuonetta. Olemme olleet tietenkin yhteydessä Finnairin asiakaspalveluun. Vasta myöhemmin illalla tuli tieto siitä, että korvaava lento on siirretty perjantaille.

Euroopan lentoyhtiöt ovat olleet pandemian jälkeen historiallisen kovassa paikassa henkilöstöpulan, lakkoilevien työntekijöiden ja kasvaneiden asiakasmäärien kanssa. Kuvassa Rooman lentokenttä joulukuussa 2020.

Euroopan lentoyhtiöt ovat olleet pandemian jälkeen historiallisen kovassa paikassa henkilöstöpulan, lakkoilevien työntekijöiden ja kasvaneiden asiakasmäärien kanssa. Kuvassa Rooman lentokenttä joulukuussa 2020. Kuva: Remo Casilli / Reuters

Finnairilta tuli Villen mukaan ristiriitaista tietoa toimintaohjeista.

-?Olemme olleet yhteydessä kolmeen eri tahoon, joihin meidät on ohjattu Finnairin asiakaspalvelusta. Yksi sanoi, että Finnair maksaa tästä 200 euroa perhettä kohden, loput maksatte itse. Toisen virkailijan mukaan peruuntuneen lennon lipun hinta voidaan maksaa takaisin.

Perheellä kesti useita tunteja löytää kaupungista uusi majoitus perjantaille asti.

-?Finnairilta kerrottiin, että meidän täytyy itse etsiä majoitus. Kysyin tietysti, minkä hintaisen majoituksen Finnair korvaa. Siihen ei sanottu mitään. Kehotettiin vain täyttämään korvaushakemus ja sitten myöhemmin selviää, korvataanko summa.

Villen mukaan osa matkustajista ei ole vieläkään saanut korvaavaa lentoa.

Viestintäpäällikkö Kaisa Tikkasen mukaan peruutustilanteessa asiakas voi halutessaan jättää matkan käyttämättä ja hakea takaisinmaksua lipun hinnasta.

Hänen mukaansa nyt eletään kaikkien vilkkainta matkustuskautta ja lennot ovat todella täynnä.

-?Siksi vaihtoehtoisten lentojen löytäminen on valitettavasti ollut todella haastavaa ja vienyt aikaa.

Tikkasen mukaan etenkin Roomasta Helsinkiin päin matkustaville on ollut vaikeaa löytää korvaavia lentoja. Hän kuitenkin lisää, että mikäli uusi lento on seuraavana päivänä tai myöhemmin, Finnair järjestää tarvittaessa myös yöpymisen kohteessa.

-?Osalle asiakkaista uusia lentoja ei ole löytynyt esimerkiksi heti seuraavalta päivältä.

Finnarin viestintäpäällikön mukaan etenkin Roomasta Helsinkiin päin matkustaville on ollut vaikeaa löytää korvaavia lentoja.

Finnarin viestintäpäällikön mukaan etenkin Roomasta Helsinkiin päin matkustaville on ollut vaikeaa löytää korvaavia lentoja. Kuva: Guglielmo Mangiapane / Reuters

Vaihtoehtoisia lentoja olisi lähtenyt Villen mukaan Suomeen jo ennen perjantaita, mutta Finnair ei ole halunnut hyödyntää niitä.

-?Suomeen olisi päässyt esimerkiksi vaihtolennolla, joista toinen lento olisi ollut eri lentoyhtiön järjestämä. Eräs virkailija ei kuitenkaan hyväksynyt sitä.

Lennon peruuntuminen vaikuttaa ikävästi perheen loppuviikon suunnitelmiin. Perheen oli tarkoitus olla keskiviikkona konsertissa Tallinnassa ja lähteä jo perjantaina seuraavaan reissuun. Rahoja ostetuista lipuista ja varatuista hotelleista ei enää saanut takaisin.

-?Finnairin toiminta ihmetyttää todella paljon. Kyllähän Finnairilla pitäisi jonkinlainen vastuu olla. Tämä on täysin käsittämätöntä. Meillä on onneksi varaa yöpyä hotellissa perjantaihin saakka, mutta on monia perheitä, joilla ei ole.

Ilta Sanoma
jeudi 21 juillet 2022 11:00:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.