Ilta Sanoma

Kari Kanalan mielestä rakkaus merkitsee vapautta ja puoliso voi pysyä osin mysteerinä, vaikka hänet tuntisi hyvinkin. - Vihdoin tässä kolmannessa avioliitossani muistan, ettei puoliso saa muuttua itsestäänselvyydeksi.

Kari Kanala on kolmannessa avioliitossaan pappi Milla Mäkitalon kanssa. Pari vihittiin 12 vuotta sitten.

Kari Kanala on kolmannessa avioliitossaan pappi Milla Mäkitalon kanssa. Pari vihittiin 12 vuotta sitten. "Häämatkalla Euroopassa ajoimme Millan kanssa yli 8 000 kilometriä." Kuva: Jaakko Lukumaa

Televisiossa pappi Kari Kanala, 55, mätsää uusia aviopuolisoita toisilleen suositussa Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa. Omassa elämässään hän on naimisissa kolmatta kertaa.

- Vaimoni Millan kanssa olen kokenut, että rakkaus merkitsee vapautta. Hän säilyy minulle aina osittain mysteerinä, vaikka tunnen hänet hyvin.

Syksyllä Karilla ja pappi Milla Mäkitalolla tulee kolmetoista vuotta yhdessä. Pari vihittiin avioliittoon kaksitoista vuotta sitten lähellä Turkua, Linnavuorella.

- Rakkaus ja yhdessäolo eivät ole metritavaraa, jota sahataan sopiva määrä. Ne lahjoitetaan joka päivä uudelleen. Vihdoin tässä kolmannessa avioliitossani muistan, ettei puoliso saa muuttua itsestäänselvyydeksi, Kari sanoo Elämäni oivallukset -haastattelussaan.

Aiemmista liitoistaan Karilla ei ole pahaa sanaa sanottavanaan.

- Olin aiemmin itsekäs ja henkisesti keskenkasvuinen. Uppouduin liikaa töihin ja vasta päälle nelikymppisenä ymmärsin, miten tunteet antavat tietoa itsestäni.

- Aviomiehenä minulla on aina petrattavaa esimerkiksi siinä, etten olisi liikaa somessa. Milla muistuttaa minua usein siitä.

Karin mukaan parisuhteessa puolisojen välinen erilaisuus on rikkautta.

- Milla ei ole teflonia, kuten en minäkään. Rosot ovat kiinnostavia, ja erilaisuutta pitää tukea, jotta vetovoima säilyy.

Kirkkotyössään Kari puhuu usein armosta, joka hänen mielestään merkitsee myös suvaitsevaisuutta.

- Siitä esimerkkinä prideviikolla oli sateenkaarilippu seurakuntamme lipputangossa. Paavalin seurakunta oli vuonna 2016 ensimmäinen seurakunta, jossa lain tullessa voimaan päätettiin vihkiä ja siunata samaa sukupuolta olevat, Kari kertoo.

- Jumalan rakastaminen on lähimmäisen rakastamista, eikä ketään pidä syrjiä. Monenkirjavat värit ovat tärkeitä, pelkkä harmaa ei riitä.

Karin ja Millan perheeseen kuuluu kuusivuotias poika. Mitä Kari ajattelee vanhemmuudesta ja miksi hän kuvailee itseään isänä maanantaikappaleeksi? Mitä ovat Karin intohimot, ja miksi Pasi Rautiainen muuttaa perheen olohuoneeseen kerran vuodessa? Voit lukea Kari Kanalan koko haastattelun Me Naisten uusimmasta numerosta 29/2022. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Ilta Sanoma
jeudi 21 juillet 2022 10:00:00 Categories: Ihmiset & suhteet Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.