Ilta Sanoma

Vladimir Putin lupaili jatkoa kaasutoimituksille, mutta uhkasi samalla, että energiavirrat voivat supistua viidennekseen putkilinjan kapasiteetista.

Nord Streamin putkistoa Saksassa.

Nord Streamin putkistoa Saksassa. Kuva: Edouard Merlo / Lehtikuva / AFP

Venäjältä Saksaan johtavan Nord Stream 1 -maakaasuputken huoltotauon olisi määrä päättyä tänään. Euroopassa kuitenkin pelätään, ettei Venäjän valtion energiayhtiö Gazprom jatka kaasutoimituksia.

Kaasutoimitukset putkilinjan kautta Venäjältä Saksaan keskeytyivät kokonaan viime viikon maanantaina huoltotauon vuoksi.

Venäläistä kaasua Saksaan maahantuova energiayhtiö Uniper on joutunut hankkimaan korvaavan kaasun markkinoilta merkittävästi aiempaa korkeampaan hintaan. Uniperin pääomistaja on Suomen valtionyhtiö Fortum.

Uutistoimisto AFP kertoi tiistaina, että putken olisi määrä avautua tänä aamuna seitsemältä Suomen aikaa.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Venäjän presidentti Vladimir Putin lupaili, että Gazprom täyttää kaikki velvoitteensa. Asiasta kertoi uutistoimisto AFP. Putin puhui toimittajille Iranin pääkaupungissa Teheranissa.

Putin kuitenkin sanoi myös, että energiavirrat voivat laskea viidennekseen putkilinjan kapasiteetista, koska toinenkin turbiini on tarkoitus lähettää huoltoon tämän kuun lopussa.

Ilta Sanoma
jeudi 21 juillet 2022 05:30:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.