Ilta Sanoma

Vaarallinen, lepakoiden levittämä Marburg-virus on 2000-luvulla levinnyt pääasiassa Afrikassa.

Egyptinkoirankuonolepakko kuuluu Marburg-viruksen levittäjiin.

Egyptinkoirankuonolepakko kuuluu Marburg-viruksen levittäjiin. Kuva: Tuns / Zuma / MVPhotos

Ghanassa Länsi-Afrikassa kaksi ihmistä on kuollut Marburg-virukseen. Marburg-virus kuuluu samaan virusperheeseen ebolaa aiheuttavan viruksen kanssa.

Marburg-tartunta vahvistettiin kahdella ihmisellä maan eteläisellä Ashantin alueella. Molemmat kuolivat sairaalassa, uutisoi BBC.

98 viruksen saaneiden henkilöiden kanssa kontaktissa ollutta ihmistä on asetettu karanteeniin. Joukkoon kuuluu menehtyneiden potilaiden sukulaisia, heitä hoitaneita hoitajia sekä ruumishuoneen työntekijöitä.

Marburg on hyvin tappava virus. WHO:n mukaan sairastuneista kuolee 24-88 prosenttia. Ennusteeseen vaikuttavat viruksen muoto sekä tapauksen hoito.

Se löydettiin ensimmäisen kerran vuonna 1967, kun 31 ihmistä sai tartunnan ja seitsemän kuoli kahdessa samanaikaisessa tautipesäkkeessä Marburgissa ja Frankfurtissa Saksassa sekä Belgradissa Serbiassa.

Virus jäljitettiin alun perin Ugandasta tuotuihin vihermarakatteihin. Sittemmin on todettu, että egyptinkoirankuonolepakko on yksi viruksen pääasiallisista levittäjistä. Myös siat voivat levittää tautia.

Marburg-virus yhdistettiin alun perin Ugandasta tuotuihin vihermarakatteihin 60-luvulla.

Marburg-virus yhdistettiin alun perin Ugandasta tuotuihin vihermarakatteihin 60-luvulla. Kuva: Brehm, H. / DPA / Zuma Press / MVPhotos

Virus leviää useimmiten ihmisistä, jotka ovat viettäneet pitkiä aikoja lepakoiden asuttamissa luolissa tai kaivoksissa.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun virusta esiintyy Ghanassa. Länsi-Afrikassa virus havaittiin ensimmäisen kerran viime vuonna Guineassa, jossa yksi ihminen sairastui.

Marburg-virus on kiusannut pääasiassa Afrikan maita. Viimeisen 40 vuoden aikana Euroopassa virukseen on kuollut yksi ihminen. Samoin Yhdysvalloissa, jossa yksi henkilö kuoli palattuaan kotiin Ugandasta, jossa hän oli ollut tutkimassa luolia.

Pahimpia Marburg-viruksen tautipesäkkeitä ovat olleet Angola vuonna 2005, kun 374 tartuntaa johti 329 kuolemaan, sekä Kongon demokraattinen tasavalta vuosien 1998 ja 2000 välillä, kun 154 ihmistä sairastui virukseen ja 128 kuoli.

Viruksen oireet alkavat nopeasti kuumeella, pahalla päänsäryllä sekä lihaskivuilla. Kolmen päivän jälkeen oireita kehittyy usein lisää, kuten vetistä ripulia, vatsakipua, pahoinvointia ja oksentelua.

- Tähän vaiheeseen päässeillä potilailla on kuvailtu olevan aavemaiset piirteet, sisään painuneet silmät, ilmeettömät kasvot sekä velttoutta, WHO kuvailee viruksen oireita.

Virus aiheuttaa monille potilaille verenvuotoa useista osista kehoa, mikä johtaa monen potilaan kuolemaan noin kahdeksan tai yhdeksän päivän jälkeen sairastumisesta.

Marburg-virukselle ei ole mitään erityisiä lääkkeitä tai rokotetta. WHO:n mukaan tällä hetkellä kehitteillä on verituotteita, lääkkeitä ja immuuniterapioita. Hoitajat voivat helpottaa potilaiden oireita nesteytyksellä sekä korvaamalla menetettyä verta.

Ihmisten välillä virus leviää pääasiassa eritteiden välityksellä sekä saastuneista vuodevaatteista. Parantumisen jälkeen virusta voi löytyä potilaan verestä tai siemennesteestä vielä kuukausien ajan.

Ilta Sanoma
jeudi 21 juillet 2022 02:35:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.