Ilta-Sanomat tapasi Eugenessa Wilson Kipketerin, joka 1997 valittiin sekä maailman parhaaksi yleisurheilijaksi että urheilijaksi.

Kuva: Hannes Heikura

Wilson Kipketer ei ulkoisesti ole juuri muuttunut niistä 1990-luvun päivistä, jolloin hän hallitsi voittamattomana 800 metrin juoksumatkaa. Kasvoilla on tuttu ikuinen hymy, ja haastattelun aluksi Kipketer muistelee vierailuaan Suomen urheilugaalassa 2016.

Hän vastaanotti Urheilun hyväntekijän erikoispalkinnon. Suomalaisista urheiluhahmoista Kipketer kertoo tuntevansa hyvin managerilegenda Jukka Härkösen ja Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön kestävyyslajivastaavan Olli-Pekka Kärkkäisen. Tämä valmensi aikanaan Tanskassa.

Puman tossutallin ex-supertähti esittelee varustevalmistajan pr-taloa, jossa työskentelee koko MM-kisojen ajan.

- On hienoa tavata vanhoja urheilijatuttuja. Mutta yhtä lailla on tärkeää tajuta, että tässä talossa päähenkilöitä ovat näiden kisojen urheilijat, en minä, Eugenen riisuttua kisasapluunaa onnistuneena pitävä Kipketer sanoi.

Käydään läpi hieman numeraalista dataa niille, joille Tanskaa edustaneen, kenialaissyntyisen Kipketerin ura ei ole tuttu.

Vuosina 1993-1997 hän hävisi 800 metrillä yhden kerran, voitti kaksi MM-kultaa ja rikkoi 1997 ME:n kahdesti sivuttuaan sitä ensin.

Kipketer juhli kultaa Ateenassa 1997. Kuva: Hannes Heikura

Kölnissä 24. elokuuta syntyneen ME:n 1.41,11 rikkoi vasta maanmies David Rudisha Lontoon hurjassa olympiarevittelyssä 2012.

Vuonna 1997 syntynyt halli-ME 1.42,67 on yhä voimassa. Alle 1.43:n Kipketer juoksi 20 kertaa. EM-kultaa tuli 2002. Täysin ainutlaatuisia lukuja ja saavutuksia.

Puolimailerius ei ole miellyttävin ammatti silloin, kun tehdään maksimaalista suorituskykyä parantavia harjoituksia.

- Olin 400 metrille liian hidas enkä tarpeeksi kestävä 1?500 metrille. En halunnut olla kolmessa asiassa keskinkertainen, vaan yhdessä maailman paras.

Kun Tanskaan opiskelijana Keniasta matkustanut Kipketer päätti, että kansalaisuuden ja edustusoikeuden vaihto ovat parhaaksi hänen uralleen, hän tiesi myös seuraukset.

- Sain juosta Göteborgin MM-kisoissa 1995, koska Kansainvälisen yleisurheiluliiton edustusoikeutta koskeva sääntö oli erilainen kuin Kansainvälisen olympiakomitean. Mutta tiesin jo kansalaisuusanomusta tehdessäni, että en pääse olympiakisoihin 1996.

Atlantassa voittoon juoksi Norjan Vebjörn Rodal, jolle Kipketeriä vastaan edellisvuoden MM-finaalissa, tai muutenkaan, ei ollut kuin hopeaa jaossa.

- Vebjörn teki vain sen, mitä piti tehdä. En voinut syyttää tilanteesta kuin itseäni, no ehkä vähän myös KOK:n sääntöjä.

Myös Rodal on Eugenessa, Norjan tv:n asiantuntijana.

Alun perin Kipketerin piti palata Tanskasta opiskelujen jälkeen Keniaan. Mielen muututtua hän aloitti kieliopinnot. Puutteellisen kielitaidon takia syntyi myös erikoisia mielikuvia.

- En ole aivan sellainen ihminen kuin monet tanskalaiset luulivat minun olevan. Vääriä, syvään juurtuneita mielikuvia on ikävä kyllä vaikea korjata myöhemmin.

Välit vanhaan kotimaahan eivät olleet kovin hyvät. Monacoon verotussyistä asettunut Kipketer treenasi huippuvuosinaan Ranskassa, Sveitsissä ja Portugalissa, mutta ei Keniassa.

Uransa pahimmaksi mahalaskuksi hän nimeää muitta mutkitta Sydneyn olympiafinaalin 2000. Suhteellisen hitaassa, rikkonaisessa ja taktisessa finaalissa Kipketer teki vääriä ratkaisuja ja hävisi maaliviivoilla 0,06 sekuntia todelliselle yllätysvoittajalle, Saksan Nils Schumannille.

- Syytin siitä yhtä ihmistä, ja se ihminen katsoi minua peilistä. Ei minulla ollut silloinkaan mitään Nils Schumannia vastaan, mutta ei minun olisi pitänyt olla silloisella kapasiteetillani sellaisessa tilanteessa hänenlaistaan juoksijaa vastaan.

Sydneyn hopean lisäksi Ateenasta tuli olympiapronssia 2004, kun ura oli jo päättymässä.

Tykkikautensa 1997 vauhtiin Kipketer ei enää päässyt, ja yksi syy oli hänen 1998 alkuvuodesta sairastamansa, erittäin vakava malaria. Sairaalahoito kesti pitkään.

- Oli melkoinen kokemus sellaisen kauden kuin 1997 jälkeen jäädä Budapestin EM-finaalissa viimeiseksi 1.50-alkuisella ajalla, Kipketer nauraa.

Kahden yleisurheilua harrastavan pojan isä näyttää hämmentävän kovakuntoiselta 49-vuotiaaksi.

- Se ei perustu treenaamiseen, vaan muihin elämäntapoihin. Jaksan lähteä juoksemaan enää aika harvoin. Sitä tuli kyllä tehtyä yhdelle ihmiselle tarpeeksi.