Ilta Sanoma

Saunoissa panostetaan nyt luonnonläheisyyteen, mutta ratkaisuissa uskalletaan myös rikkoa perinteitä. Takuuvarmana hittinä toimivat valkoiset kiuaskivet.

Suomalaisissa kodeissa satsataan entistä enemmän saunaosastoon.

Suomalaisissa kodeissa satsataan entistä enemmän saunaosastoon. Kuva: Tatu Lertola

Asuntomessujen portit aukesivat viime perjantaina Naantalissa, ja messut ovat auki elokuun puoliväliin asti. Lounatuulen messualueelta löytyy 35 uniikkia kohdetta, joita kaikkia yhdistää tyylikkyyden ohella eräs muukin asia: joka kodin uumenista löytyi sauna.

Kodeissa sauna on yksinomaan rentoutumiselle ja arjen kiireistä palautumiselle pyhitetty paikka. Varsinkin kuluneiden pandemiavuosien vuoksi suomalaisissa kodeissa satsataan nyt entistä enemmän kylpytilaan ja saunaosastoon.

- Yksi keskeinen sisustusta määrittävä teema on hyvinvointi. Tämä näkyy muun muassa hulppeina sauna- ja kylpyläosastoina sekä pyrkimyksinä huomioida luontoa ja luonnonvaloa sisustuksessa, messujen sisustyylejä jo pitkään tutkinut trendiasiantuntija Malla Tapio kertoo.

Kokosimme alle messujen neljä parasta saunaa. Näissä kelpaa heittää löylyä!

Lue lisää: Tältä näyttävät Naantalin asuntomessut - hulppea spa ja 8 muuta kiinnostavinta kohdetta, jotka kannattaa nähdä

Kohde numero 33, Lounatuulen Löyly, on suunniteltu täysin saunomisen ympärille. Kyseessä ei suinkaan ole asunto vaan pihasaunarakennus, joka toimii koko rivitalon vuokra-asuntojen asukkaiden yhteissaunana.

Puulla lämpiävän yhteissaunan lauteet ja saunatuvan huonekalut ovat puuseppä Johannes Simosen käsialaa. Saunan seinät puolestaan on valmistettu tontilla kaatuneista männyistä.

Yksi kohteen kantavista teemoista onkin hyödyntää lähiympäristöä ja ylijäämämateriaaleja. Saunan viereisen saunatuvan nojatuolit on valmistettu rakennustyömaan hukkapuusta ja tuvan jakkarat puolestaan myrskyn kaatamista männyistä.

Saunatuvan lasiliukuovista avautuu kaunis metsämaisema. Luonnonläheisyys on muutenkin vahvasti läsnä niin materiaalivalintojen kuin sisustuselementtienkin puolesta. Iltaisin tuvassa voi nautiskella takkatulen ääressä, sillä huoneen kulmasta löytyy Tiilerin kiertoilmatakka.

Lounatuulen Löyly, kohde 33, on useamman vuokra-asunnon asukkaiden yhteissauna.

Lounatuulen Löyly, kohde 33, on useamman vuokra-asunnon asukkaiden yhteissauna. Kuva: Tatu Lertola

Saunatuvan kalusteissa on hyödynnetty ympäröivää luontoa ja lähituotantoa.

Saunatuvan kalusteissa on hyödynnetty ympäröivää luontoa ja lähituotantoa. Kuva: Tatu Lertola

Saunatuvan jakkarat on valmistettu myrskyn kaatamista männyistä tontilla.

Saunatuvan jakkarat on valmistettu myrskyn kaatamista männyistä tontilla. Kuva: Tatu Lertola

Lattiasta kattoon erilaisilla raakapinnoilla, kuten betonilla ja käsikipsilaastilla pinnoitetussa Villa Pintassa, numero 13, edes saunan lauteet eivät ole paljasta puuta, vaan kertopuurungon ja tuplakipsin päällä on hartsipinnoite. Lopputuloksena on ainutlaatuinen ja graafisella muotoilullaan joukosta erottuva sauna.

Erottava tekijä on myös saunan nurkasta löytyvä vitivalkoinen valukivestä valmistettu kiuas ja sen valkoiset kiuaskivet.

Lauteet eivät kuumene löylyissä polttavan kuumiksi vaan pinnat tuntuvat jopa hieman viileiltä. Katonrajasta kajastava lämmin spottivalaistus luo tilaan tunnelmallisuutta.

Vastoin perinteitä, ei kohteen 13 saunassa ole ollenkaan näkyvissä puuta.

Vastoin perinteitä, ei kohteen 13 saunassa ole ollenkaan näkyvissä puuta. Kuva: Tatu Lertola

Valukivellä pinnoitettu kiuas on Tulikiven.

Valukivellä pinnoitettu kiuas on Tulikiven. Kuva: Tatu Lertola

Monissa messujen saunoissa käytettiin rohkeasti erilaisia lasiovia ja -seiniä. Kohteen numero 4, Kannustalon Auma, saunassa yksi seinä on kokonaan lasia.

Lasiseinä sointuu kauniisti yhteen lämpökäsiteltyjen magnolialauteiden kanssa. Myös seinät ja katto ovat lämpökäsiteltyä magnolia-paneelia.

Kiuas on upotettu lauteiden sisään ja selkänojan yläosaan on upotettu pieniä spottivaloja. Lopputulos on elegantti ja ajaton.

Kuva: Tatu Lertola

Chalet Pihla -nimisen kohteen 25 saunassa vallitsee rennon letkeä tunnelma. Perinteisten lauteiden sijaan saunan lämmöistä nautiskellaankin rantatuoleista käsin löhöillen.

Asunnossa suunnittelun lähtökohtana olivat avarat ikkunat, joiden avulla ympäröivän luonnon saa yhdistettyä osaksi talon henkeä. Näin ollen myöskään saunan kohdalla ikkunoissa ei kainosteltu vaan tilaan on suunniteltu rohkeasti useita suuria ikkunoita.

Runsaassa luonnonvalossa kylpevä sauna rikkoo perinteistä hämärän ja tummanpuhuvan saunan mallia. Kontrastia vaalean sävyiseen, valoisaan saunaan tuovat tummat saunakalusteet ja musta kiuas.

Lauteiden sijaan kohteessa 25 istutaan lekottelutuoleilla.

Lauteiden sijaan kohteessa 25 istutaan lekottelutuoleilla. Kuva: Tatu Lertola

Kiuaskivien kuumin trendi on selkeä: perinteisten kivien sijaan valtaosassa messusaunoista nähdään nyt valkoisia kiuaskiviä.

Valkeat kivet tuovat piristävää vaihtelua tummiin puusaunoihin, ja kiviä voi yhdistellä niin valkoisiin kuin mustiinkin kiukaisiin.

Kuva: Tatu Lertola

Ilta Sanoma
mercredi 20 juillet 2022 22:15:00 Categories: Asuminen Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.