Asiantuntijoiden mukaan kaasun käytön säännöstelyn vaikutukset tulevat Suomessa olemaan lähinnä välillisiä. Suomi on varautunut tilanteeseen jo h" /> Asiantuntijoiden mukaan kaasun käytön säännöstelyn vaikutukset tulevat Suomessa olemaan lähinnä välillisiä. Suomi on varautunut tilanteeseen jo h" />

YLE


Suomalaisten asiantuntijoiden mukaan Euroopan komission suunnitelma ja asetusehdotus kaasun kulutuksen vähentämisestä ei juuri vaikuta Suomessa.

Komissio ehdottaa, että jäsenvaltiot vähentäisivät vapaaehtoisesti 15 prosenttia maakaasun kulutuksestaan viiteen edelliseen vuoteen nähden. Kulutuksen vähentäminen tapahtuisi elokuun alusta ensi vuoden maaliskuun loppuun asti.

Asiantuntijat näkevät tämän kolahtavan erityisesti muutamiin EU-jäsenvaltioihin. Venäjän maakaasusta erityisen riippuvaisia ovat olleet Slovakia, Italia, Saksa ja Unkari.

Suomessa tilanne on toinen.

- Kaasun tuonti Venäjältä loppui meillä jo toukokuussa. Lisäksi olemme tehneet keväällä sopeuttamistoimia kaasun osalta, joten komission ehdotusten vuoksi Suomessa ei tarvitse tehdä toimenpiteitä, työ- ja elinkeinoministeriön erityisasiantuntija Elina Hautakangas analysoi.

Hän huomauttaa, että komission asetuksessa halutaan suojata kuluttajia, kotitalousasiakkaita sekä kriittisiä toimintoja, esimerkiksi sairaaloita.

- Ne eivät kuulu vähentämistavoitteen piiriin ollenkaan. Myös siltä osin olemme Suomessa hyvin turvallisessa asemassa.

Hautakankaan mukaan kaasua käyttäviä kotitalouksia on Suomessa ainoastaan muutama tuhat. Kaasun kulutus on meillä huomattavasti pienempää kuin monissa muissa maissa.

- Suomessa on alle kymmenen toimijaa, jotka käyttävät yli 80 prosenttia kaikesta kaasusta, mitä Suomeen tuodaan, Hautakangas kiteyttää.

Elina Hautakangas PLK, erityisasiantuntija TEM.
Työ- ja elinkeinoministeriön erityisasiantuntija Elina Hautakangas sanoo Suomen varautuneen hyvin kaasun käytön vähentämiseen.Esa Fills / Yle

Keinot maiden omassa harkinnassa

Myös Energiateollisuuden EU-edunvalvontapäällikön Antti Kohopään mielestä Suomi pystyy toteuttamaan 15 prosentin vähennystavoitteen "suhteellisen hyvin".

- Suomessa yritykset ovat jo korvanneet kaasun käyttöä, koska se on kallista ja sille on ollut vaihtoehtoja. Siihen ollaan varauduttu, että kaasua voidaan joutua jossain vaiheessa korvaamaan.

Kohopää näkee vaikutusten olevan Suomessa lähinnä välillisiä. Koska energiasta on niukkuutta sekä kysynnän ja tarjonnan välinen tasapaino on järkkynyt, energia on entistä kalliimpaa.

Tilanne ei tule näillä näkymin helpottumaan tulevana talvena.

- Taloudellisesti siihen on hyvä varautua. Kannattaa myös varautua säästämään kaikkea energiaa, vaikka ei itse kaasua käyttäisikään, Kohopää sanoo.

Hän huomauttaa, että komissio jättää keinot 15 prosentin vähennykselle pitkälti jäsenmaiden omaan harkintaan.

Teollisuudessa ratkaisuna voisi Kohopään mukaan olla energianlähteiden vaihtaminen, mikäli se on mahdollista.

- Jos se ei ole mahdollista tai kaasua ei ole saatavilla, prosesseja tullaan varmaankin jonkin verran sulkemaan. Tämä on euroopanlaajuinen huoli: paljonko sitä tulee tapahtumaan, miten kalliiksi se tulee ja paljonko se tulee aiheuttamaan työttömyyttä.

Suuri valiokunta koolle

Eduskunnan suuri valiokunta kokoontuu tulevana perjantaina kesken eduskunnan kesätauon.

Kokouksen aiheena on ylimääräinen EU:n energiaministereiden kokous, joka pidetään ensi viikon tiistaina. Suuren valiokunnan kuultavana on elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.).

Ensi tiistaina energiaministereiden kokouksessa keskustellaan energian toimitusvarmuudesta EU:ssa ja ennen ensi talvena toteutettavista lisätoimista.

Keskustelu on auki 21.7.2022 klo 23.00 saakka.

Lue myös:

EU-komissio ehdottaa jäsenmaille kaasun säännöstelyä elokuun alusta ensi vuoden maaliskuun loppuun

Mediat: Saksa osallistuu Uniperin pelastuspakettiin miljardeilla ja sallii yhtiön siirtää kustannuksiaan kuluttajille

Kaasuputki Nord Stream 1 sulkeutuu kymmenen päivän huoltotaukoa varten - Saksassa pelätään sen pysyvän kiinni

mercredi 20 juillet 2022 21:39:34 Categories: YLE maakaasu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.