Ilta Sanoma

Polttarit ovat ikimuistoinen juhla, mutta eivät aina juuri sillä suunnitellulla tavalla.

Kuva: Colourbox, Martti Kainulainen / Lehtikuva, Jussi Helttunen

Kesä on häähumun aikaa, mutta samaan humuun mahtuu myös toinen toistaan kummallisempia polttarikokemuksia. Tämän äkkäsi myös politiikan tutkija Erkka Railo, jonka Twitter-päivitys sai aikaan hauskojen tarinoiden ketjun.

Julkaisussaan Railo heittää Twitter-kansalle mielenkiintoisen kysymyksen.

- Kesä on polttareiden kulta-aikaa! Mikä on sun hauskin tai kauhein polttarikokemus?

Julkaisussaan hän antaakin jo ensimakua siitä, millaiseksi meno voi polttareissa silloin tällöin äityä.

- Aloitan itse: kaveriporukassa suunniteltiin niin, että sulhasen pitää suunnistaa polttarisaunalle. Pienessä sievässä sulhanen epäonnistui, eksyi ja löydettiin vasta pelastuslaitoksen avulla.

Moni intoutui avautumaan ketjussa omista polttarikokemuksistaan. Ensimmäisten joukossa näin teki muun muassa monille Putous-tv-ohjelmasta aikanaan tutuksi tullut näyttelijä Riku Nieminen.

- Samaan aikaan hauskin ja kauhein on omien polttareitteni aloitus: pienkoneella 4375 metriin ja sieltä alas. Hyppykaveri kertoi vasta nurtsille tömähdettyämme, että olin hänen ensimmäinen tandem-asiakkaansa ikinä.

Myös muusikko Janus Hanski jakoi julkaisuun polttaripilan, jota hän oli ollut tekemässä muun muassa Häräntappoase-elokuvasta tutulle näyttelijälle Santeri Kinnuselle.

- Nuorina Vintiöinä laitettiin Hesariin ilmoitus että Santeri Kinnunen esittää stand-up komediaa Espan lavalla klo 14 päivällä. Haettiin asiasta tietämätön Kinnunen kotoaan, side silmille, pari jallutujausta ja työnnettiin lavalle. Itse seurasimme showta Kappelin terassilta..

Kommenttiketjusta kehkeytyi jo reilun vuorokauden kuluessa perin mielenkiintoista luettavaa.

- Sulhaselle tilattu vesihiihtotunti Etelärantaan ja Hesarin minne mennä -palstalle ilmoitus, että saksalainen vesihiihtotaiteilija esittelee kykyjään Etelärannassa. Väkeä kuin pipoa katsomassa, kun sulhanen kaatuilee veneen perässä, kertoo joku.

- Värjättiin sulhasen kokoparta kirkkaan vihreäksi, ei lähtenytkään pesemällä pois, näytti muuten hienolta alttarilla... morsianta ja omaisia ei naurattanut, mutta pappia vähän hymyilytti, nauraa toinen.

Yksi teema vastauksissa vaikuttaa toistuvat: vaikka suurta iltaa olisi kuinka ennalta suunniteltu, ei kaikki aina mene kaavailujen mukaan.

- Meillä sankarin piti yksin cowboy-vaatteissa "ryöstää" tuttu kahvila. Oltiin sovittu pitäjän kanssa, että hän antaa sankarille lapun jossa vihje seuraavaan paikkaan. Kävikin niin, että pitäjä oli sairastunut ja paikalla toinen tyyppi, joka kutsui poliisit.

- Mun omat polttarit oli muuten hauskat, mutta loppuiltaa ei vissiin oltu ihan mietitty: multa oli otettu pois puhelin, lompakko ja avaimet ja oltiin baarissa ja kaikki hävinneet jonnekin. En tiennyt oliko baari vika etappi ja mitä tekisin... no pääsin säädön jälkeen kotiin.

Onko sinulla hurjia polttarikokemuksia? Kerro kommenteissa!

Ilta Sanoma
mercredi 20 juillet 2022 20:49:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.