Keravalla ja Vantaalla on käynnissä Suomen kaikkien aikojen suurin krikettitapahtuma, kun Euroopan krikettimaajoukkueet kisaavat miesten T20-sarj" /> Keravalla ja Vantaalla on käynnissä Suomen kaikkien aikojen suurin krikettitapahtuma, kun Euroopan krikettimaajoukkueet kisaavat miesten T20-sarj" />

YLE


- Suomella on Huuhkajat, Helmarit ja Susijengi, joku eläin piti meidänkin saada. Ei muuta kun virran mukaan, krikettiliiton puheenjohtaja Andrew Armitage nauraa.

Niinpä Suomen miesten krikettimaajoukkue nimettiin Karhuiksi (Bears) reilut neljä vuotta sitten.

Tänä kesänä Suomen Krikettikarhut isännöivät T20-luokan MM-karsintoja Keravan ja Tikkurilan krikettikentillä.

Kriketin kotimaasta Englannista 1980-luvulla Suomeen muuttaneella Armitagella on ollut valtava merkitys lajin kehitykseen Suomessa. 1970-luvulla Manchesterissä kriketin aloittanut Armitage muutti Suomeen 1980-luvulla ja oli perustamassa Suomen krikettiliittoa vuonna 1999. Alkujaan mukana oli neljä seuraa.

- Kun edustin maajoukkuetta parikymmentä vuotta sitten, se oli ihan sataprosenttista höntsää. Hyvä, kun saimme edes maajoukkueen kasaan. Keski-ikäisten miesten kunnolla sitä ei voinut edes oikein krikettijoukkueeksi sanoa, Armitage virnistää.

Krikettiliiton puheenjohtaja Andrew Armitage.
Krikettiliiton puheenjohtaja Andrew Armitage esittelee kriketin lyöntitekniikkaa.Matti Myller / Yle

Kriketti on maailman toiseksi seuratuin urheilulaji 2,5 miljardilla katsojalla. Edelle menee vain jalkapallo 3,5 miljardin yleisöllään.

Suomessa laji on vielä pieni. Lisenssin hankkineita pelaajia on tuhatkunta ja joukkueita 35, joista pohjoisin Oulussa.

- Laji on ottanut Suomessa harppauksia todella monella rintamalla. Seurat ovat kehittyneet reilun 20 vuoden aikana lähes nollasta ja tässä projektissa on paljon ihmisiä suurella sydämellä mukana, Armitage ynnää.

Kriketti muistuttaa pesäpalloa

Satoja vuosia vanha kriketti on suosittua Englannin vanhoissa siirtomaissa, kuten Intiassa, Australiassa ja Etelä-Afrikassa.

Myös Suomen krikettimaajoukkue on erittäin kansainvälinen. Maajoukkueen pelaajat ovat kotoisin Suomen lisäksi Intiasta, Pakistanista, Afganistanista, Australiasta ja Britanniasta. Edustusjoukkueessa pelatakseen on oltava asunut Suomessa kolmen vuoden ajan.

Krikettiottelu koostuu ulko- ja sisäpelistä. Pelin voittaa joukkue, joka tekee enemmän juoksuja. Maajoukkueen sieppari Jonathan Scamansin, 32, mielestä laji muistuttaa paljon pesäpalloa.

- Se on yksinkertainen peli, kun ei yritä ymmärtää liikaa yhdellä kerralla, Scamans selventää.

Henkilökuvassa Jonathan Scamans, sieppari, Suomen miesten krikettimaajoukkue.
Jonathan Scamans on pelannut puolet elämästään krikettiä. Siepparin mielestä kriketin pelaaminen on hauskaa ja energistä.Esa Syväkuru / Yle

Vanhin ja arvostetuin kriketin muoto on Test-kriketti, jonka ottelut voivat kestää jopa viisi päivää. Laji on pyrkinyt pysymään ajan tasalla luomalla uusia pelimuotoja.

Niitä ovat vuonna 1971 käyttöön otettu One-Day-International (ODI) sekä Suomen maajoukkueen pelaama Twenty20 (T20), joka lanseerattiin vuonna 2003. Se on pelin lyhin versio, jonka pelaaminen kestää noin kolme tuntia.

Krikettiä harrastetaan maailmalla kaikissa yhteiskuntaluokissa ja se on suosittua yhteisöllistä ajanvietettä erityisesti kouluissa. Jonathan Scamansin lajin pariin houkutti juuri yhteisöllisyys.

- Olen saanut paljon oppia ja elämän mittaisia ystäviä kriketin kautta, Scamans kertoo.

Kriketin yhteisöllisyydestä erinomainen esimerkki on rugbystä omaksuttu pelin jälkeinen "kolmas puoliaika". Sen tarkoituksena on koota ottelun jälkeen pelaajat yhteen viettämään aikaa ruokailun merkeissä ja vaihtamaan mielipiteitä pelistä.

- Se tuo ihmisiä yhteen ympäri maailman ja on iso osa lajia. On upeaa, että pystytään heittämään läppää, keskustelemaan ja antamaan palautetta hyvässä hengessä matsin jälkeen.

Suomen krikettimaajoukkueen lippu.
Suomen maajoukkue on todella monikansallinen.Tomi Hänninen

Lisää harrastajia lapsista ja nuorista

Jo kahdesti koronan takia siirtyneistä Euroopan karsintaturnauksista kaksi pelataan Suomessa heinäkuussa ja kolmas turnaus Belgiassa. A- ja B-karsintaturnaukset ovat historian suurimmat yksittäiset Suomessa järjestetyt krikettitapahtumat.

Krikettimiesten otteet MM-kotikarsinnoissa olivat lupaavia, vaikka jatkopaikka ei lopulta irronutkaan. Suomi voitti viidestä ottelustaan neljä ja oli A-lohkon kolmas. Ainoan tappionsa Karhut kärsi Italialle, joka voitti A-lohkon ylivoimaisesti.

- Joukkuehenki on meidän vahvuus. Meillä ei ole välttämättä huippuja yksilötähtiä, mutta pelaamme hyvin yhteen, Scamans kehuu joukkueensa henkeä.

Italia on maailman rankingissa sijalla 29, Suomi puolestaan 49. Italia jatkaa ensi vuonna järjestettävään jatkokarsintaan, jonka kaksi parasta joukkuetta pääsevät vuoden 2024 MM-kisoihin.

Suomessa järjestettävät karsinnat ovat pienelle krikettimaalle melkoinen matkailumainos. Kansainvälinen krikettiliitto striimaa kaikki karsintojen 48 ottelua ja odottaa otteluille yhteensä 50 miljoonaa katsojaa.

Miten suomalaisen pesäpallokansan saisi vihkiytymään krikettiin?

- Koulujen ja lasten innostumisen kautta. Ottelutapahtuma on vähän kuin festivaali. Sitä ei välttämättä tulla seuraamaan urheilulajia vaan itse tapahtumaa. Kriketissä voi nauttia pelaajien hyvistä suorituksista, kuten missä tahansa muussa urheilussa, Scamans vastaa.

- Totta mooses kriketti sopii suomalaisille, mikään ei voita tätä lajia! Pallo on pyöreä ja sitä saa lyödä 360 astetta. Pelissä voi tapahtua mitä vain, Armitage komppaa.

Krikettiturnauksen virallinen pallo.
Tältä näyttää kriketin virallinen pallo. Matti Myller / Yle

MM-karsintojen otteluohjelman näkee täältä. Sunnuntaina alkavan B-lohkon otteluja voi seurata suorana ja ilmaiseksi krikettiliiton nettisivuilla.

A-lohkon lopulliset sijoitukset:

  1. Italia
  2. Mansaari
  3. Suomi
  4. Kypros
  5. Ruotsi
  6. Romania
  7. Kroatia
  8. Serbia
  9. Kreikka ja Turkki (jaettu)

Lue myös:

Keihäänheittäjästä tuli yhdessä yössä maailman seuratuin yleisurheilija ja miljonääri - nyt odotetaan Bollywood-elokuvaa: "Tarvitsemme enemmän hänen kaltaisiaan ihmisiä"

Eerikkilään on valmistunut kansainvälisen tason sisäharjoittelualue kriketille - lähin vastaava sisäharjoittelumahdollisuus löytyy Ruotsista

Englannin krikettimestarit tanssivat ja kyynelehtivät ilosta - "En löydä sanoja, upea tunne"

mercredi 20 juillet 2022 18:26:39 Categories: YLE kriketti

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.