Koreografi Ismo-Pekka Heikinheimo teki tanssiteoksen Helsingin ikoniselle aukiolle. Esiintyjät joutuivat opettelemaan tanssimaan jyrkissä portais" /> Koreografi Ismo-Pekka Heikinheimo teki tanssiteoksen Helsingin ikoniselle aukiolle. Esiintyjät joutuivat opettelemaan tanssimaan jyrkissä portais" />

YLE


Kahdeksan tanssitaiteilijaa ilmestyy kuin tyhjästä Tuomiokirkon tasanteelle Helsingissä. Ryhmä on pukeutunut mustiin asuihin, ja esitys alkaa, kun muusikko Hanna Ryynänen aloittaa sähköllä vahvistetun kanteleen soiton.

Tanssijat laskeutuvat portaikkoon ja liikkuvat sulavasti sen jyrkällä pinnalla. On tiistai ja menossa on teoksen kenraaliharjoitus. Ennen sitä tulee sadekuuro, joka kastelee tanssijat ja portaat, mutta tanssijat päättävät jatkaa.

Kun puoli tuntia kestävä esitys on ohi, muutama turisti tulee tervehtimään koreografia. Pariskunta kiittää Ismo-Pekka Heikinheimoa ja purskahtaa kyyneliin. Teos on tuonut mieleen Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan.

- Olemme saaneet joka päivä paljon palautetta yleisöltä, joka on seurannut harjoituksia. Heillä on selvästi tarve jakaa ja puhua näkemästään. He ovat kokeneet tämän teoksen syvästi, Heikinheimo sanoo.

Tuomiokirkon portaille tehty koreografia jatkaa sarjaa, jossa Heikinheimo vie tanssin julkiseen tilaan. Arkkitehtuurilla on merkittävä rooli teosten innoittajana. Aiempia kohteita ovat olleet muun muassa rantasauna Löyly, Temppeliaukion kirkko sekä Hvitträsk.

- Ehkä nämä portaat ovat muutenkin sellainen kaikkien rakastama sosiaalisen elämän näyttämö. Tämä on valtakunnallisesti tunnettu, ikoninen kohde. Sekä turistit että kaupunkilaiset viihtyvät piknikillä portailla ja Tuomiokirkossa pidetään häitä ja hautajaisia.

Heikinheimon teos Anybody's Architecture: Senaatintorin portaat on ollut haastava projekti tanssijoille. He ovat joutuneet opettelemaan lähes uuden tanssitekniikan.

- Olemme harjoitelleet kolme viikkoa näillä jyrkillä ja kapeilla portailla ja tehneet koreografiaa paljon paikan päällä, jotta tiedämme, miten kehon kolmiulotteinen arkkitehtuuri voi olla suhteessa tähän arkkitehtoniseen ympäristöön.

Senaatintorin saksalaisen suunnittelijan C L Engelin arkkitehtuuri on vaikuttanut suoraan teoksen sisältöön.

- Yksi kohtaus on tehty niin, että olemme katsoneet samaan aikaan arkkitehtuurikohdetta ja sen muotoja, fasadia, värejä ja tekstuuria, ja lähteneet siitä havainnosta tekemään suoraan liikettä.

Heikinheimon koreografia käyttää taitavasti portaikkoa hyväksi. Liikekielessä on viitteitä sekä Suomen sisällissotaan, suurlakkoon että kirkolliseen elämään. Tuomiokirkon massiiviportaat on näyttämönä voimakas, suorastaan uhkaava.

Engel ei olisi halunnut Tuomiokirkkoon monumentaalisia portaita, mutta ne rakennettiin Venäjän keisarin Nikolai I:n määräyksestä.

Tanssiteos Tuomiokirkon portailla 20.-24.7. klo 15 ja 17.

Ismo-Pekka Heikinheimo kuvattuna vasten Helsingin tuomiokirkon muuria.
Koreografi Ismo-Pekka Heikinheimo jatkaa arkkitehtuurista ammentavien tanssiteosten sarjaa Tuomiokirkon portailla.Katriina Laine / Yle
mercredi 20 juillet 2022 16:07:58 Categories: YLE tanssi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.