Työntekijöitä koskeva tutkinta siirtynee syyttäjälle syksyllä. Poliisi epäilee, että tietokannan viemiseen johti työntekijöiden törkeä huolimatto" /> Työntekijöitä koskeva tutkinta siirtynee syyttäjälle syksyllä. Poliisi epäilee, että tietokannan viemiseen johti työntekijöiden törkeä huolimatto" />

YLE


Psykoterapiakeskus Vastaamoon kohdistunutta tietomurtoa ja asiakkaiden tietojen vuotamista tutkitaan keskusrikospoliisissa (KRP) yhä aktiivisesti. Päätutkintalinja osoittaa Euroopan ulkopuolelle.

- Sen kanssa on edetty ja sen kanssa tehdään edelleen töitä, sanoo tutkinnanjohtaja Marko Leponen.

KRP ei vielä kommentoi, mistä maista on kyse ja kuinka monta epäiltyä asiassa on. Ulkomaille johtavat jäljet eivät Leposen mukaan tarkoita sitä, ettei suomalainen tekijä olisi yhä mahdollinen.

- Aika näyttää, onko siellä kotimainen, ulkomainen vai molemmista koostuva tekijäjoukko.

Vastaamoon kohdistui yhtiön itsensä mukaan tietomurto marraskuussa 2018 ja maaliskuussa 2019. Lokakuussa 2020 yhtiö kertoi joutuneensa kiristyksen kohteeksi. Asiakkaiden tietoja julkaistiin netissä, ja heiltä vaadittiin lunnaita tietojen levittämisen uhalla.

Leposen mukaan tietomurron ja kiristyksen välisen ajan perusteella on mahdollista, että tietomurron tekijä ja kiristäjä ovat eri taho. KRP tutkii asiassa muun muassa törkeää tietomurtoa ja törkeää kiristystä.

Osa maksoi lunnaat kiristäjille

Poliisin mukaan Vastaamon tietokannassa oli noin 33 000 ihmisen tiedot. Noin 22 000 ihmistä teki asiassa tutkintapyynnön, ja heistä vain noin 6 000:lta on tähän mennessä saatu täydentävä lausuma. Leponen sanoo, että lausumia odotetaan vielä lopuiltakin rikosilmoituksen tehneiltä. Lisäksi poliisi toivoo, että ne, jotka eivät ole vielä tehneet rikosilmoitusta, tekisivät sen.

Poliisin tietoon on tullut noin sata tapausta vuodettujen tietojen väärinkäytöstä. Lisäksi poliisille on saapunut 10-15 rikosilmoitusta siitä, että kiristäjille on maksettu vaadittuja lunnaita.

Tietomurron ja kiristyksen lisäksi KRP on tutkinut Vastaamon työntekijöiden osuutta tietojen vuotamiseen. Leposen mukaan asiassa tehdään viimeisiä kuulusteluja ja näillä näkymin asia siirtyy lokakuussa syyttäjälle. Tietosuojarikoksesta epäillään alle viittä henkilöä.

- Poliisin epäilys tässä vaiheessa on tahallisuuden ja törkeän huolimattomuuden välillä. On syyttäjän tehtävä katsoa, vastaako se lopulta myös hänen näkemystään.

Lue myös:

Vastaamon ex-toimitusjohtaja: Tietomurto saattoi olla sisäpiirin rikos - it-asiantuntijat pitävät todisteita huterina

Vastaamon perustaja kommentoi tietoja jättimäisestä vahingonkorvaustuomiosta - väittää yhä entisten alaistensa pimittäneen tietomurtoa

MTV: Vastaamon ostanut sijoittajayritys saa miljoonien vahingonkorvaukset

Identiteetin voi vakuuttaa varkauden varalta, mutta kyberiskuilta se ei suojaa - tärkeämpää olisi turvata henkilötiedot ja perhekuvat

mercredi 20 juillet 2022 14:52:56 Categories: Keskusrikospoliisi (KRP) YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.