Ilta Sanoma

Ilmariselta kerrotaan, että jotkut Helsingin ydinkeskustan myymälät tekevät jo parempaa tulosta kuin ennen koronaa.

Arketin liike sijaitsee yhdessä ydinkeskustan huippupaikoista.

Arketin liike sijaitsee yhdessä ydinkeskustan huippupaikoista. Kuva: Sari Gustafsson

Ruotsalaiseen H&M-vaatekonserniin kuuluva Arket-brändi avaa Helsingin ydinkeskustaan Aleksanterinkadun kulmaukseen ensimmäisen liikkeensä Suomessa.

Tarkkaa avajaispäivää ei ole tiedossa, mutta liike avaa ovensa hyvissä ajoin ennen joulukaupan alkamista, Ville Laurila, kiinteistön omistavan Ilmarisen vuokrauspäällikkö kertoo.

Liiketilaa on Pohjolan talossa, Aleksanterinkadun ja Mikonkadun kulmassa noin 700 neliötä yhdessä kerroksessa. Ilmarinen rakennuttaa kiinteistön sisäpihalle parhaillaan lisätilaa.

-?Siihen on tulossa korkeaa, arkkitehtonisesti todella näyttävää myymälätilaa.

Yleensä Arketin konseptiin kuuluu myös kahvila.

Yleensä Arketin konseptiin kuuluu myös kahvila. Kuva: Sari Gustafsson

Vaatteiden ja kodintavaroiden lisäksi Arket myy liikkeissään muidenkin kuin oman konsernin tuotteita, ja muualla konseptiin kuuluu olennaisesti vegekahvila - todennäköisesti myös Helsingissä.

Arket ja H&M eivät vastanneet Taloussanomien kommenttipyyntöön.

Konserni lanseerasi Arketin vuonna 2017. Merkin hintataso on H&M:n hintoja korkeampi, ja monet vaatebloggaajat luonnehtivat brändiä perusketjuvaatteita astetta paremmaksi hinta-laatusuhteeltaan. Arket harjoittaa myös lastenvaatteiden vuokrausta verkkokauppa Circosin kautta.

Helsingin ja muiden kaupunkien ydinkeskustojen asiakaskadosta ja liikkeiden vetäytymisestä on kirjoiteltu viime vuosina paljon.

-?Yleisesti käänteentekevä ilmiö on, että suuret brändit avaavat suoraan lippulaivamyymälöitä.

Laurilan mukaan Ilmarisellakin on useita neuvotteluita käynnissä tunnettujen kansainvälisten brändien kanssa.

- Se kertoo siitä, että niiden usko on ydinkeskustojen liiketiloihin parantunut merkittävästi. Koronapandemia on avannut toisaalta mahdollisuuksia, kun jotkut yritykset ovat joutuneet lopettamaan toimintansa. Se on avannut niukassa tarjonnassa liiketilaa toisille.

-?Se (onnistunut lanseeraus) edellyttää sitä, että konsepti on uusi ja mielenkiintoinen, ei ihan mikään tusinatuote joka löytyy jokaisesta kauppakeskuksesta - kauppakeskusliikkeitäkään väheksymättä.

Laurila muistuttaa, että ydinkeskustan myynnin volyymi on kuitenkin yhä niin suuri että kattaa useamman kauppakeskuksen yhteenlasketun myynnin. Tämä unohtuu helposti ydinkeskustan bisneksen näivettymistä koskevassa kirjoittelussa, hän katsoo.

Ongelma ei toisaalta ole täysin poistunut, sillä aiemmin keskustassa töitä on tehnyt noin satatuhatta ihmistä ja osa heistä on yhä poissa kotikonttoreilla.

Matkailijoiden määrä on sen sijaan lisääntynyt merkittävästi. Toukokuussa yöpymisiä oli Helsingin kaupungin matkailutilastojen mukaan jo lähellä 2018-2019 vuosien lukumääriä.

Prosessit ovat pitkiä, sillä mitä isompi huippubrändi, sen parempaa paikkaa se havittelee metropolien parhaimmilta kauppapaikoilta. Helsingissä sellaisia on vain muutama sata metriä, kun esimerkiksi Lontoossa niitä on kilometrikaupalla.

Pohjoisesplanadi on ehdoton ykkönen, Aleksanterinkadulla ja Mikonkadun Kluuvin pätkillä on myös tunkua. Mikonkadun ja Pohjoisesplanadin kulma, Louis Vuittonin ja Marimekon paikat ovat ehdottomimpia huippuja, myös kuten WTC-kulma, Laurila listaa.

-?Kyllä hekin (Arket) paikkaa pirun pitkään katselivat, että saavatko riittävän hyvän. Tämä oli vaihtoehdoista sijaintina kaupallisesti kiinnostavin.

Chanelin tulostakin on huhuttu, mutta Laurila ei kommentoi mahdollisia neuvotteluita.

-?Luksusbrändeillä on aikaa odottaa. Ei meillä tällä hetkellä ole sellaista vapaata tilaakaan. Osa asiakkaistamme tekee jo parempaa myyntiä kuin ennen koronaa.

Arketin tulosta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Ilta Sanoma
mercredi 20 juillet 2022 15:00:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.