Ilta Sanoma

Viivi Lehikoinen juoksi rennosti jatkoon. Syntyykö välierissä vihdoin uusi Suomen ennätys?

Viivi Lehikoinen juoksi tiistaina tiensä välieriin.

Viivi Lehikoinen juoksi tiistaina tiensä välieriin. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Viivi Lehikoinen on tällä kaudella kuullut kyllästymiseen asti kysymyksiä siitä, rikkooko hän Tuija Helanderin 35 vuotta vanhan SE-ajan 54,62 tällä kaudella.

Lehikoinen otti Eugenessa keskiviikkoyönä Suomen aikaa 400 metrin aitojen välieräpaikan niin rennolla vedolla, että välierän kovenevassa kilpailutilanteessa Suomen ennätys on täysin mahdollinen.

Aika 54,95 vei Lehikoisen 24:n jatkoon juosseen joukossa 11:nneksi.

- Vaikea sanoa, paljonko värkeissä on vielä varaa ja palautumisesta osaan sanoa enemmän vasta aamulla.

Välierät juostaan 25 tuntia alkuerien jälkeen.

Tokion olympiakisoissa 2021 silloiseen perustasoonsa nähden erittäin hyvin suoriutunut, joskin välieräpaikatta jäänyt Lehikoinen oli asettanut välieräpaikan minimitavoitteekseen Eugeneen.

Nyt nälkä kasvaa tietysti syödessä, vaikkei nainen halunnut julkisesti retostella haaveella finaalipaikasta. Se vaatisi todennäköisesti jo Suomen ennätyksen reiluakin parantamista.

Tokion olympiakisoissa finaalipaikka irtosi ajalla 54,25, Dohan MM-kisoissa 2019 ajalla 54,25. Eugenen rata on aidattuun ratakierrokseen todistetusti sopiva, sillä Sidney McLaughlin on kolmesta ME-ajastaan juossut Eugenessa kaksi, myös voimassaolevan ME:n 51,41 kesäkuussa.

- Uusi tavoite on mennä huomenna radalle ja juosta niin kovaa kuin pystyy ja katsoa, mihin se sitten riitti, Lehikoinen sanoi.

Kristiina Halonen teki oman ennätyksensä, mutta se ei riittänyt jatkoon.

Kristiina Halonen teki oman ennätyksensä, mutta se ei riittänyt jatkoon. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Toinen MM-edustaja, suurelle yleisölle uusi kasvo Kristiina Halonen suoriutui mallikelpoisesti, sillä alkuerästä irtosi 0,08 sekunnin ennätysparannus lukemiin 56,68. Välieräpaikka jäi aikavertailussa 0,44 sekunnin päähän. Halonen sairasteli kisojen alla ja kesän aikana kolmesti.

- En halua selitellä sillä mitään. Syksyllä täytyy tarkasti selvittää, miksi on oltu niin usein sairaana ja mitä asialle pitää tehdä.

Ilta Sanoma
mercredi 20 juillet 2022 07:41:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.