- En tiedä, mitä sanoa ukrainalaisille kilpasiskoilleni tai miten voin katsoa heitä silmiin. He, heidän ystävänsä ja sukulaisensa kokevat jotain, mitä yhdenkään ihmisen ei pitäisi joutua koskaan kokemaan.

Korkeushypyn kolminkertainen maailmanmestari ja olympiavoittaja Maria Lasitskene kirjoitti kesäkuun 9. päivä Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtajalle Thomas Bachille pitkän viestin.

Venäläistähti vetosi saksalaiseen urheilupomoon, jotta tämä olisi päästänyt hallitsevan olympiavoittajan ja muita itänaapurin yleisurheilijoita käynnissä oleviin MM-kisoihin. Lasitskene antoi ymmärtää vastustavansa maansa sotatoimia, mutta korosti, ettei urheilijoita voisi pitää vastuussa poliittisista tapahtumista.

Sanat eivät tehonneet. Venäläisurheilijoiden osallistumiskielto Eugenen MM-tapahtumaan ja suurella todennäköisyydellä muihinkin lähivuosien arvokisoihin pysyy voimassa, kiitos maan johdon aloittaman julman ja raukkamaisen sodan.

Ukrainalaisten kilpakumppanien reaktio Lasitskenen vetoomuksiin on ollut armottoman suora. Muun muassa arvokisamitalistit Julija Levtshenko ja Jaroslava Mahutshih ovat tehneet selväksi, etteivät halua kohdata venäläisiä kollegoitaan urheiluympyröissä.

- En halua nähdä tappajia kentällä, Mahutshih sanoi MM-kisojen kynnyksellä ruotsalaislehti Aftonbladetille.

Muutos on ollut pysäyttävä. Vielä vajaa vuosi sitten ensimmäistä olympiakultaansa juhlinut Lasitskene ja pronssimitalisti Mahutshih hymyilivät lämpimästi toisilleen Tokion olympiastadionin parrasvaloissa.

Naapurivaltioiden välit olivat jo tuolloin jäiset, mutta yleisurheilijat halusivat pitää poliittiset erimielisyydet erossa urheilukenttien tapahtumista. Vuonna 2014 alkaneen Itä-Ukrainan sodan jälkeen monet urheilijat vetivät vastaavaa linjaa, vaikkei se tunnetusti miellyttänyt maan päättäjiä.

Kasvava vihanpito ei ulottunut tuolloin urheiluyhteisöön samalla tavalla kuin muun kansan pariin. Itä-Ukrainassa käydyt taistelut eivät estäneet valmentajien ja urheilijoiden kommunikointia ja jopa yhteistyötä rajojen yli.

Moukarinheiton venäläinen EM-mitalisti Sergei Litvinov kertoi Ylelle, että arvokisoissa poliittiset erimielisyydet osattiin panna sivuun. Kisasuoritusten jälkeen monen venäläisen, ukrainalaisen ja valkovenäläisen urheilijan tie johti stadionilta yhteiseen illanviettoon.

Lue myös: Venäläiseltä EM-mitalistilta harvinainen ulostulo Ukrainan sodasta, sanoo vihaavansa Putinin hallintoa - "Urheilijoihin on iskostettu pelkoa vuosia"

Osa ukrainalaisurheilijoista osoitti venäläisille kilpakumppaneilleen jopa tukea, kun näiden urheilu-urat olivat ministeriöjohtoisen dopingohjelman paljastuttua vaarassa. Vuoden 2017 MM-kisoissa Julija Levtshenko toivotti Lasitskenelle menestystä venäläisten dopingsotkujen ja maan yleisurheilijoita koskettaneiden kilpailukieltojen keskellä.

Kun Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyksensä Ukrainaan helmikuun 24. päivä, ukrainalaiset urheilijat odottivat venäläisiltä kilpatovereiltaan samanlaista solidaarisuutta. Moni järkyttyi, kun pommitusten ja ohjusiskujen tuomitsemisen sijaan vastauksena oli hiljaisuutta.

Muun muassa Jaroslava Mahutshihilla oli syytä pettyä. Tokion olympiakisojen jälkeen 19-vuotias urheilija joutui kotimaassaan rajuun pyöritykseen, kun stadionilla otetut yhteiskuvat Lasitskenen kanssa levisivät koko kansan nähtäville. Mahutshihin sosiaalisen median kanaville virtasi vihapostia, ja Ukrainan puolustusministeriö piti korkeushyppääjälle vähemmän ystävällismielisen puhuttelun.

Helmikuussa Dnipron kaupungista kotoisin oleva Mahutshih joutui piileskelemään kellarissa pommituksilta. Hän odotti saavansa vuodesta 2018 tuntemaltaan venäläiseltä kilpasiskolta edes jonkinlaisen tuenosoituksen, mutta sitä ei koskaan tullut.

- Hän (Lasitskene) ei kirjoittanut yhdellekään ukrainalaiselle urheilijalle sen jälkeen, kun sota alkoi, Mahutshih kertoi Aftonbladetille.

Painostava hiljaisuus

Lasitskenen asema ei ole helppo. Kaukasialaislähtöinen korkeushyppääjä on ollut Venäjän urheilupiireissä oman tiensä kulkija, joka ei ole karttanut urheilujohtajien ja dopingvalmentajien arvostelua.

Samaan aikaan hänet on sidottu tiiviisti venäläiseen politiikkaan. Tammikuussa 2020 Lasitskene sai puolustusministeri Sergei Shoigulta kapteenin tittelin, jota ministeriö on jakanut menestyneille urheilijoille halusivat nämä tai eivät.

Venäjän hyökkäyssodan alettua hyppääjä on ollut puun ja kuoren välissä, kun valtionjohto on panostanut tunnettuja urheilukasvoja osoittamaan tukeaan Venäjän asevoimille ja presidentti Vladimir Putinille. Lasitskene kieltäytyi tapaamasta Venäjän urheiluministeriä Oleg Matytsinia maaliskuussa, mutta muuten hän on välttänyt ottamasta kantaa sotaan ja kilpaillut Venäjällä järjestetyissä tapahtumissa.

Lasitskene yritti kääntää kaikki kivet päästäkseen Eugenen MM-näyttämölle. Hän on ollut vuosia lajinsa ehdoton huippu, mutta joutunut luopumaan lukuisista urahaaveistaan itsestään riippumattomista syistä.

Vuoden 2016 Rion olympialaiset jäivät väliin, kun Venäjän ministeriöjohtoinen dopingohjelma ja siihen liittyvät manipulointiyritykset paljastuivat. Lasitskene jäi hallitsevana maailmanmestarina kotiin, vaikkei ollut jäänyt itse koskaan kiinni dopingista.

Venäjän poliittisen johdon päätös hyökätä Ukrainaan vei Lasitskenelta ainakin taas yhden ja todennäköisesti tulevaisuudessa useampia kausia. Urheilijalla on mittarissa jo 29 vuotta, mikä lisää epäilemättä paloa päästä kisaamaan kansainvälisiin ympyröihin.

Lasitskene ei ole peitellyt turhautumistaan, mutta kun hänen tilanteensa asettaa globaaliin kontekstiin, korkeushyppääjän arvokisapanna näyttää pieneltä huolenaiheelta. Ei ole mikään ihme, ettei venäläisurheilijan ammatillinen kohtalo kiinnosta kollegoita, jotka ovat seuranneet harjoittelunsa ohella kotimaansa tuhoa.

On mahdotonta kuvitella, miten Levtshenko, Mahutshih ja muut Eugeneen kokoontuneet ukrainalaiset ovat pitäneet itseään kasassa, kun viime päivien uutisointia ovat hallinneet heidän kotimaansa asuintalojen, sairaaloiden, yliopistojen ja urheilustadionien pommitukset.

Ukrainalaistähdet ovatkin jakaneet sosiaalisen median kanavillaan treenikuvien ohella tietoa sodan seurauksista, kuten Vinnytsjanohjusiskussa kuolleen 4-vuotiaan tytön Liza Dmitrijevan kohtalosta.

Vastaavia kohtaloja riittää, ja mitä enemmän niitä tulee, sitä selvemmäksi käy, etteivät entisten veljeskansojen välit korjaannu moneen sukupolveen.

Vuosikymmenten saatossa venäläisten, ukrainalaisten ja valkovenäläisten urheilijoiden välille kehittyi erityistä solidaarisuutta, kiitos yhteisen historian sekä kieli- ja kulttuuritekijöiden.

Nyt tuosta siteestä ei ole jäljellä kuin häpeää ja vihaa. Se painaa enemmän kuin yksikään arvokisavoitto.

Lue myös:

Ukrainan supertähti Jaroslava Mahutshih, 20, ylsi mykistävään suoritukseen sodan keskeltä - lähestyy seuraavaksi ikivanhaa maailmanennätystä

Putin rakensi pitkään urheilukoneistoa, mutta veti hyödyt pöntöstä alas - tutkija näkee, että käsillä on urheilulle historiallinen mahdollisuus