Ilta Sanoma

Helsingin olympiakisojen avajaisista on kulunut tänään 70 vuotta.

Juoksijain kuningas Paavo Nurmi toi olympiatulen stadionille vuoden 1952 kisoissa.

Juoksijain kuningas Paavo Nurmi toi olympiatulen stadionille vuoden 1952 kisoissa. Kuva: Sanoma

Heinäkuun 19. päivä vuonna 1952 oli Helsingissä sateinen ja viileä. Vanhan kansan mukaan "akkaviikolla" sataa aina. Koleudesta huolimatta ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Kliseinen sanonta on paikallaan, koska kyse oli kaikkien aikojen merkittävimmästä tapahtumasta itsenäisen Suomen historiassa.

Helsinki oli saanut vuonna 1947 järjestettäväkseen XV olympiadin kisat ja nyt ne olivat vihdoin alkamassa. Urheilijoita oli saapunut pääkaupunkiin sankoin joukoin ja tuohon aikaan valtaosa heistä osallistui myös avajaisjuhlallisuuksiin.

Vuoden 1952 kisoja varten stadionille oli rakennettu lisäkatsomoita, joiden ansiosta urheilupyhättöön mahtui yli 70?000 katsojaa. Avajaispäivänä jokainen paikka oli käytössä, koska suomalaiset halusivat kokea ainutlaatuisen hetken.

Joukkueet olivat marssineet kentälle ja kuunnelleet hartaina, kun presidentti Juho Kusti Paasikivi oli julistanut kisat avatuiksi. Samaan aikaan kello 14:n tietämissä Töölöstä lähti henkilöauto, jonka kyydissä oli "juoksijain kuningas" Paavo Nurmi. Hänet oli valittu tuomaan olympiasoihtu stadionille.

Nurmea kuljettanut auto kääntyi Nordenskiöldinkadulta Eläintarhan kentän sivuitse kohti stadionia. Sitten tulikin tenkkapoo, koska mäessä seisonut poliisi ei päästänyt autoa stadionalueelle. Käsky on käsky, maalta tulleeseen komennusryhmään kuulunut poliisimies sanoi. Kuljettaja Yrjö Salovartio ilmoitti, että kyydissä oleva mies on Paavo Nurmi, joka on menossa juoksemaan soihtua areenalle.

Antero Raevuori on kuvannut episodia kirjassaan Viimeiset oikeat olympialaiset (2002). "Poliisi pysyy kannassaan: tästä ei aja kukaan. Nurmi ärtyy, työntää toisen jalkansa autosta ulos ja ilmoittaa lähtevänsä kotiin."

Silloin Salovartio tekee uhmakkaan tempun. "Minä ajan tästä, vaikka ampuisit." Poliisi väistää autoa, joka pääsee jatkamaan Uimastadionin ohi maratonportille.

Varttia myöhemmin soihtu saapuu keskustasta stadionille. Nurmi on riisunut maratonportin uumenissa verryttelyasunsa ja laittanut piikkarit jalkaansa. Klo 14.24 sähköiselle tulostaululle ilmestyy teksti: Olympiasoihdun tuo stadionille Paavo Nurmi.

Nurmi oli tuolloin 55-vuotias. Iäkäs oli myös olympiavalan vannoja, vaikka hän oli mukana aktiiviurheilijana. Telinevoimistelija Heikki Savolainen oli ollut olympiamitalisti jo Amsterdamin kisoissa vuonna 1928. Lääketieteen tohtoriksi väitellyt kajaanilainen oli jatkanut uraansa sotien jälkeen ja pääsi nyt 44-vuotiaana esittelemään taitojaan kotiyleisön edessä.

Heikki Savolainen kesytti hevosen jo 1920-luvulla.

Heikki Savolainen kesytti hevosen jo 1920-luvulla.

Voimistelulajit järjestettiin Kisahallissa ja kilpailut olivat alkaneet aamulla klo 7.30, kun miehet veivät läpi pakollisia liikkeitä eri telineillä. Atleettien urakka jatkui iltaan asti, mikä aiheutti Savolaiselle pienen probleemin. Hänet oli nimittäin valittu olympiavalan vannojaksi. Kunniatehtävän oli määrä tapahtua klo 14.40, mikä tarkoitti nopeaa piipahdusta stadionilla voimistelusession välissä.

Myös Savolaisella oli vaikeuksia päästä suorittamaan oma osuutensa avajaisten ohjelmassa. Hän on kertonut kokemuksestaan Kultaa, kunniaa, kyyneleitä -kirjassa vuonna 1980.

"Mikäs mies te oikein olette", vahtimestari oli tokaissut stadiontornia lähestyneelle voimistelijalle.

"Pääporteista en siis päässyt stadionille. Onneksi huomasin siinä kierrellessäni Pallokentän puoleisella sivustalla Erik von Frenckellin."

Kisojen järjestelyjä johtanut kaupunginjohtaja von Frenckell järjesti Savolaisen sisätiloihin, josta tämä pääsi hoitamaan velvollisuutensa.

Stadionin puhujapönttöön kavuttuaan Savolainen piti kiinni aitajuoksija Väinö Suvivuon kannattelemasta Suomen lipusta ja lausui kaksi sormea ylhäällä juhlallisen valan vakaalla äänellä. Vaikka kieli oli suomi, muidenkin maiden urheilijat ymmärsivät perinteisen litanian sisällön.

Valan jälkeen kaiuttimista kajahti Maamme-laulu, johon stadionintäyteinen yleisö yhtyi. Joukkueet alkoivat poistua maratonportin kautta sateen piiskatessa kulkuetta. Savolainen kiirehti takaisin viereiseen Kisahalliin, jossa hän saavutti uransa yhdeksännen olympiamitalinsa. Se tuli joukkuekilpailussa, jossa Suomi sai pronssia.

Ilta Sanoma
mardi 19 juillet 2022 23:26:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.