Kuusankosken uniikki maisema muuttuu pylväs kerrallaan tyhjemmäksi Kouvolassa. Yli 70-vuotiaat, käytöstä poistetut voimajohtopylväät ovat sellais" /> Kuusankosken uniikki maisema muuttuu pylväs kerrallaan tyhjemmäksi Kouvolassa. Yli 70-vuotiaat, käytöstä poistetut voimajohtopylväät ovat sellais" />

YLE


Yksi Kuusankosken maamerkeistä katosi maisemasta maanantaina Kouvolassa. 30-metrinen, betoninen voimajohtopylväs ehti koristaa Kymijoen maisemaa yli 70 vuotta. Nyt voimajohtolinjan pylväitä on jäljellä kolme kappaletta. Niistä vain yksi on tarkoitus säästää.

Kuusankoskella asuva Pentti Iitti tuli tiistaiaamuna katsomaan murskattua maamerkkiä murheellisin mielin.

- Tämä oli se kaikista tärkein pylväs ainakin minulle. Se oli paraatipaikalla. Kun Kuusankoskelle tulee tai täältä lähtee, niin se olisi näkynyt heti tuossa.

Työmaa-aita, betoninpaloja maassa, kaivinkone. Taustalla motellirakennus.
Tämä oli tiistaina jäljellä 1940-luvulla rakennetusta pylväästä: kasa betonikokkareita.Kiira Ikävalko / Yle

Pylvään kaato ja sen tuoma pettymys Kouvolan kaupunkia kohtaan on saanut Iitin miettimään jopa poismuuttoa Kuusankoskelta.

- Jos tällaiset pylväät olisi vaikka Kotkassa tai Haminassa tai missä rannikolla hyvänsä, ne olisi ajat sitten jo kunnostettu ja laitettu hyvään kuntoon. Olen nuoruuteni asunut Haminassa, ja vaimo on kotkalaisia ja sinne rannikolle tekee mieli. Onkohan tämä nyt se lähtölaukaus sitten, Iitti pohtii.

Mustaan paitaan pukeutunut harmaahiuksinen mies osoittaa kädellään taustalla seisovia betonisia voimalinjoja.
Pentti Iitti tuli tiistaina rakkaimman pylväänsä äärelle vielä, kun se on edes jotenkin mahdollista. Iitin takana pylväitä vielä on, ja yksi niistä jää paikalleen.Kiira Ikavalko / Yle

Pylväs olisi voinut kaatua

Kymi-yhtiön voimalinjan pylväät on rakennettu vuonna 1948. Ne olivat voimalinjakäytössä noin 30 vuotta ja poistettiin voimalinjakäytöstä 1980-luvulla.

Linja rakennettiin aikoinaan turvaamaan puunjalostusteollisuuden energiansaanti Kuusankoskella.

Kuusankoskella Kymijoen vierellä korkeita betonisia pylväitä
Lähes 30 metriä korkeat, sirot betonipylväät ovat olleet osa kuusankoskelaisten kotimaisemaa noin 74 vuotta. Pyry Sarkiola / Yle

Pylväiden kohtalosta on käyty kiivasta keskustelua. Moni kuusankoskelainen tahtoisi säilyttää pylväät osana paikallista historiaa. Myös Kouvolan kaupungin tekninen lautakunta on todennut, että pylväiden teknisen toteutuksen on katsottu olevan valtakunnallisessa mittakaavassa ainutlaatuinen.

Lue lisää: Kouvola varautuu katkaisemaan neljä sähköpylvästä, joissa ei ole kulkenut sähköä liki 40 vuoteen - pylväiden puolustajat raivona: "Ihan pelleilyä"

Vielä 2010-luvun alussa betonipylväitä oli kymmenen. Ne olivat käyneet tarpeettomiksi, minkä vuoksi silloinen Kuusankosken kaupunki halusi purkaa ne.

Pitkän väännön jälkeen kuusi pylvästä sai purkutuomion, mutta neljä päätettiin jättää pystyyn muistuttamaan kaupungin teollisuushistoriasta. Niiden kunto alkoi silti huolestuttaa.

Kolme Kuusankosken betonipylvästä jonossa kesällä
Pylväät on rakennettu nykypäivän säädöksiin nähden hyvin huteriksi. Niiden sisällä on liian vähän metallitankoja, joiden tarkoitus on pitää betonirakennelma kasassa ja pystyssä.Pyry Sarkiola / Yle

Muutama vuosi sitten insinööritoimisto huomasi, että nyt purettu pylväs seisoi paikoillaan ilman perustuksia. Vanhojen suunnitelmapiirustusten mukaan hotelli Sommelon pihalla olleen pylvään alla olisi pitänyt olla puupaalut. Tutkimukset paljastivat karun totuuden.

- Ei sieltä mitään puupaaluja löytynyt, kertoi Suunnittelukide-insinööritoimiston aluepäällikkö Jussi Kurhinen vuonna 2019.

Valtava betonipylväs seisoi savimaassa paikoillaan ilman kunnollisia perustuksia. Onnettomuuden vaara oli Kurhisen mukaan ilmeinen.

- Jos pylvään kohdalle sattuu syöksyvirtaus tai trombi, on suuri vaara, että pylväs katkeaa tai kaatuu. 90 tonnia betonia. On siinä riski, että jollekin käy huonosti, sanoi Kurhinen.

Aikoinaan pylväissä oli voimajohdot, jotka myös tukivat pylväitä. Nyt niitä ei ole, mikä tekee pylväistä entistä huterammat.

Yksi on päätetty säästää

Purkutöiden ja maisemoinnin on arvioitu kokonaisuudessaan kestävän noin kaksi viikkoa.

Kouvolan kaupungin rakennusvalvonta teki juuri puretusta pylväästä numero 7 purkupäätöksen toukokuussa.

Jäljellä on nyt kolme pylvästä. Kesäkuun lopulla pylväät 9 ja 10 päätettiin purkaa, mutta Kouvolan tekninen lautakunta päätti säästää ja kunnostaa pylvään numero 8. Sen katsottiin olevan paras säilytettäväksi, koska se on keskeisellä paikalla Kuusankosken Rantapuistossa ja näkyy Kuusankosken keskustaan.

Kahden pylvään purkuaikataulu ei ole vielä selvillä.

Työmaa-aita, betoninpaloja maassa, kaivinkone. Taustalla Kymijoki ja silta.
Tiistaina aamulla betonipylväs numero 7:stä oli jäljellä enää betonikokkareita.Kiira Ikävalko / Yle

Pylvään kohdalle oli suunniteltu leikkialue, mutta nyt sitä ei tule. Sen sijaan paikalle rakennetaan tie, joka kantaa raskaampaa kalustoa.

Samannäköiseksi pylväs numero 8 ei kuitenkaan voi jäädä. Insinööritoimiston suunnitelman mukaan pylvään perustuksia vahvistetaan ja runko saa vahvistuksen 8,6 metriin asti.

Pylvään etu- ja takapinta vahvistetaan teräslevyllä. Lisäksi metallitikkaat poistetaan ja sähköjohtoja aikanaan pidelleet orret kunnostetaan. Loppusilauksen antaa pinnoitus.

Hinnaksi korjaustöille pylvään valaistus mukaan lukien on arvioitu noin 85 000 euroa.

Lisää aiheesta

Esitys: Yksi Kuusankosken betonipylväistä säilytetään muistomerkkinä - loput kolme pylvästä puretaan turvallisuusriskin vuoksi

Jättimäinen betonipylväs on seissyt jokivarressa kansan ihailtavana 70 vuotta - vasta nyt paljastui, että se voi kaatua ihmisten päälle

Yksi Kuusankosken vanhoista sähköpylväistä halutaan purkaa, muiden kolmen tulevaisuus yhä avoin - kouvolalaisilta kysytään nyt, mitä pylväille pitäisi tehdä

mardi 19 juillet 2022 19:08:00 Categories: YLE maamerkit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.