Ilta Sanoma

Maksu olisi korvaus kaasuliiketoiminnan haltuunottoon liittyvistä riskeistä, kertoo talouslehti Handelsblatt.

Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Tytti Tuppurainen saapui eduskunnan talousvaliokunnan kokoukseen tiistaina.

Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Tytti Tuppurainen saapui eduskunnan talousvaliokunnan kokoukseen tiistaina. Kuva: LEHTIKUVA / ANNI ÅGREN

Vaikeuksiin ajautuneen energiayhtiö Uniperin pelastussuunnitelman pohja on tarkoitus saada valmiiksi tämän viikon aikana, kertoo saksalainen talouslehti Handelsblatt neuvottelulähteisiinsä vedoten.

Yhtenä vaihtoehtona neuvotteluissa on Saksan energiajärjestelmälle kriittisten osien irrottaminen Uniperistä ja siirtäminen Saksan valtion haltuun. Myös Uniperin enemmistöomistaja Fortum tukee tätä vaihtoehtoa.

Handelsblattin mukaan Saksa olisi kuitenkin vaatimassa Fortumilta jopa viiden miljardin euron maksua Uniperin pilkkomisesta. Maksu olisi korvaus riskeistä, joita kaasuliiketoiminnan haltuunotosta koituu. Uniperin Saksan-liiketoimintojen arvo on tällä hetkellä 3-4 miljardia euroa.

Lehden mukaan Saksan liittovaltio kannattaa vaihtoehtoa, jossa se ottaisi haltuun 25-30 prosenttia Uniperistä. Lähteet kertovat Suomen olevan valmis korkeintaan 25 prosentin osuuden luovuttamiseen, mutta suomalaiset eivät vielä täysin kannata ehdotusta.

Suomen valtio omistaa Fortumista 51 prosenttia. Fortum on energiayhtiö Uniperin suurin omistaja 78 prosentin osuudellaan.

Fortum on pääomittanut Uniperiä kahdeksalla miljardilla eurolla alkuvuonna. Omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd) sanoi iltapäivällä, ettei Fortum aio pääomittaa Uniperiä enempää.

Ilta Sanoma
mardi 19 juillet 2022 17:55:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.