Hätäkeskukseen tuli useita ilmoituksia viikonlopun ajelusta." /> Hätäkeskukseen tuli useita ilmoituksia viikonlopun ajelusta." />

YLE


Noin 200 kaksipyöräisillä ja muilla ajoneuvoilla ajelevaa nuorta kuljettajaa kokoontui Tampereen ja Pirkkalan rajamaille perjantain ja lauantain välisenä yönä. Paikalla ajeltiin yleisillä alueilla sen verran häiritsevästi, että poliisipartiot joutuivat puuttumaan ajeluun.

Poliisin saavuttua paikalle alkoi osa kaksipyöräisten kuljettajista keulimaan poliisin suuntaan huomattavalla nopeudella. Samaan aikaan tien reunaan oli kokoontunut runsaasti katsojia seuraamaan tiellä tapahtuvaa vaarallista ajelua.

- Näitä kokoontumisia on kesällä ollut säännöllisen epäsäännöllisesti. Tämmöisestä en ole aiemmin kuullut, että poliisia päin olisi ajeltu, kommentoi komisario Tomi Koponen Sisä-Suomen poliisilaitoksesta.

Koposen mukaan kukaan ei tiettävästi loukkaantunut ajelujen aikana.

Useita ilmoituksia hätäkeskukseen

Kokoontumiset aiheuttavat poliisin mukaan runsain määrin huolestuneita soittaja hätäkeskukseen nimenomaan vaarallisen ajotavan vuoksi. Näissä tilanteissa poliisipartiot menevät paikalle turvaamaan yleistä ja myös nuorten turvallisuutta.

- Usein myös ajoneuvoissa on erilaisia puutteita esimerkiksi rekisterikilpien osalta, kertoo komisario Tomi Koponen.

Koposen mukaan poliisipartio ei tiettävästi sakottanut ketään viikonlopun tapahtuman aikana.

Tällaisiä kokoontumisia suunnittelevan olisi Tomi Koposen mukaan syytä olla ennalta yhteydessä poliisiin. Tapahtumalla olisi hyvä olla joku järjestäjä, jonka kanssa poliisi voisi sopia yhteisistä pelisäännöistä.

Ilmoituksen tekeminen ei kuitenkaan anna poikkeusta olla noudattamatta liikennesääntöjä yleisellä tiellä.

- Se kuitenkin avaisi pelin eri tavalla, jos joku ottaisi homman hoitoon järjestävällä taholla, sanoo komisario Tomi Koponen.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta tiistaihin 19.7. kello 23:een saakka.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

mardi 19 juillet 2022 12:57:30 Categories: YLE mopot

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.