Eduskunnan talousvaliokunta pui tiistaina omistajaohjausta ja energiapolitiikkaa. Taustalla on Fortumin epäonniseksi kääntynyt Uniper-kauppa. Fo" /> Eduskunnan talousvaliokunta pui tiistaina omistajaohjausta ja energiapolitiikkaa. Taustalla on Fortumin epäonniseksi kääntynyt Uniper-kauppa. Fo" />

YLE


Valtionyhtiö Fortumin ostoaikeet saksalaisesta energiayhtiöstä Uniperista vaativat vuonna 2017 melkoisesti sisua ja päättäväisyyttä silloiselta suomalaisjohdolta, sillä Uniperin oma johto vastusti kauppoja tiukasti.

Kun Fortumin miljarditarjous E.ON-energiayhtiön omistamista Uniperin osakkeista tuli julki syyskuussa 2017, Uniperin johto aloitti harvinaislaatuisen julkisuuskampanjan Fortumin omistajuutta vastaan. Muun muassa maksetuissa lehti-ilmoituksissa Uniper mustamaalasi itse itseään: kuvassa oli valtava hiilikasa ja otsikko kysyi, onko Uniperista strategiseksi kumppaniksi Fortumille.

- Tällainen julkinen hyökkäys omistajien tekemiä kauppoja vastaan on tietysti aika poikkeuksellinen ja hieman hämmentävä, Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark sanoi tuolloin.

Uniperin johdon mukaan Fortum ei tuota vankasti fossiilisiin polttoaineisiin nojaavalle yhtiölle eikä sen työntekijöille ja osakkeenomistajille lisäarvoa. Myös Uniperin työntekijät vastustivat kauppoja. Lundmark luonnollisesti puolusti ostotarjousta.

- Uniperin rooli toimitusvarmuuden turvaajana täydentäisi erinomaisesti Fortumin tavoitetta vauhdittaa energia-alan muutosta lisäämällä uusiutuvan energian tuotantoa ja kehittämällä innovatiivisia ratkaisuja. Kummallakin on tärkeä rooli Euroopan siirtyessä kohti puhtaampaa ja varmempaa tulevaisuuden energiajärjestelmää, Lundmark hehkutti.

Nokian info toimitusjohtajan vaihdosta, Pekka Lundmark ja Sari Baldauf
Sari Baldauf johti hallitusta Fortumissa ja Pekka Lundmark toimi yhtiön toimitusjohtajana. Nyt molemmat nostavat Nokiaa samoilla tehtävänimikkeillä. Pekka Tynell / Yle

Miljardeja sähköverkoista

Fortumilla oli kova halu kasvaa, koska se oli saanut liki 10 miljardia euroa sähköverkoistaan, jotka se oli myynyt Carunalle muutamaa vuotta aiemmin.

- Olennaista on se, että Uniper ja nämä myydyt sähköverkot ovat suurin piirtein saman arvoisia liiketoimintoja. Uniperin kannattavuus on kolminkertainen sähköverkkohin verrattuna. Siksi tämä [Uniperin osto] on hyvä uutinen suomalaiselle veronmaksajalle ja kaikille 130 000 suomalaiselle piensijoittajalle, Lundmark vakuutti.

Ihan kaikki eivät nielleet ostoaikeita pureksimatta. Esimerkiksi vihreiden kansanedustaja Satu Hassi kyseli kaupan mielekkyydestä. Silloinen elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) puolusti Uniperin ostoa.

Lintilän mielestä Fortumin Uniper-kauppa vahvistaisi Fortumia merkittävästi. Lintilän mukaan valtio-omistaja suhtautuu Uniper-kauppaan myönteisesti, eikä aio suurimpana omistajana puuttua ostoon. Valtio omisti tuolloin - kuten nytkin - Fortumista hieman yli 50 prosenttia.

Mika Lintilä.
Mika Lintilä puolusti aikanaan Uniperin ostoa. Tiina Jutila / Yle

Kesäkuussa 2018 Fortum saattoikin ilmoittaa, että sen ostotarjous on hyväksytty ja siitä on tullut Uniperin suurin osakkeenomistaja 47 prosentin osuudella. Lundmark hehkui tyytyväisyyttä pörssitiedotteessa:

- Tehty järjestely on Fortumin vision ja strategian mukainen ja täyttää investointikriteerimme: Uniper toimii Fortumin ydinosaamisalueella, on maantieteellisesti lähellä Fortumin kotimarkkinaa ja tuottaa hyvää kassavirtaa.

Osinkojenkin luvattiin pysyvän kilpailukykyisellä tasolla.

Lundmark siirtyi Nokiaan

Fortum jatkoi Uniperin osakkeiden hankintaa ja vuonna 2020 omistusosuus oli noussut jo 73 prosenttiin ja hankintahinta 6,5 miljardiin euroon. Samaan vuoteen osui Uniper-kaupan pääarkkitehdin, toimitusjohtaja Lundmarkin lähtö Fortumista ja siirtyminen toisen suomalaisjätin, Nokian toimitusjohtajaksi.

- Kiitän sydämellisesti Pekkaa hienosta työstä Fortumin muutoksen vauhdittamiseksi viimeisen neljän ja puolen vuoden aikana. Nyt, Uniper-investoinnin myötä Fortumista on tulossa yksi Euroopan suurimmista energiayhtiöistä. Samaan aikaan yhtiön taloudellinen tulos on selvästi parantunut ja Fortum tuottaa jatkuvasti arvoa niin osakkeenomistajilleen kuin muille sidosryhmilleen, Fortumin hallituksen puheenjohtaja Matti Lievonen ylisti vuolaasti pörssitiedotteessa keväällä 2020.

Matti Lievonen
Matti Lievonen johti Fortumin hallitusta vuoteen 2021 saakka. Jaani Lampinen / Yle

Uniper liemessä

Nestettä johtanut Lievonen oli valittu Fortumin hallituksen puheenjohtajaksi keväällä 2018. Hän seurasi tehtävässä Sari Baldaufia, joka oli toiminut Fortumin hallituksen johdossa vuodesta 2011. Nyt Baldauf johtaa hallitusta Nokiassa ja sen toimitusjohtajana on Pekka Lundmark.

Yle pyysi molemmilta kommenttia Uniper-kaupoista, mutta Nokian viestintä ilmoitti, että he eivät kommentoi.

Molemmat voivat nyt seurata sivusta, kun Fortumin suurin omistaja Suomen valtio yrittää kaikin keinoin välttyä miljardilaskulta epäonnisen Uniperin pelastusyrityksissä. Venäjän halpaan kaasuun luottanut Saksa ja sen myötä Uniper ovat vaikeuksissa kaasuntulon ehtyessä idästä Ukraina-pakotteiden vanavedessä.

Muualta ostettu kaasu on kallistunut huimasti, mutta Uniperillä on ollut lähes mahdotonta siirtää nousua asiakashintoihin toimitussopimusten sitomana. Osakekurssi onkin romahtanut yhtiössä, josta Fortum omistaa jo 78 prosenttia.

Vaikeudet uhkaavatkin kaatua veronmaksajien maksettavaksi. Eduskunnan talousvaliokunta kokoontuu tiistaina kesken kesätauon kuulemaan omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraista (sd.) ja muita asiantuntijoita liittyen omistajaohjaukseen, Uniperiin ja ajankohtaiseen energiapolitiikan tilanteeseen EU:ssa ja Suomessa.

Lue lisää:

Talousvaliokunta kuulee Tytti Tuppuraista Uniperista poikkeuksellisessa istunnossa tiistaina - vastausta penätään moneen tiukkaan kysymykseen

Viisi syytä, miksi sinunkin pitäisi kiinnostua saksalaisen Uniperin kohtalosta - jättilasku uhkaa langeta suomalaisille veronmaksajille

Fortumin Uniper-kiipeli: talousvaliokunnan puheenjohtaja Grahn-Laasonen haluaa laajempaa keskustelua valtion roolista pörssiyhtiöiden omistajana

Ministeri Lintilä sai tiedon Uniper-kaupasta aikoinaan varttia ennen sen julkistusta - "Silloin arvostelijat eivät puhuneet maakaasusta"

Suomi ja Saksa eivät ole päässeet ratkaisuun Uniperin kohtalosta - läpimurron on tultava pian, koska yhtiö tekee isot tappiot joka päivä

Uniperin pilkkominen olisi suomalaisten sijoittajien etu, sanoo Varman toimitusjohtaja Risto Murto

mardi 19 juillet 2022 13:28:48 Categories: Fortum YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.