Mökkivillitys laantui viime vuodesta lähes 40 prosenttia. Moni kuitenkin haaveilee edelleen omasta kesäpaikasta, kiinteistönvälittäjät antavat vinkkinsä kesämökin ostoon." /> Mökkivillitys laantui viime vuodesta lähes 40 prosenttia. Moni kuitenkin haaveilee edelleen omasta kesäpaikasta, kiinteistönvälittäjät antavat vinkkinsä kesämökin ostoon." />

YLE


Kesämökkien kauppa on tänä vuonna hiljentynyt korona-ajan buumista. Myynti laski Maanmittauslaitoksen tilastojen mukaan noin 38 prosenttia.

Kun viime vuonna myytiin tammi-toukokuun aikana 1155 mökkiä, on tänä keväänä tehty kaupat samassa ajassa 718 mökistä. Mukaan on laskettu kaikki rantaan rajoittuvat lomakiinteistöt, alle kahden hehtaarin rakennetut kohteet.

Yksi syy vaisuun mökkien myyntiin voi olla myöhäinen kevät.

- Järvet olivat jäässä vielä huhtikuun lopussa. Ihmiset haluavat nähdä järven sulana ennen kuin ostavat mökin, kiinteistönvälittäjä Jari Enberg Kiinteistönvälitys Enbergistä.

Hintataso on kuitenkin pysytellyt suunnilleen samana: mökin keskiarvohinta oli viime vuonna 138 000 euroa, kun nyt se on 134 000 euroa.

Mökinostajat haluavat nyt uudehkoja, hyvin varusteltuja rantamökkejä ympärivuotiseen käyttöön.

- Viime vuonna myytiin vähän vaatimattomampia mökkejä, mutta nyt mökinostajat ovat harkitsevaisempia. Edelliskesänä lähdettiin joukolla ostamaan mökkiä sen tarkemmin asiaan perehtymättä, kertoo Enberg.

Koristeellinen koukku hirsiseinän päädyssä. Taustalla näkyy rantasauna.
Mökkien halutaan olevan lähellä, uudehkoja ja heti muuttovalmiita. Jyväskyläläisille korkeintaan kolme vartin mökkimatka on välittäjien mukaan ihanteellinen.Jarkko Riikonen / Yle

Vaatimustason nousu näkyy mökkikaupoissa.

- Asiakkaat haluavat mökissä olevan ainakin sähköt ja sisävessan. Paikan on oltava myös helppohoitoinen, mitään työmaaleirejä ei enää haluta. Lisäksi sopiva etäisyys kaupungista on tärkeä, kertoo kiinteistövälittäjä Visa Suojanen Kiinteistömaailmasta.

Millainen mökki olisi välittäjien mielestä paras ostos jälleenmyyntiarvoa ajatellen?

Kannattaisiko ostaa tontti ja rakennuttaa uusi mökki? Vai pitäisikö hankkia uudehko mökki? Vai olisiko kuitenkin parempi ostaa vanha mökki ja remontoida se? Vai vanha saunamökki, jossa tontilla on rakennusoikeutta jäljellä?

Kysyimme vinkkejä kolmesta kiinteistövälitysyrityksestä.

1. Kiinteistönvälittäjä Jari Enberg

33 vuotta kiinteistöalalla toiminut Jari Enberg ei suosittele uuden rakentamista, jollei välttämättä halua juuri tietynlaista mökkiä tai tonttia.

Hänen mukaansa hyviä vapaa-ajan tontteja on vähän tarjolla, rakennusmateriaaleja ja tekijöitä voi olla vaikea saada vieraalla paikkakunnalla. Oman mökin rakentaminen on myös kallista.

Lisäksi rakentaminen on aikaavievää.

- Kun lähtee rakentamaan uutta, on siinä paljon vaivaa ja mökkiin pääsemistä joutuu odottamaan pitkään. Valmiiseen mökkiin pääsee muuttamaan heti.

Uuden mökin hinnaksi voi Enbergin mukaan helposti kertyä jopa 300-400 000 euroa.

Pienen lammen rannalta voi Keski-Suomessa saada vapaa-ajantontin 20 000 eurolla, mutta Päijänteen rannalla tontit maksavat 200-250 000 euroa.

- Kun ostaa tontin ja tekee sinne tien, vetää sähköt ja laittaa viemäriliittymät, tulee mökille sen verran hintaa, ettei sillä mökkikaupassa pärjää. Eivät suomalaiset yleensä rakenna mökkejä bisnesmielessä. Mökki on enemmänkin sijoitus elämisen laatuun.

Kiemuraisesta puunoksasta tehty kahva mökin ovessa.
Hirsimökkejä arvostetaan jälleen lautamökkejä enemmän. Ne säilyttävät myös hyvin arvonsa. Jossain vaiheessa rakennettiin omakotitalotyyppisiä lautamökkejä.Jarkko Riikonen / Yle

Enbergin mukaan kaikista vaihtoehdoista uudehkon mökin hankkiminen olisi järkevintä. Se pitää hänen mukaansa parhaiten myös jälleenmyyntiarvonsa.

Myös vanhan mökin korjaaminen on hänen mielestään kannattavaa, jos on käsistään kätevä.

- Jos löytää kivan paikan, ja jos osaa itse korjata, silloin vanha mökki on varmasti hyvä vaihtoehto. Ulkopuolisella korjauttaminen käy taas kalliiksi.

Sähköjen vetäminen ja vesiosuuskuntaan liittyminen maksaa Enbergin mukaan keskimäärin 5000-10 000 euroa.

Mökkiä hankkiessa Enberg suosittelee kiinnittämään huomiota hyviin kulkuyhteyksiin ja sijaintiin.

Tunnin mökkimatka alkaa olla hänen mukaansa kipuraja Keski-Suomessa. Pääkaupunkiseudulla ollaan valmiita pitempiin matkoihin.

2. Kiinteistönvälittäjät Visa Suojanen ja Sanna Hotanen

Vajaat sitsemän vuotta kiinteistönvälittäjän hommissa ollut Visa Suojanen Kiinteistömaailmasta kallistuu myös uudehkon mökin hankkimisen kannalle.

- Kesämökkejä on aikoinaan rakennettu vähän sinne päin ja sellaisen korjaaminen on työlästä sekä kallista. Uuden rakentaminen on myös todella kallista ja on vaikea löytää tonttia.

Laituri jolla kaksi penkkiä. Vastarannalla näkyy vihreää metsää.
Välittäjistä osan mielestä suuria järviä yliarvostetaan. Monet mökkiläisistä eivät veneile, vaikka haluavat mökkinsä sijaitsevan esimerkiksi Päijänteen rannalla.Jarkko Riikonen / Yle

2000-luvulla rakennetun, tunnin ajomatkan päässä Jyväskylästä olevan mökin hinta riippuu Suojasen mukaan sijainnista.

- Jos lähdetään täältä etelään Korpilahden suuntaan, kaikilla mukavuuksilla Päijänteen rannalta uudehko mökki saattaa maksaa noin 400 000 euroa. Jos taas mennään vaikka Hankasalmen suuntaan pienen järven rannalle, voi saman tasoisen mökin saada keskimäärin 200 000 eurolla.

Suojanen neuvoo kiinnittämään huomiota mökkiä ostaessa sellaisiin asioihin, joita ei voi muuttaa.

- Ilmansuunnilla on merkitystä ja miten päin mökki siellä tontilla sijaitsee sekä millaisen järven rannalla ollaan. Makuuhuoneiden määrä on myös isossa osassa jälleenmyyntiä ajatellen.

Mökkitiellä on myös Suojasen mielestä yllättävän suuri merkitys. Jos pientä tietää joutuu ajamaan 30 kilometriä, se ei ostajia houkuttele.

Onko ranta hiekka- vai mutapohjainen vaikuttaa hänen mukaansa ostopäätökseen, mutta ei hintaan.

Kiinteistömaailmassa kiinteistönvälittäjänä pitkään toiminut Sanna Hotanen on kollegansa kanssa samoilla linjoilla.

Mutta yhdessä tapauksessa uuden rakentaminen on hänestä kannattavaa.

- Kun rakentaa uutta, saa varmasti sellaisen mökin kuin haluaa. Jos tontille on vielä saatavissa kaavamuutos ja loma-asunnosta voi tehdä ympärivuoden asuttavan omakotitalon, on se myös jälleenmyyntiarvon kannalta hyvä vaihtoehto.

3. Asuntomyyjä Antti Saleva

Kiinteistönvälitysalalla kaksi vuotta toiminut asuntomyyjä Antti Saleva Bo LKV:stä uskoo, että kaikki vaihtoehdot voivat pitää samalla tavalla jälleenmyyntiarvonsa, jos sijainti on vaan hyvä ja pystyy itse remontoimaan.

- Se on sitten omista haluista ja toiveista kiinni, mitä valitsee. On tietty asiakaskunta, joka pitää minimalistisesta mökkeilystä ja hankkii vaatimattomampia mökkejä, jopa ilman sähköjä edulliseen hintaan.

Saleva pitää rajana 20 vuotta, jonka jälkeen suurempia sisäremontteja, kuten keittiö- ja kylpyhuonetiloja pitäisi ryhtyä tekemään.

- Suurin osa ostajista ei halua remontoida, vaan tahtoo kaikki mukavuudet valmiina. Suurten vesistöjen rannoilla ja etelän suuntaisille tonteille on eniten kysyntää. Esimerkiksi Päijänteen rannat ovat erittäin haluttuja.

Roikkuva männyn oksa. Taustalla erottuu järvi ja sen rannassa kesäasunto.
Joidenkin välittäjien mukaan koronavillityksessä ostettuja mökkejä saattaa tulla muutaman vuoden kuluttua takaisin myyntiin.Jarkko Riikonen / Yle

Saleva itse ei haikaile mökkiä, koska puuhaa riittää lapsiperheelle omakotitalossa ja aika on kortilla.

- Jos kuitenkin päättäisin mökin hankkia, ottaisin 2000-luvun mökin hyvin varusteltuna ja varaisin budjettia myös seuraavaksi viideksi vuodeksi uusiin investointeihin, kuten lämmitysmuodon vaihtamiseen.

Oletko sinä mökki-ihmisiä? Millaisia asioita arvostat kesämökissä? Voit keskustella aiheesta 20.7. klo 23.00 saakka.

mardi 19 juillet 2022 12:31:25 Categories: YLE mökkeily

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.