Lennot pyritään normalisoimaan mahdollisimman pian. Lakko on koskettanut arviolta 30 000 matkustajaa joka päivä." /> Lennot pyritään normalisoimaan mahdollisimman pian. Lakko on koskettanut arviolta 30 000 matkustajaa joka päivä." />

YLE


Pohjoismaisen lentoyhtiö Scandinavian Airlinesin lentäjien lakko päättyy, kun SAS ja neljä lentäjäliittoa ovat päässeet sopuun. Tavoitteena on palata suunniteltuun aikatauluun mahdollisimman pian. Jo perutut lennot pysyvät kuitenkin peruttuina.

Tiedotuspäällikkö Karin Nyman sanoo SVT:lle, että SAS Scandinavian kaikki suunnitellut lennot lennetään jo tänään tiistaina, jos niitä ei ole aiemmin peruttu.

- Paljon voi tapahtua, mutta nyt näyttää hyvältä. Olemme varautuneet mahdollisimman nopeaan starttiin, sanoo Nyman.

Lakko alkoi 4. heinäkuuta ja oli maanantaihin mennessä maksanut yhtiölle sen laskelmien mukaan 94-123 miljoonaa euroa.

Lakossa oli mukana 900 lentäjää. Lentäjät vastustivat palkkaleikkauksia, jotka olivat osa SAS:n toimintojen uudelleen järjestämistä.

Lisäksi liittoja hiersi se, ettei yhtiö ollut palkannut takaisin 560 lentäjää, jotka menettivät työnsä koronapandemian aikana. SAS käytti sen sijaan tytäryhtiöidensä palkkalistoilla olleita lentäjiä.

Nyt SAS on sitoutunut palkkaamaan takaisin 450 lentäjää.

Lentoja peruttiin yli 2 500, mikä vaikutti yhtiön laskujen mukaan 30 000 matkustajan suunnitelmiin joka päivä.

- Pahoittelen syvästi, että lakolla on ollut vaikutus niin moneen matkustajaamme, sanoo toimitusjohtaja Anko van Der Werff tiedotteessa.

Lentäjäliitto SFP toteaa omassa tiedotteessaan, että neuvottelut ovat olleet poikkeukselliset ja hyvin vaativat.

Rahoitukseen etsitään ratkaisuja lähiviikkoina

Syntyneet sopimukset ovat 5,5-vuotisia ja lisäävät yhtiön mukaan lentäjien tuottavuutta ja lentokausien joustavuutta.

Sopu vaatii vielä hyväksynnän paitsi yhtiöltä ja lentäjiltä, myös yhdysvaltalaiselta tuomioistuimelta. Yhtiö haki aiemmin heinäkuussa konkurssisuojaa Yhdysvalloista.

Myös lentäjien ja ammattiliittojen aloittamia, yhtiöön kohdistuvia oikeusprosesseja tullaan perumaan.

SAS on jo pitkään ollut suurissa talousvaikeuksissa, joita koronapandemia pahensi entisestään. Nyt yhtiö sanoo pääsevänsä etenemään rahoituksen varmistamisessa. Ratkaisuja on tiedotteen mukaan luvassa tulevina viikkoina.

Yhtiö työllistää lähes 7 000 ihmistä, pääasiassa Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa. Sen suurimmat omistajat ovat ruotsalaiset ja tanskalaiset veronmaksajat.

Tänä kesänä moni eurooppalainen lentoyhtiö ja lentoasema on kärsinyt henkilöstöpulasta, mikä vaikuttaa lentoliikenteen sujumiseen.

Lue lisää: Hurjan pitkiä jonoja, viivästyneitä matkalaukkuja ja lyhyen varoitusajan peruutuksia - Euroopassa lentäminen koettelee nyt hermoja

mardi 19 juillet 2022 11:16:41 Categories: Scandinavian Airlines YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.