Ilta Sanoma

Kristiina Mäkelä jäi jo neljännen kerran arvokisoissa yhdeksänneksi, ja se kiukutti naista.

Kristiina Mäkelä joutui pettymään jälleen kerran MM-finaalissa.

Kristiina Mäkelä joutui pettymään jälleen kerran MM-finaalissa. Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva

Eugene

Kun kenttälajin urheilija jää arvokisojen loppukilpailussa jo neljännen kerran yhdeksänneksi ja joutuu pakkaamaan kassinsa kolmen kierroksen jälkeen, se alkaa kiukuttaa.

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä tuli suomalaisen median eteen täysin toisenlaisin ilmein kuin karsinnasta, jossa paransi sentillä omaa ennätystään lukemiin 14,48.

- Miksei edes yhden kerran voisi kulkea kahtena päivänä peräkkäin?

Nyt paras hyppy kantoi 14,18, mikä jätti jatkohypyt 11 sentin päähän.

Kaikki oli kiinni Dominican Thea Lafondin kolmannesta hypystä, joka oli kierroksen viimeinen. Mäkelä myönsi aavistaneensa katkeran kohtalonsa, kun Lafond asteli vauhtiradalle.

- Hän on sellainen varma suorittaja, ettei yllättänyt, miten siinä kävi.

Lafond sijoittui lopulta viidenneksi.

Lue lisää: Joko Kristiina Mäkelä viimein onnistuu finaalissa? Tilastot paljastavat kiinnostavan yksityiskohdan loikkatähden urasta

Erittäin onnistuneen karsintahypyn jälkeen suuri kysymysmerkki oli palautuminen ennätystasoisesta tärskystä. Mäkelä ei pannut mitään sen piikkiin, että palautuminen olisi jäänyt vajaaksi.

Tuulilotossa Mäkelä ei ollut voittaja. Hänen parhaan hyppynsä edestä löytyy vastatuulta symboloiva miinusmerkki. Edelle hypänneistä kahdeksasta seitsemältä plusmerkki.

Lue lisää: Ruotsalaislegendan raju arvio Kristiina Mäkelän mitalisaumasta - "Täysin mahdollinen"

- Jos sellainen kolmen metrin myötäinen puuska olisi ollut tarjolla, olisin sen ottanut vastaan, muttei ollut.

Münchenin EM-kisoja Mäkelä ei ymmärrettävästi jaksanut pohdiskella, vaikka siihen suuntaan näkymiä kirkastaa Pohjois-, Väli- ja Etelä-Amerikan kova dominointi lajissa.

Eurooppalaisista Mäkelän edelle, yhden sijan, meni vain Tokion portugalilainen olympiakakkonen Patricia Mamona.

- Siellä on taas ihan oma kilpailunsa omalla luonteellaan.

Ilta Sanoma
mardi 19 juillet 2022 10:58:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.