Eurooppaa koettelee jälleen ennätyksellinen helleaalto. Ilmastonmuutos voimistaa helteitä, mikä voi pahimmillaan uhata muuttaa esimerkiksi Välime" /> Eurooppaa koettelee jälleen ennätyksellinen helleaalto. Ilmastonmuutos voimistaa helteitä, mikä voi pahimmillaan uhata muuttaa esimerkiksi Välime" />

YLE


Jopa vaarallisen kuuma helle leviää Euroopassa. Heinäkuun lämpötilaennätyksiä on rikottu ainakin Portugalissa ja Espanjassa. Britanniassa lämpötilan ennustetaan nousevan ensimmäistä kertaa yli 40 asteeseen maan toista sataa vuotta kestäneen mittaushistorian aikana.

Espanjassa ja Portugalissa yli tuhat ihmistä on kuollut helteiden vuoksi viime päivien aikana, ja maissa on sammutettu maastopaloja useilla alueilla. Myös Ranskassa yli 14 000 ihmistä on evakuoitu maastopalojen takia.

Päivystävä meteorologi Petteri Pyykkö kuvaa erityisesti Englannin lämpötiloja "ennennäkemättömiksi".

- Isoon-Britanniaan on nyt ensimmäisen kerran annettu niin sanottu punaisen tason varoitus ja julistettu kansallinen hätätila, koska infrastruktuuria ei ole suunniteltu näin korkeisiin lämpötiloihin. Tämä voi aiheuttaa esimerkiksi rakennuksille ja rataverkolle vaurioita, hän sanoo.

Sääkartta päivälle 19.7.2022
Saharan suunnalta noussut kuuma ilmamassa on saavuttanut Länsi-Euroopan, jossa lämpötilat hätyyttelevät 40 astetta tiistaina. Joonas Koskela / Yle

Ennätyksellinen kuumuus yhdistyy monen mielessä ilmastonmuutokseen.

Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Hannele Korhonen kertoo, että ilmastonmuutos syventääkin helteen vaikutuksia. Tutkimusnäyttö aiheesta on vankkaa, sanoo Korhonen.

Esimerkiksi sään ääri-ilmiöitä analysoiva tiedekonsortio The World Weather Attribution (WWA) tutki vuonna 2019 Eurooppaa koetellutta helleaaltoa ja arvioi, että vastaava helleaalto olisi ollut äärimmäisen epätodennäköinen ilman ihmisen aiheuttamia muutoksia ilmastoon.

- Tunnemme kaikkein parhaiten ilmastonmuutoksen vaikutukset siinä, että helleaallot yleistyvät, ne kuumenevat, ne pitenevät. Jos meillä on otolliset olosuhteet helleaallolle, niin lämpötilat nousevat korkeammiksi kuin ne olisivat nousseet vaikka 50 vuotta sitten, Korhonen kertoo.

Ilmastonmuutos myös luo yhä useammin otolliset olosuhteet pitkille helleaalloille.

Maastopaloa sammutetaan helikopterista tiputettavalla vedellä.
Helikopteri suihkuttaa vettä metsäpaloon Etelä-Espanjassa viime perjantaina. Daniel Perez / EPA

- Helteille pitää toki olla myös otolliset meteorologiset olosuhteet, mutta riski tällaisille ja vielä pahemmille helleaalloille kasvaa koko ajan, Korhonen sanoo.

Päivystävän meteorologin Petteri Pyykön mukaan tiedeyhteisössä on ollut jo jonkin aikaa puhetta, että ilmastonmuutos voi muuttaa ilmakehän virtausdynamiikkaa, mikä voi osaltaan lisätä helteitä joillain alueilla. Pyykkö kertoo tuoreesta tutkimuksesta, jonka perusteella Euroopan kovat helleaallot voivatkin osin selittyä muutoksilla suihkuvirtauksissa.

Toistuvat helleaallot uhkaavat jopa Välimeren alueen elinkelpoisuutta

Samalla myös helteiden haittavaikutukset pahenevat. Euroopassa on esimerkiksi kärsitty runsaista metsäpaloista, jotka ovat syttyneet harvinaisen kuuman ja kuivan sään vuoksi. "Tavallinen" helleaalto ei todennäköisesti olisi aiheuttanut näin suuria vahinkoja, sanoo Korhonen.

Helleaallot voivat aiheuttaa isoja vaikutuksia ekosysteemiin: kuumuus ja kuivuus vaikuttavat niin kasvillisuuteen kuin eläimiin. Maanviljelys voi olla vaikeuksissa ja juomavedestä voi tulla puutteita. Vesistöjen lämpeneminen lisää bakteereita, mikä voi tehdä vesistöistä uima- ja juomakelvottomia.

En nästan helt uttorkad floddal i ett italienskt landskap med grönskande kullar och gulnande åkerplättar. Över floden går en bro med flera valv och längs den ena stranden går en enspårig järnväg.
Italiassa kärsitään paikoin pahasta kuivuudesta. Korkeat lämpötilat ja jopa 45 prosentilla pudonnut sademäärä ovat kuivattaneet Serchio-joen Toscanassa.EPA

Esimerkiksi Euroopan unionin suurimmassa viljantuottajamaassa Ranskassa pelättiin aiemmin katastrofaalista satokautta, kun kevät oli poikkeuksellisen lämmin ja kuiva. Sato on kuitenkin saatu pidettyä vain hieman tavanomaista pienempänä veden säännöstelyn ansiosta.

Ilmatieteen laitoksen mukaan Välimeri on yksi maapallon alueista, joissa ilmastonmuutoksen seuraukset ovat todennäköisesti erityisen suuret. Välimeren alueen ennustetaan lämpenevän 20 prosenttia nopeammin verrattuna lämpenemisen globaaliin keskiarvoon.

- Kuivuuden ennustetaan lisääntyvän siellä, millä on paljonkin vaikutuksia esimerkiksi ruoantuotantoon.

Jatkuvat helleaallot voivat jopa uhata Välimeren alueen elinkelpoisuutta.

- Tällä hetkellä ei näytä siltä, etteikö siellä ollenkaan pystyisi elämään, mutta paljon vaikeuksia on tulossa. Nimenomaan veden riittävyys on monin paikoin kriittinen kysymys. Me tarvitsemme vettä niin hirvittävän moneen asiaan, jotta voimme pyörittää nykyistä elämänmuotoamme, Korhonen sanoo.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 20.7. klo 23:een asti.

Lue lisää:

Euroopan tappohelteet siirtyvät kohti pohjoista - Britanniassa on valmistauduttu kuumuuteen maalaamalla junaraiteita valkoisiksi

Tuli vyöryi kohti Hanne Halosen kotia maastopalojen riivaamassa Espanjassa - "En ole koskaan kohdannut tällaista"

Jopa yli 45 asteen lämpötiloja - metsäpalot aiheuttavat mittavaa tuhoa ympäri Eurooppaa

Ranskassa mitattiin jälleen uusi lämpöennätys - Etelä-Euroopan hellejakso on ollut poikkeuksellinen, sanoo meteorologi Kerttu Kotakorpi

mardi 19 juillet 2022 09:00:00 Categories: YLE ilmastonmuutos

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.