Ilta Sanoma

Kyseessä on sama vankila, jossa toukokuussa mellakka johti 43 ihmisen kuolemaan.

Ecuadorin vankilamellakassa kuoli maanantaina 13 vankia ja loukkaantui kaksi.

Tarkkaa laskentaa ei ole vielä tehty, joten loukkaantuneiden määrä saattaa nousta.

Mellakka tapahtui pahamaineisessa Bellavistan vankilassa Santo Domingo de los Coloradosin kaupungissa. Toukokuussa samassa vankilassa mellakka johti 43 ihmisen kuolemaan.

Vankilan virkamiehet saivat armeijan ja poliisin avustuksella vankilan takaisin hallintaansa.

Toukokuun mellakan aikana noin 220 vankia pakeni, mutta suuri osa heistä on otettu kiinni.

Väkivaltaiset vankilamellakat ovat yleisiä Ecuadorissa. Huumejengit kamppailevat niissä salakuljetusreittien hallinnasta. Valtataistelu johtaa toisinaan siihen, että vangit hakkaavat toisiaan kuoliaaksi tai tappavat toisiaan viidakkoveitsillä.

Viime vuonna yhteensä 316 vankia kuoli Ecuadorin eri vankiloiden mellakoissa.

Asiasta uutisoivat uutistoimistot Reuters ja AFP.

Ilta Sanoma
mardi 19 juillet 2022 07:02:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.