Ilta Sanoma

Saksalaisyhtiö Uniperin vaikeudet aiheuttavat murhetta myös Suomessa.

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen.

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Eduskunnan talousvaliokunta on tänään poikkeuksellisesti koolla käsittelemässä ajankohtaista energiapolitiikan tilannetta. Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd) on valiokunnan kuultavana.

Valiokunnan kokouksessa puoliltapäivin keskustellaan omistajaohjauksesta ja energiapolitiikan tilanteesta EU:ssa ja Suomessa.

Ministeri Tuppurainen kertoi maanantai-iltana Ylen A-studiossa, että poikkeuksellisesti valiokunta otetaan osaksi sisäpiiriä, jotta energiayhtiö Uniperiä koskevaa tilannetta voidaan valottaa valiokunnassa. Sisäpiiritiedon kertominen eteenpäin on rangaistava teko.

Talousvaikeuksiin ajautuneen suuren saksalaisen energiayhtiö Uniperin tilanteen kriisiytyminen heijastuu myös Suomeen, sillä Uniperin pääomistaja on suomalainen valtionyhtiö Fortum. Fortum omistaa Uniperista 78 prosenttia, Suomen valtio puolestaan omistaa Fortumista runsaat 50 prosenttia.

Saksan suurin kaasun maahantuoja ja maan energiahuollon kannalta tärkeä Uniper on joutunut vakaviin vaikeuksiin Venäjän rajoitettua kaasutoimituksia. Kesäkuun puolivälistä lähtien Uniper on joutunut hankkimaan korvaavan kaasun markkinoilta merkittävästi korkeampaan hintaan. Uniper ei voi pitkäkestoisten sopimustensa vuoksi laskuttaa korkeaa hintaa asiakkailtaan.

Fortum on sitä mieltä, että Saksan hallituksella on keskeinen asema Uniperin tilanteen ratkaisemisessa. Fortum on ehdottanut ratkaisuksi Uniperin pilkkomista siten, että Saksan energiajärjestelmälle keskeiset liiketoiminnot irrotettaisiin muista toiminnoista Saksan valtion omistukseen.

Fortum on kertonut käyvänsä rakentavassa hengessä keskusteluja Saksan hallituksen kanssa löytääkseen ratkaisun, jolla Uniperin taloudellinen vakavaraisuus ja liiketoiminnan riskien hallinta voidaan varmistaa ja näin turvata energian toimitusvarmuus Saksassa.

Jos pahin mahdollinen katastrofiskenaario toteutuisi Fortumille, se voisi joutua analyytikko- ja tutkija-arvioiden mukaan hankkimaan lisää rahoitusta omistajiltaan. Siksi kyse on myös Suomen ja omistajaohjausministeri Tuppuraisen murheesta. Ministeri Tuppurainen on sanonut, että ratkaisu tilanteeseen tulisi löytää pian.

Ilta Sanoma
mardi 19 juillet 2022 05:54:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.