Energiaturvetuotantoa on lisätty tänä vuonna venäläisen puun tuonnin tyrehdyttyä. Osa turvetuottajista on kuitenkin jo ehtinyt romuttaa työkoneen" /> Energiaturvetuotantoa on lisätty tänä vuonna venäläisen puun tuonnin tyrehdyttyä. Osa turvetuottajista on kuitenkin jo ehtinyt romuttaa työkoneen" />

YLE


Viime syksynä turvetuottaja Petri Jussila ei huoltanut koneitaan tai valmistellut turvekenttiään. Jussila oli saanut asiakkailta viestiä, ettei turvetta ole seuraavana kesänä tarve nostaa.

Ukrainan sodan alettua viesti kuitenkin muuttui. Asiakkaat tilasivat turvetta enemmän kuinJussilapystyy toimittamaan.

- Tuotannolla ei ole nyt mitään ylärajaa. Nostamme turvetta ylös niin paljon kuin saamme ja asiakas ostaa kaiken. Katto on niin korkealla, että se on käytännössä rajaton, sanoo PJ-Turpeen toimitusjohtaja Petri Jussila Kouvolasta.

Viime vuosina energiaturpeen tuotantoa on ajettu alas. Nyt turpeen käyttöä kuitenkin lisätään. Tämä johtuu siitä, että sillä voidaan korvata puuttuvaa energiapuuta.

Energiapuun puutoksen on aiheuttanut venäläisen puun tuonnin keskeytyminen. Suomalaisella puulla ei pystytä korvaamaan vajetta nopealla aikataululla.

Ennen Vapona tunnetun valtionyhtiö Neovan turvetuotannosta vastaava johtaja Pasi Rantonen sanoo, ettei tänä kesänä nostettavan turpeen määrää voi arvioida vielä tarkasti.

- Tavoitteet ovat energiaturpeen osalta selvästi suuremmat kuin viime vuonna. Nyt näyttää siltä, ettei tavoitetta todennäköisesti saavuteta. Noin 80 prosenttia tavoitteesta onnostettavissa, mutta kaikki riippuu säästä.

Kuivaa turvetta Petri Jussilan kädessä.
Venäläisen energiapuun jättämä vaje voitaisiin korvata kotimaisella puulla, mutta ei näin nopealla aikataululla. Kotimaisen puun käyttö energialähteenä saattaa lähivuosina lisääntyä, sanoo Jari Kostama Energiateollisuus ry:stä.Antro Valo / Yle

Puretut koneet ja pula työntekijöistä

Kelkan kääntyminen on aiheuttanut monille turvetuottajille hankaluuksia.

Osa turvetuottajista on romuttanut laitteitaan. Jotkut ovat Rantosen mukaan lopettaneet alalla kokonaan, mutta osa pystyy tuottamaan turvetta nyt puolella teholla entisestä.

- Neova on viimeisen kahden vuoden aikana sulkenut alueita ja leikannut reippaasti kapasiteettia.

Urakoitsijoilla on ollut ongelmia tuotannon käynnistämisessä myös siksi, että työntekijöistä on pulaa. Rantonen sanoo, että työntekijöitä on jo siirtynyt muille aloille.

PJ-Turpeen toimitusjohtaja Petri Jussila kertoo, että hänen yrityksellään oli keväällä pula työntekijöistä.

- Normaalisti työpaikoista on kyselty pitkin talvea, mutta nyt ei. Kesäkuussa tilanne muuttui yllättäen ja nyt kaikki työpaikat ovat täynnä.

PJ-Turpeen toimitusjohtaja Petri Jussila turvemaalla Kouvolan Sippolassa.
Osa turvetuottajista ehti romuttaa työkoneensa ennen kesää. Turvetuotantokoneiden romutustukea alettiin jakaa tämän vuoden helmikuussa.Antro Valo / Yle

Oman ongelmansa turvetuottajille aiheutti myös lyhyt reagointiaika. Neovan turvetuotannosta vastaavan johtajan Pasi Rantosen mukaan tuotantoa lähdettiin käynnistämään vasta huhtikuussa.

- Normaaliaikataulussa valmistelutyöt, sopimukset ja muut,olisivat olleet jo kevättalvella valmiit.

Petri Jussila on samaa mieltä lyhyestä reagointiajasta. Se ei hänestä sovi työn luonteeseen.

- Sormia napsauttamalla alalla ei tapahdu mitään. Tämä on pitkäjänteistä hommaa.

Takapakkia päästöissä

Energiaturvetuotantoa on ajettu alas, jotta ilmastotavoitteet voidaan saavuttaa. Hallituksen tavoitteena on, että turpeen energiakäyttö puolitetaan 2030 mennessä.

Kuitenkin energiaturvetta aiotaan tänä kesänä nostaa viime vuosia enemmän. Tilanne jatkuu arviolta muutaman vuoden.

- Todennäköisesti puhutaan ensi talvesta ja seuraavasta talvesta. Sitten on kehitetty vaihtoehtoisia tapoja tuottaa energiaa niin paljon, ettei turvetta juuri tarvita, sanoo energiatuotannon johtaja Jari Kostama energia-alan etujärjestö Energiateollisuus ry:stä.

Kostama ei näe turpeen muutaman vuoden lisääntyneellä käytöllä suurta ilmastovaikutusta.

- Ilmastomielessä tämä ei muuta isoa kuvaa. Voi olla, että päästömielessä tulee pari vuotta takapakkia, mutta sen jälkeen tämä vain buustaa irtautumista venäläisestä fossiilienergiasta ja edistää vihreää siirtymää.

Sadevedestä muodostunut lätäkkö turvemaalla Kouvolan sippolassa.
Turvetuotanto on kärsinyt tänä kesänä sateisesta säästä. Turpeen täytyy olla kuivaa, jotta se voidaan nostaa maasta.Antro Valo / Yle

Ensi kesänä turpeen nostamista jatketaan täysillä, arvioi turvetuottaja Petri Jussila. Siksi hän on sijoittanut uusiin turvealueisiin.

- Me olemme tehneet uusia kenttiä tänä kesänä. Nyt valmistelemme niitä ja seuraavana kesänä ne ovat tuotannossa.

Vaikka viime vuonna Jussilan työkoneet jäivät huoltamatta, hän ei romuttanut niitä - ja ne tulivatkin tarpeeseen. Nyt Jussila arvelee, ettei turvetarve mene ohi ihan heti.

- Voi hyvin olla, että tehdään tätä vielä viisikin vuotta täysillä.

Millä venäläinen puu voitaisiin korvata? Kommentointi auki 19.7. klo 23 asti.

Lue lisää:

Sota naapurissa on tuomassa turpeen takaisin valikoimaan - turveyrittäjien mielestä tarvitaan pitkää näkymää ja monia helpotuksia

Turpeen käyttö on lisääntynyt puun saatavuusongelmien takia - samaan aikaan energiayhtiöt kehittävät polttoon perustumattomia teknologioita

EU:lta satojen miljoonien tuet turpeen alasajon ongelmiin, joka tapahtuukin nyt odotettua nopeammin - yrittäjät ihmeissään: "Tämä tuli puskista"

lundi 18 juillet 2022 20:51:33 Categories: YLE turve

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.