Ilta Sanoma

Manchester Cityn päävalmentaja kohtasi myöhäisillan pyöräilyllään hidasteita.

Pep Guardiolan hymy ei ollut herkässä.

Pep Guardiolan hymy ei ollut herkässä. Kuva: Lluis Gene / AFP

Valioliigan kausi 2022-23 ei ole vielä edes alkanut, ja takaa-ajajat ovat jo herhiläisinä Manchester Cityn mestariluotsi Pep Guardiolan perässä.

Kirjaimellisesti.

Saksalaislehti Bild julkaisi uutisessaan videon tilanteesta, jossa kannattaja pyöräilee Guardiolan perässä Manchesterin pimeillä kaduilla aikomuksenaan päästä tämän kanssa yhteiskuvaan.

Fani sai lopulta haluamansa, mutta 51-vuotias valmentaja ei vaikuttanut tyytyväiseltä.

Aluksi espanjalainen näyttää kiihdyttävän tahtiaan välttääkseen öisen kohtaamisen tuntemattoman kanssa, mutta luovuttaa lopulta.

Guardiolan nimeä ulvova fani saa idolinsa kiinni ja syyttää tätä nauraen siitä, ettei City-luotsi pysähtynyt aikaisemmin.

- Odota, anna minun ottaa yhteiskuva, kannattaja huutaa haltioissaan.

Nelinkertainen valioliigamestari vääntää kasvonsa lihakset väkisin väsyneelle kaarelle.

Episodin jälkeen koutsi lähtee paikalta.

Guardiolan ja Cityn kausi alkaa viides elokuuta, jolloin tarkoitus on jälleen karata takaa-ajajilta mahdollisimman kauaksi.

Ilta Sanoma
lundi 18 juillet 2022 15:23:00 Categories: Ilta Sanoma Valioliiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.