Ilta Sanoma

Autoliitto muistuttaa kuluttajia pysäköintisovellusten ajantasaisuudesta.

Pysäköintisovellukset ovat käteviä. Niihin liitetyt tiedot kannattaa pitää ajan tasalla.

Pysäköintisovellukset ovat käteviä. Niihin liitetyt tiedot kannattaa pitää ajan tasalla. Kuva: Juhani Niiranen

Kaksi euroa Vantaan Tikkurilasta? Runsaat neljä euroa Hämeenlinnasta? Kun luottokorttitilille alkaa putoilla yllättäviä parkkimaksuja paikoista, joissa auto ei ole edes käynyt, kannattaa katsoa ensiksi peiliin.

Niinpä niin, Easy Park -sovellukseen oli jäänyt kahden koeajoauton rekisterinumerot, joten artisti maksaa.

Parkkisovellukset vaativat tiedon auton rekisterinumerosta. Jos tieto jää sovellukseen esimerkiksi auton vaihtaessa omistajaa, parkkimaksut laskutetaan entisen omistajan tililtä.

Sovellusten ansiosta ei tarvitse etsiä maksuautomaatteja. Hyvä puoli on myös se, että pysäköintimaksun voi keskeyttää, jos pysäköintitarve päättyy aiottua aiemmin. Vastaavasti aikaa voi tarvittaessa jatkaa sovelluksen välityksellä käymättä auton luona.

-?Koska sovelluksiin voi syöttää valmiiksi useamman ajoneuvon rekisteritunnuksen, niin pysäköintiä aloitettaessa on syytä olla tarkkana, että valitsee oikean rekisteritunnuksen. Myös pysäköintialueen valinnassa voi tulla virheitä, sillä sovellus saattaa ehdottaa väärää aluetta. Seurauksena voi tuulilasissa odottaa pysäköintivirhemaksu, vaikka olisikin mielestään pysäköinnistä maksanut, Autoliiton viestintäpäällikkö Jukka Tolvanen muistuttaa tiedotteessa.

Sudenkuoppa piilee myös sovellusten tarjoamassa rekisterikilven kameratunnistuksessa. Jos kameratunnistus on aktivoituna tietylle rekisterinumerolle, niin pysäköintialueelle sisään ajettaessa pysäköinti alkaa ja poistuessa päättyy automaattisesti. Veloitus menee suoraan sovellukseen syötetyn luottokortin kautta.

-?Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, jos autoa vaihtaessaan unohtaa poistaa sovelluksesta vanhan rekisterinumeron. Tällöin auton seuraava omistaja voi pysäköidä edellisen omistajan piikkiin vaikka kuinka pitkäksi ajaksi, Tolvanen sanoo.

Lue lisää: Manner­suomalainen autoilija voi langeta Ahvenanmaalla sakkoansaan

Lue lisää: Tässä on Suomen ylivoimaisesti yleisin parkkisakkomiina -?"Mahdollista pysäköidä ilmaiseksi"

Pysäköinnin alkamisesta voi saada halutessaan push-viestin puhelimeen, mutta jos kyseiset viestit on estetty tai kuluttaja on poistanut koko pysäköintisovelluksen poistamatta sovellustiliä, niin pysäköinnin huomaa mahdollisesti vasta seuraavasta luottokorttilaskusta.

Ilta Sanoma
lundi 18 juillet 2022 13:45:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.