Ilta Sanoma

Näyttelijä ja tuottaja Vin Diesel on kertonut tekevänsä mitä vain, jotta lopputulos valkokankaalla on hänen mieleisensä.

Hurjapäiden kuudennessa elokuvassa Dwayne Johnson ja Vin Diesel pystyivät vielä puhumaan toisilleen.

Hurjapäiden kuudennessa elokuvassa Dwayne Johnson ja Vin Diesel pystyivät vielä puhumaan toisilleen. Kuva: UNIVERSAL PICTURES - Cortesa Album / Album / MVPhotos

Fast and the Furious -elokuvasarjan tähti Vin Diesel, oikealta nimeltään Mark Sinclair, täyttää maanantaina 55 vuotta. Vaikka näyttelijän ura on ollut hohdokas jo 90-luvulta asti, ovat erikoiset kiistat Hurjapäät-kanssanäyttelijään saattaneet Dieselin viime vuosina monien mielestä kyseenalaiseen valoon, kertoo GQ.

Mystinen kiista toisen supertähden kanssa on jatkunut jo vuosia.

Ensimmäisen suuren roolinsa jenkkinäyttelijä teki vuonna 2000 elokuvassa Pimeän uhka. Vaikka hän sai roolillaan näkyvyyttä, todellisen läpimurron hän teki elokuvassa Hurjapäät vuonna 2001. Sittemmin elokuva on kasvanut nyt yhdeksän elokuvan sarjaksi, jossa Diesel on noussut näyttelijän lisäksi myös tuottajan paikalle.

Dieselin ensimmäinen merkittävä rooli oli elokuvassa Pimeän uhka vuonna 2000.

Dieselin ensimmäinen merkittävä rooli oli elokuvassa Pimeän uhka vuonna 2000. Kuva: Globe Photos/ZUMA Wire

Dieselin ja Hurjapäiden "perheeksi" luonnehditun näyttelijäkaartin kulissi alkoi kuitenkin rakoilla vuonna 2016, kun viidennessä Hurjapäät-leffassa poppooseen liittynyt toimintatähti Dwayne "The Rock" Johnson julkaisi kryptisen Instagram-päivityksen. Erikoisessa tekstissä Johnson vihjasi, etteivät joukon välit ole valkokankaan ulkopuolella niin lämpimät kuin voisi kuulla.

- Naiskollegani ovat mahtavia ja rakastan heitä. Mieskollegani taas ovat toinen tarina. Jotkut ovat todellisia ammattilaisia, toiset taas eivät.

- Kun katsotte tämän elokuvan ja näytän välillä siltä, etten näyttele ja että vereni oikeasti kiehuu - olette oikeassa, kirjoitti Johnson People-lehden mukaan.

Julkaisu laittoi oitis liikkeelle spekulaatioiden vyöryn, eikä Johnsonin sanomisten kuittaaminen "perheen välisillä erimielisyyksillä" enää pelastanut tilannetta.

Entistä enemmän vettä myllyyn laittoivat kuitenkin Dieselin monitulkintaiset kommentit tapauksesta, kertoo GQ.

- Suojelen kaikkia elokuvassa mukana olevia, myös Dwaynea. Hän ei saa koskaan tietää, miten paljon suojelen häntä. Eikä sillä ole mitään väliä, ei hänen tarvitse tietää, latasi Diesel GQ-sivuston mukaan.

Vin Diesel on ollut Hurjapäät-elokuvasarjassa mukana sen alkuajoista asti.

Vin Diesel on ollut Hurjapäät-elokuvasarjassa mukana sen alkuajoista asti. Kuva: Keith Mayhew / Camerapress / MVPhotos

Vuonna 2018 kummalliseksi somekinaksi ja vihjaileviksi haastattelukommenteiksi spekuloitu kiista miesten välillä nousi uuteen uskoon. Johnson pudotti melkoisen pommin kertoessaan, etteivät hän ja Diesel kuvanneet yhden yhtä Fast & Furious 8 -elokuvan kohtausta yhdessä. Myöhemmin Johnson on kertonut tämän olleen suorastaan ehtona hänen jatkamiselleen elokuvissa.

- Meillä on perustavanlaatuisia erimielisyyksiä filosofioissamme ja siinä, miten lähestymme elokuvien tekemistä ja yhteistyötä, kertoi Johnson haastattelussa GQ:n mukaan.

- Kyse on siitä filosofiasta, että kun mennään töihin, kaikkia katsotaan tasavertaisina jäseninä. Ihmiset studiossa ovat tasavertaisia. Työntekijät, ihan sama missä asemassa he ovat, ovat tasavertaisia - heitä kohdellaan kunnioituksella ja nöyryydellä, heitä kohtaan ollaan kunnioittavia.

Vin Diesel ja Dwayne Johnson eivät ole näytelleet yhdessä viimeisimmissä Hurjapäät-elokuvissa.

Vin Diesel ja Dwayne Johnson eivät ole näytelleet yhdessä viimeisimmissä Hurjapäät-elokuvissa. Kuva: UNIVERSAL PICTURES - Cortesía Album / Album / MVPhotos

Erimielisyyksiä kaksikolla siis tosiaan on, siitä he kumpainenkin ovat samaa mieltä. Diesel on antanut ymmärtää, että painijana maailmanmaineeseen nousseen Johnsonin näyttelijäntaidot eivät olisi olleet alun perin kummoiset ja että hänen piti olla tiukkana kuvauksissa, kertoo GQ.

- Teen ihan mitä vaan, jotta saan haluamani tuloksen elokuvissa, joita tuotan, kommentoi hän metodejaan.

Kiistan myötä Dieseliä ei ole nähty Johnsonin seurassa valkokankaalla. Ei siitäkään huolimatta, että Diesel yritti marraskuussa 2021 tehdä Johnsonin kanssa erittäin näyttävää sovintoa.

Tunteisiin vetoavassa Instagram-julkaisussaan Diesel koetti suostutella Johnsonia mukaan Hurjapäiden viimeiseen elokuvaan niin lastensa, velvollisuudentunnon kuin näyttelijäkaartin edesmenneen jäsenen, Paul Walkerin, avulla.

- Rakas pikkuveljeni Dwayne...aika on tullut. Maailma odottaa Fast 10 -loppuhuipennusta.

- Kerroin sinulle vuosia sitten, että täytän Pablolle (Paul Walker) antamani lupauksen. Lupasin että saavuttaisimme kymmenennen elokuvan ja että siitä tulisi paras.

- Sanon tämän kaikesta rakkaudesta, mutta sinun on pakko tulla mukaan. Älä hylkää tätä elokuvasarjaa, sinulla on tärkeä rooli.

Perin julkinen temppu ei vaikuttanut lämmittävän Johnsonin mieltä. GQ:n mukaan näyttelijä kertoi jutelleensa Dieselin kanssa jo selväksi asiat siitä, ettei hän halua olla mukana viimeisessä elokuvassa. Lisäksi hän tuomitsi totaalisesti lasten ja Paul Walkerin hilaamisen mukaan kiistaan.

- Vinin julkaisu on esimerkki hänen manipuloinnistaan, kommentoi Johnson ex-kollegansa julkaisua CNN:lle.

Fast and the Furious 10 -elokuvan on määrä saada ensi-iltansa ensi vuoden toukokuussa.

Ilta Sanoma
lundi 18 juillet 2022 13:17:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.