Seitsemän uutta muuntohuumetta on jälleen kielletty huumausaineena. Listaa joudutaan jatkuvasti täydentämään, koska uusia muuntohuumeita kehitetään koko ajan. " /> Seitsemän uutta muuntohuumetta on jälleen kielletty huumausaineena. Listaa joudutaan jatkuvasti täydentämään, koska uusia muuntohuumeita kehitetään koko ajan. " />

YLE


Espoossa punatiilisen rakennuksen suojissa analysoidaan huumeita. Tullilaboratorio tutkii postista ja matkustajilta löydettyjä tabletteja ja pulvereita, joita epäillään huumausaineeksi. Osa niistä on ollut erityisen voimakkaita muuntohuumeita.

Tullin mukaan Suomeen tuotavien muuntohuumeiden määrä on jälleen lähtenyt kasvuun muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen.

Muuntohuumeet olivat suosittuja 2010-luvun alkupuolella, mutta niiden verkkomyynnin vaikeutuminen romahdutti suosion. Poliisi ja Tulli paljastivat myös niitä salakuljettaneen rikolliskoplan vuonna 2015, mikä sekin osaltaan vähensi tarjontaa.

Helsingin huumepoliisin mukaan muuntohuumeiden suosio on ollut aaltoliikettä.

- Kun niitä tulee, ne yleistyvät hetkeksi, sitten ne taas katoavat, sanoo huumepoliisin rikoskomisario Jari Nikonen.

Nyt näyttää siltä, että pääosin Kiinassa valmistettujen ja sieltä Suomeen postitse tilattavien muuntohuumeiden suosio olisi taas kasvussa.

Laboratoriotyöntekijä tutkii huumenäytteitä.
Turvallisuussyistä Tullilaboratorion työntekijät eivät esiinny julkisuudessa kasvoillaan.Sakari Piippo / Yle

Tullin laboratorio on tutkinut heinäkuun alkuun mennessä jo 568 muuntohuume-erää. Se on lähes yhtä paljon kuin koko viime vuonna yhteensä.

Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkosen mukaan kasvuun on useampi syy. Yksi on lisääntynyt matkustaminen.

- Keskeisin syy on kuitenkin se, että postin kautta saadaan muuntohuumeita Kiinasta helpommin kuin pari vuotta sitten, sanoo Sinkkonen.

Euroopan unionin huumeseurantakeskuksen (EMCDDA) mukaan muuntohuumeita tuotetaan nykyisin myös Euroopassa aiempaa enemmän.

Tulllin valvontajohtaja Sinkkosen mukaan näyttää taas siltä, että muuntohuumeet ovat muodissa.

- Niitä tuodaan nuorten ihmisten käyttöön huomattavia määriä.

Äärettömän pienikin annos muuntohuumetta voi olla tappava

Muuntohuumeet on keinotekoisesti valmistettuja aineita, joita valmistetaan pääasiallisesti Kiinassa. Muuntohuumeet voivat olla äärimmäisen vahvoja verrattuna vaikkapa Subutexiin. Sen takia jo pienikin annos voi olla tappava.

Grafiikka näyttää aikuisen tappavan määrän eri opioideja.
Tullin mukaan hyvin vahvaa muuntohuume karfentaniilia on tuotu myös Suomeen.Sakari Piippo / Yle, grafiikka: Otso Ritonummi / Yle

Muuntohuumeet ovat niin vahvoja, että käyttäjä ei pysty itse niitä käytännössä annostelemaan. Hän joutuu luottamaan huumelaboratorion tai myyjän antamaan tietoon. Tästä syystä yliannostuksen vaara on suuri.

Huumepoliisi Nikosen mukaan osa huumeidenkäyttäjistä haluaa käyttää lääkkeistä tuttuja läpipainopakkauksia. Näin käyttäjä kokee tietävänsä, miten suuri otettu annos on - toinen asia on sitten, ovatko pakkausten merkinnät luotettavia. Kadulla myydään väärennettyjä lääkkeitä.

Helsingin kaupungin Symppis-päivätoimintakeskus tarjoaa palveluita päihteidenkäyttäjille. Heitä keskuksessa auttava ohjaaja Melisa Peksoy kertoo, että ihmiset ostavat sitä, mitä kadulla on myynnissä.

- Hintasuhde ratkaisee. Muuntohuumeet ovat vahvoja pitoisuudeltaan, joten siitä riittää moneen käyttökertaan, kertoo Peksoy.

Helsingin huumepoliisin rikoskomisario Jari Nikosen mukaan yksi syy muuntohuumeiden käyttöön on niiden helppo saatavuus. Niitä voi tilata verkosta.

Verkosta löytyy myös arvosteluja, joissa käyttäjät arvioivat, miten tietty muuntohuume "kolahtaa", rikoskomisario kuvailee.

- Verkossa kirjoitetaan niistä positiiviseen sävyyn. Joillekin tulee kokeilunhalu, sanoo Nikonen.

Arvostelun kirjoittaja ei voi kuitenkaan tietää, mitä muuntohuumetta hän on oikeasti käyttänyt tai miten vahvaa se on ollut.

Laboratoriotyöntekijä pitää kädessään pieniä huumepusseja.
Suomeen postitse tilatut muuntohuumeet on usein pakattu folioon.Sakari Piippo / Yle

Muuntohuumeet ovat joko tabletteina tai jauheena. Päihteidenkäyttäjiä auttavan Peksoyn mukaan suurin osa käyttää muuntohuumeita suonensisäisesti. Hän auttaa osana työtään hoitamaan tulehtuneita pistohaavoja.

- Kun on (muuntohuume) MDPV:tä liikkeellä, niin sen huomaa meidän asiakkaista. Se ei ole suonille hyväksi, on infektioita, kertoo ohjaaja Peksoy.

Hänen mukaansa kukaan ei ole sanonut pelänneensä muuntohuumeiden käyttämistä, mutta usein jutellaan kavereista, jotka ovat kuolleet yliannostukseen.

Tästä syystä ohjaaja Melisa Peksoy toivoo, että saataisiin käyttöhuoneita kuten Helsingin kaupunki on toivonut. Näin yliannostuksen sattuessa apu olisi nopeasti saatavilla.

Ekstaasipillereitä vaa'alla.
Tableteissa voi olla myös täyteaineita, jotka voivat olla oikeastaan mitä vain. Tullilaboratorio analysoi vain vaikuttavan aineen.Sakari Piippo / Yle
Hannu Sinkkonen Tullilaboratorion edustalla.
Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen arvioi, että vuoden loppuun mennessä Tullilaboratorio on löytänyt parikymmentä uutta muuntohuumetta.Sakari Piippo / Yle

Luokittelemattoman muuntohuumeen tilaaminen ei ole rikos

Uudenlaisia muuntohuumeita syntyy koko ajan. Tänä vuonna Tullilaboratorio on löytänyt yhdeksän entuudestaan tuntematonta muuntohuumetta.

Tullin valvontajohtaja toteaa, että tällä vauhdilla vuoden loppuun mennessä on löydetty kaksikymmentä uutta muuntohuumetta. Viimeksi näin paljon uusia muuntohuumeita on jäänyt Tullin haaviin vuonna 2017.

MDPV, alfa-PVP, alfa-PHP, alfa-PVT, luettelee rikoskomisario Nikonen Suomessa yleisimpiä muuntohuumeita. Niitä on satoja erilaisia ja uusia syntyy koko ajan.

Huumelaboratoriot kehittävät uusia muunnoksia kahdesta syystä. Halutaan valmistaa huume mahdollisimman edullisesti. Lisäksi niistä halutaan tehdä entistä voimakkaampia.

Mitä voimakkaampi huume on, sitä pienempään tilaan se mahtuu. Tämä helpottaa niiden salakuljettamista. Tästä syystä muuntohuumeet kulkevat usein postissa Kiinasta Suomeen.

Poliisissa on pohdittu, miksi Suomessa ei ole tiettävästi valmistettu muuntohuumeita.

- Kyse ei ole varmaan tietotaidosta vaan tilaamisen helppoudesta. Niitä on näppärä tilata verkosta, sanoo Helsingin huumepoliisin Jari Nikonen.

Jos kyseistä uutta ainetta ei ole virallisesti ehditty luokitella kielletyksi, niin kirjeen vastaanottaja saa pitää sen. Tämä on yksi syy, miksi muuntohuumeet olivat 2010-luvun alkupuolella suositumpia kuin nyt. Silloin monia niistä ei oltu ehditty luokitella laittomaksi huumausaineeksi tai kielletyksi psykoaktiiviseksi aineeksi.

Viime vuosina useimmat muuntohuumeet on ehditty luokitella ennen kuin ne saapuvat Suomeen. Heinäkuussa Valtioneuvosto määritteli seitsemän uutta muuntohuumetta huumausaineeksi, joiden maahantuonti on jatkossa rikos.

Kun uusia muuntohuumeita havaitaan Keski-Euroopassa, niin ne luokitellaan Suomessa huumausaineiksi ennen kuin ne löytävät tiensä tänne. Huumepoliisin rikoskomisario pitää tätä tärkeänä.

- Aiempina vuosina on ollut nähtävissä, että on pyritty tilaamaan ulkomailta sellaisia aineita, joita ei ole luokiteltu huumausaineeksi. Jos jää kiinni, niin se ei ole huumausainerikos, kertoo huumepoliisin Nikonen.

Tänä vuonna löydetyistä yhdeksästä uudesta muuntohuumeesta kahdeksan on ollut luokittelemattomia. Vaikka tilanne on parantanut luokittelun suhteen aiemmista vuosista, se laahaa silti koko ajan osin jäljessä.

Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkosen mielestä lakia tulisikin muuttaa. Muuntohuumeet voitaisiin määritellä yleisvaarallisiksi aineiksi.

- Uuden muuntohuumeet, joita ei ole luokiteltu, pitäisi voida määrätä hävitettäväksi vaikkapa käräjäoikeuden päätöksellä, ettei tarvitse luovuttaa niitä takaisin tilaajille.

Voit keskustella muuntohuumeista maanantaihin 18.7. kello 23:een asti.

Lue myös:

Kävimme tapaamassa päihteidenkäyttäjiä Piritorilla, jota Helsingin poliisi on valvonut tehostetusti - isoäiti: "En halunnut olla mummo, joka narkkaa"

Poliisi on nähnyt, miten nuoret luulevat huumeiden käytön olevan luksuselämää, upeita autoja ja ulkomaanmatkoja: "Se on kaikkea muuta"

dimanche 17 juillet 2022 21:45:00 Categories: YLE muuntohuumeet

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.