Pehmoainon kappale Haluun takas mun perhoset on noussut tänä vuonna isoksi hitiksi, mikä yllätti muusikon täysin. Kappale oli jäädä pois artisti" /> Pehmoainon kappale Haluun takas mun perhoset on noussut tänä vuonna isoksi hitiksi, mikä yllätti muusikon täysin. Kappale oli jäädä pois artisti" />

YLE


Pehmoaino esiintyy hämmentyneenä mutta iloisena Ruisrockin Rantalavalla. 21-vuotias artisti, oikealta nimeltään Aino Morko, on julkaissut vasta muutamia kappaleita, mutta jo nyt hän laulaa legendaarisella lavalla sunnuntain ensimmäisenä esiintyjänä.

Laulajan nopeaan suosioon siivitti keväällä julkastu kappale Haluun takas mun perhoset, josta tuli yllättävä jättihitti.

Pehmoaino on vedonnut musiikillaan etenkin hänen itsensä ikäisiin nuoriin naisiin, joita Ruisrockin keikkayleisö suurelta osin on. Samanlaista sukupolvikokemusta oli ilmassa silloin, kun Sanni aloitti uraansa.

Nainen valkoisessa asussa katsoo kameraan.
- Pehmoaino-nimelle ei ole sen ihmeellisempää selitystä. Se on Instagram-tilini nimi ja pelkkä Aino on aika tylsä, sanoo Pehmoaino eli Aino Morko.Niko Kotiranta / Yle

Oulussa lapsuutensa viettänyt Morko kasvoi musiikin parissa. Hän teki ensimmäisen kappaleensa jo 4-vuotiaana, ja se kertoi tähdenlennoista.

Perheessä kannustettiin musiikista innostunutta lasta harrastamaan. Hän soittikin pitkään selloa, ja tutuiksi ovat tulleet myös piano, kitara ja ukulele. Ainoastaan saksofoni jäi kokeiluksi.

Tärkeintä on kuitenkin aina ollut laulaminen.

- Aina kun mä laulan, niin mun kroppa resonoi ja mä tunnen sen tosi vahvasti. Musta tuntuu, että se on ollut mulle rauhoittumistapa ihan pienestä pitäen.

Nainen valkoisessa asussa seisoo kukkakaaren alla.
- En olisi vielä vuosi sitten uskonut, että esiinnyn Ruisrockin Rantalavalla. Ihan uskomaton asia, hämmästelee Pehmoaino.Niko Kotiranta / Yle

Morkon musiikkiura alkoi varsinaisesti 13-vuotiaana, kun hän voitti The Voice Kids -ohjelman toisen tuotantokauden. Sen jälkeen hän julkaisi yhden singlen Aino-nimellä. Nuori artisti tarvitsi kuitenkin vielä muutaman vuoden kyspymisaikaa.

Viime vuonna Morko alkoi julkaista musiikkia Pehmoaino-taiteilijanimellä. Tämän vuoden maaliskuussa julkaistiin artistin ensimmäinen EP Kaukana kotoa. Siltä irroitettu single Haluun takas mun perhoset nousi isoksi hitiksi, kun se nousi Spotifyn ykköspaikalle.

Perhoset laittoivat pään sekaisin

"Mut saanks mä perhosia aikaan enää
Koska jos en
Haluun takas mun perhoset"

Näin Pehmoaino laulaa jättihitissään. Eteerisessä kappaleessa kuuluvat perhosen siipien räpsytykset, ja artisti tulkitsee kirjoittamaansa tekstiä herkästi ja samaistuttavasti.

Kappaleen suosio yllätti nousevan artistin täysin. Biisin ei pitänyt artistin mukaan edes tulla esikois-EP:lle.

- Se oli tosi yllättävää, että ihmiset pitivät siitä niin tosi paljon. Olen kuullut, että siinä ovat sanat osuneet kohdilleen.

Nainen valkoisessa asussa katsoo alas.
Pehmoaino nousi nopeasti suosioon keväällä ja yhtäkkisen huomion takia hänen piti rauhoittaa tilanetta, että pää pysyy mukana.Niko Kotiranta / Yle

Yhtäkkinen valtaisa suosio laittoi nuoren artistin pään pyörälle. Herkälle laulajalle se oli jopa rankkaa.

- Siinä on paljon käsiteltävää päälle, kun saa yhtäkkiä paljon huomiota. Mutta se on ollut tosi hienoa. Se että, mä saan olla Ruissin Rantalavalla, on ihan uskomaton asia. En olisi ajatellut vuosi sitten, että käy näin.

Artistin piti kuitenkin ottaa pieni aikalisä käsitelläkseen huomion keskipisteenä olemista.

- Mä oon ottanut aikaa. Musta tuntuu, että sitä ei voi käsitellä millään muulla kuin ajalla. Olen ollut kotona ja tehnyt ihan normijuttuja. Katsonut jotain sarjoja välillä ja hengaillut kavereiden kaa.

Nainen valkoisessa asussa selin katsomassa merta.
- Kuuntelen aina sanoja. Mulla ei vaikka kotona soi taustalla musiikki. Se ei toimi. Sitä pitää kuunnella joko täysillä tai sitten ei ollenkaan, sanoo Pehmoaino.Niko Kotiranta / Yle

Tärkeintä ovat sanat

Pehmoainolla on tässä vaiheessa vielä vain kourallinen kappaleita, mutta lisää syntyy koko ajan. Siksi hän esittää keikoilla myös coverbiisejä. Keikkasettiin kuuluvat Noitalinna huraan Pikkuveli sekä Indican Ikuinen virta.

- Indicaa olen kuunnellut pienestä pitäen, ja se on ollut kasvattavia bändejä. Olen pienenä päässyt Indican keikoille ja olen ollut ihan hurmioissani.

Artisti kertoo kuuntelevansa paljon Stepaa, Adelea ja Sannia, joiden teksteihin hän on mieltynyt.

Pehmoainolle musiikissa tärkeintä ovatkin juuri sanat.

- Jos jossain biisissä on tosi hyvät sanat, niin se musiikki tukee siinä ympärillä. Mulla ei ole tarkkoja genrerajoja, mistä tykkäisin. Ei myöskään siinä, mitä itse teen.

Nainen valkoisessa asussa istuu puun juurella.
- Olen sellainen muistiinpanosanoittaja. Keräilen sanoituksia ja mietin asioita. Tykkään sanoittaa asioita elämästäni. Joskus ne on helpompi laittaa runolliseen muotoon. Se selventää omaa päätä, kertoo Pehmoaino.Niko Kotiranta / Yle

Tekstinkirjoittajana artisti kertoo inspiroituvansa runoista.

- Mä pidän runoista. Ostan kirppareilta tai antikvariaateista vanhoja runokirjoja. Pidän runomaisista sanoituksista, jotka voisi myös olla puhuttavissa ääneen tai lausua runoina. Se on aika hyvä mittari sanoituksiin.

Pehmoaino kertoo käsittelevänsä sanoituksissaan aiheita, jotka eivät ole suoranaisesti hänen elämästään. Tekstien kirjoittaminen on kuitenkin auttanut häntä käsittelemään oman elämän vaikeita hetkiä.

- Monesti vaikeista asioista on helpompi kirjoittaa kuin vaikka puhua ääneen. On paljon helpompi sanoa, että mä oon niin iloinen ja tykkään tästä niin paljon.

Nainen valkoisessa asussa.
- En tiedä, tiesinkö missään vaiheessa, että minusta tulee esiintyvä artisti. En ole hirvittävästi ajatellut sitä. Olen tehnyt biisejä ja niistä on kiinnostuttu ja sitten saan esittää niitä livenä. Ykkösasia mulle on tehdä biisejä, sanoo Pehmoaino.Niko Kotiranta / Yle

Pehmoainolla riittää vielä useita keikkoja kesäksi. Sen jälkeen hän keskittyy ensimmäisen albuminsa tekoon, jonka pitäisi olla valmis syksyllä.

- Se on kovasti tekeillä, mutta hirveästi on vielä tehtävissä ja pitkiä öitä edessä. Ja paljon sipsejä että pysyy hereillä. Pysyy aivot virkeinä yöllä.

dimanche 17 juillet 2022 20:00:42 Categories: Pehmoaino YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.