Ilta Sanoma

Juoksijalegenda otti kovasanaisesti kantaa MM-kisojen farssiin.

Michael Johnsonilla oli aihetta tuulettaa usein maaliviivan ylitettyään.

Michael Johnsonilla oli aihetta tuulettaa usein maaliviivan ylitettyään. Kuva: Heikki Kotilainen

Eugenen yleisurheilun MM-kisojen alla on ilmennyt erikoisia ongelmia.

Jokainen Yhdysvaltoihin hamuava tarvitsee maahantuloviisumin, mikä on tuottanut suuria ongelmia.

Yhdysvaltalaislehti USA Todayn mukaan on raportoitu yhteensä 374 viivästyneestä visan myöntämistapauksesta, jotka koskevat MM-kisojen urheilijoita.

Tapauksista kolme neljäsosaa on selvitetty viime hetkellä. Kaaoksenomaisen tilanteen kerrotaan johtuvan heikosta viestinnästä, viisumihakemusten myöhäisestä tekemisestä ja niiden käsittelyn hitaudesta.

Byrokratian yhdeksi uhriksi joutui Kenian huippujuoksija, maailman tämän kauden kolmanneksi nopeimman ajan satasella kellottanut Ferdinand Omanyala.

Omanyalan lento laskeutui Eugeneen vain kolme tuntia ennen miehen alkueräjuoksua. Sprintteri selvitti alkueränsä kunnialla, mutta lopulta maailman tilastokolmosen tie nousi pystyyn välierissä. Haasteellisella valmistautumisella oli mitä luultavimmin oma merkityksensä tulokseen.

Omanyalaa voidaan kuitenkin sanoa onnekkaaksi, sillä kymmenkunta eteläafrikkalaisurheilijaa joutui jättämään kilpailut kokonaan väliin viisumiongelman vuoksi.

Farssi on herättänyt voimakasta kritiikkiä kisajärjestäjää ja muita asiasta vastaavia tahoja kohtaan. Yksi äänekkäimmistä kritisoijista on ollut amerikkalainen juoksijalegenda Michael Johnson.

- Tämä on naurettavaa. On yleisessä tiedossa, että maahantuloviisumin saaminen USA:han on vaikeaa, eivätkä kansainväliset liitot ja kisajärjestäjät ole ottaneet sitä huomioon. Tämä on harmillista ja häpeällistä, hän tylyttää.

Johnson voitti urallaan neljä pikajuoksun olympiakultaa ja yhdeksän maailmanmestaruutta. Hän juoksi myös sittemmin rikotut 200 ja 400 metrin maailmanennätykset.

Ilta Sanoma
dimanche 17 juillet 2022 19:44:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.