Kalle Rovanperä voitti Viron MM-rallin ennen Elfyn Evansia ja Ott Tänakia." /> Kalle Rovanperä voitti Viron MM-rallin ennen Elfyn Evansia ja Ott Tänakia." />

YLE


Kalle Rovanperä on voittanut Viron MM-rallin.

21-vuotias Toyota-kuljettaja voitti rallin minuutin erolla ennenwalesilaista tallikaveriaan Elfyn Evansia. Kolmanneksi ajoi virolainen Hyundai-kuljettaja Ott Tänak.

Rovanperä nousee voittonsa myötä harvinaiseen seuraan. Myös viime vuonna Virossa juhlinut jyväskyläläinen on ottanut ensimmäistä MM-rallivoittoaan seuranneen vuoden aikana kuusi ykkössijaa lisää. Aiemmin temppuun on kyennyt ainoastaan kaksinkertainen maailmanmestari Carlos Sainz.

Sainz voitti kesäkuussa 1990 ensimmäisen MM-rallinsa Kreikassa. Kun hän vuoden päästä palasi Kreikkaan, ei "El Matador" pystynyt kisaa voittamaan, mutta vuoden sisään plakkariin oli kertynyt kuusi voittoa lisää.

Rovanperä voittaa samalla ensimmäistä kertaa urallaan saman MM-rallin toistamiseen - heti ensimmäisessä mahdollisessa paikassa. Ja tarvitseeko edes todeta, että hän kykenee tähän nuorimpana kuljettajana koskaan?

Rallin WRC2-luokassa palkintopallille ylsi kaksi suomalaista.

Teemu Sunisen auton moottoriin tuli vika viimeisellä erikoiskokeella ja voittotaistelussa ollut suomalainen hävisi lopulta Andreas Mikkelsenille 25,3 sekunnilla. Emil Lindholm oli luokan kolmas, kaksi minuuttia luokkavoittaja Mikkelsenistä jääneenä.

Uutinen päivittyy.

Lue myös:

Katso Viron MM-rallin päätöspätkä suorana ja osallistu chattiin! Kalle Rovanperä johtaa kaatosateessa - Yle seuraa Viron MM-rallia

dimanche 17 juillet 2022 18:16:22 Categories: Rallin MM-sarja YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.