Forssalainen Satu Vaarula pukee päälle märkäpuvun ja snorkkelin ja vetää räpylät jalkaan. Sitten hän sukeltaa pinnan alle. Vaarula kuvaa etenkin vedenalaista maailmaa ja luonnon pieniä yksityiskohtia.

- On jotenkin hienoa, että voi vielä tässä iässä innostua uudesta ja ilmaista itseään, sitä mitä pitää tärkeänä. Se on minulle oikeastaan elämän tarkoitus. Kun olen veden alla, tuntuu, että kerrankin on oikeassa paikassa.

Kun Vaarula aloitti, ajatus pinnan alle menosta kauhistutti.

- Olen aina pelännyt pimeää. Pinnan alla auringon valaiseman alueen jälkeen alkaa pimeä. Sinne mennessäni kohtasin omat pelkoni. Täytyi vain mennä niitä päin. Veden alla tajusin, että pinnan alla on ihan toisenlainen, oma maailma. Siellä on oma rauha, johon ihminen ei ulotu.

Pieniä asioita etsimässä

Lapsena Vaarula oli introvertti metsissä samoilija. Luonto kiehtoi, mutta myös pelotti. Vedenalainen maailma avautui, kun hän hankki aikuisena räpylät ja snorkkelin. Kuvaamisesta hän innostui opiskeltuaan kehopsykoterapiaa. Pienistä asioista ja asioitten vivahteista ja yksityiskohdista tuli tärkeitä..

Nyt Vaarula kuvaa juuri pieniä asioita. Ötököitä. Hämähäkin puhalluskuplia. Kasveja.

- Pienten asioiden huomaaminen vaatii pysähtymistä ja katsomista. Se tekee ihmiselle hyvää. Kun ottaa ötökästä kahden sentin päästä kuvaa, tuntee lapsenomaista ihmetystä.

Luontokuvauksen kenttä on monipuolistunut

Luontokuvausharrastuksen suosio on lisääntynyt viime vuosina, sanoo Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n puheenjohtaja Kari Wallgren.

- Tämän hetken suurimmat trendit ovat lisääntynyt innostus ja naisten suurempi mukaantulo. Kaikkiaan luontokuvausharrastus oli jossain vaiheessa notkahtanut, mutta nyt on taas eloa ja uusia kuvaajia.

Naisten osuus yhdistyksen jäsenistä oli kymmenen prosenttia kymmenen vuotta sitten. Nyt heitä on lähes kolmasosa. Harrastajien tarkkaa määrää on vaikea arvioida, sillä moni harrastaa yksityisesti yhdistysten ulkopuolella.

Yhtenä syynä kuvaajien kentän monipuolistumiseen Wallgren pitää sitä, että luonnossa liikutaan aiempaa enemmän. Luontokohteet ovat suosittuja ja kansallispuistot täynnä. Myös puhelimien hyvät kamerat ovat tehneet aloittamisesta helpompaa.

- Kun 70-luvulla joku sai karhukuvan, se oli kova juttu. Nyt kenttä on moninaisempi ja ihmisiä kiinnostavat kaikenlaiset kuvat. Kuvattavaa löytääkseen ei tarvitse mennä kauas. Riittää, kun menee nurmikolle makaamaan ja katsoo tarkkaan.

Luontokuvat näkyvät vahvasti sosiaalisessa mediassa. Etenkin viiden viime vuoden aikana luonto on mennyt someen. Wallgrenista myös kuvien taso somessa on noussut.

- Enää ei ole vain niitä helkkarin oravannaamoja ja vinoja horisontteja, kuten joku taannoin puuskahti.

Kuvaamalla luontoa suojelemassa

Satu Vaarula kuuluu luontojärjestö WWF:n rantapuhdistajiin. Hänestä kuvaaminen on myös yksi tapa suojella luontoa. Se nostaa yksityisesti nähtyä ja koettua kaikkien silmille.

- Tekniikka täytyy olla hallussa, mutta se ei ole itsetarkoitus. Tärkeintä on tunnelman ja luonnossa nähdyn ilmaiseminen. Ja kyllä kuvissa tuo omaakin mielentilaa esille.

Vaarula ei miellä olevansa erityisesti naiskuvaaja. Kuvaajia on monenlaisia, ja myös naiskuvaajia on hänestä suhteellisen paljon.

- Mutta ehkä miehet näkyvät enemmän, ovat vahvemmin esillä, hän sanoo.

Kun Vaarula ajattelee luonnon nykytilaa ja saastumista, oman tekemisen rajallisuus saattaa ahdistaa.

- Tietysti sitä pohtii, mitä oikeastaan voi suojella. Ovatko omat teot liian pieniä? Mutta sitten ajattelen, että yksikin ihminen voi vaikuttaa. Jos vieraat ihmiset pysähtyvät valokuvanäyttelyssäni katsomaan kuvaa ja keskustelemaan siitä, on sillä ollut merkitystä.

Voit keskustella aiheesta maanantaihin 18.7.2022 klo 23:een saakka.