Ilta Sanoma

Ilta-Sanomat arvioi yleisurheilun MM-kisojen päivän kohokohdat.

Yleisurheilun MM-kisojen toinen kisapäivä huipentui miesten 100 metrin juoksun finaaliin, jossa Yhdysvallat nappasi kolmoisvoiton kotimaansa Eugenessa.

Toisen kisapäivän tapahtumat perkaa IS:n raati, jossa ovat yleisurheiluasiantuntija Lauri Hollo, Oregonissa kisoja seuraava toimittaja Pekka Holopainen ja kotitoimituksen Joonas Kuisma.

Puolan Pawel Fajdek voitti jo viidennen maailmanmestaruutensa putkeen. Putki alkoi liki vuosikymmen sitten Moskovasta 2013. Uskomatonta suoritusvarmuutta, vaikka taso oli nyt kivikova. Niin vain puolalainen pystyi kilpailun edukseen kääntämään. Huikea seppä.

Jamaikan pikajuoksumahti on ohi. 100 metrin finaalissa oli vain yksi jamaikalainen, Obligue Seville, joka oli kisan neljäs. Yohan Blake ja Ackeem Blake karahtivat välieriin keskinkertaisilla ajoilla. Nyt puhutaan toki vain miehistä. Alkuerien perusteella naisten puolella on erilainen komento.

Yhdysvallat hallitsi satasta.

Yhdysvallat hallitsi satasta. Kuva: KAI PFAFFENBACH

Elmo Lakan 110 metrin aitojen kisa päättyi oikeastaan jo kättelyssä. Kakkosaitaan kolahti kovaa ja kilpailu oli käytännössä siinä. Lakalta aika 13,91 oli huonoin kolmeen vuoteen. Jokin on mennyt pieleen sitten viime kevään SE-juoksun 13,31. Juoksu oli tahmeaa ja vaivalloista. Ennen EM-kilpailuja on tapahduttava paljon positiivista, muuten seilläkin käydään kumartamassa alkuerien jälkeen.

Hallitseva maailmanmestari Kenian Timothy Cheriyot otti 1?500 metrin alkueränsä tyylillä. Hän toikkaroi kuin hirvi ajoradalla, oli mennä turvalleen kaksi kertaa juoksun aikana ja juoksi kolme ensimmäistä kaarretta kakkosradalla, mikä tekee yli 10 metriä ylimääräistä matkaa. Välieriin hän selvisi, mutta jatkossa moiseen törttöilyyn ei enää ole varaa.

Elmo Lakan kisat päättyivät nopeasti.

Elmo Lakan kisat päättyivät nopeasti. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Kiinan Wang Jianan rykäisi pituusfinaalin viimeisellä kierroksella 836 ja nousi maailmanmestariksi. Hän oli hypännyt tällä kaudella ennen MM-kilpailuja tasan yhden kilpailun, jossa tulos oli perin vaatimaton 767. Jostain puskista mies kuitenkin loihti loikan, joka vei hänet ohi Kreikan Miltiadis Tentogloun. Pituusfinaalin taso oli vaatimaton, vain kuusi miestä ylitti kahdeksan metrin rajapyykin.

Ilman muuta Kristiina Mäkelä. Kokenut kolmiloikkaaja on ilmeisesti pudonnut jonkinlaiseen taikajuomapataan, mitä tulee arvokisojen raastaviin aamukarsintoihin. Finaalista haussa todella kova sijoitus.

Ensi vuoden MM-isäntämaa eli Unkari on tehnyt Eugenen järjestäjille erikoiset oharit, sillä maa lähetti paikalle peräti kahden urheilijan kokoisen joukkueen. No, Bulgariaa edustaa Eugenessa vain yksi urheilija. Panokset ilmeisesti EM-Münchenissä.

Kristiina Mäkelä on pudonnut taikajuomapataan.

Kristiina Mäkelä on pudonnut taikajuomapataan. Kuva: Andrej Isakovic / AFP

Senni Salminen lähestyy lankkua tällä hetkellä noin metrin sekunnissa hitaammin kuin Kristiina Mäkelä, ja tällainen eksistentiaalinen asia täytyy saada EM-kisoihin mennessä kuntoon. Talven nilkkapyörähdys vaikuttaa yhä alitajuisesti?

Seiväspaikan kuningas Armand Duplantis totesi, etteivät Ruotsin majapaikan telttasängyt ja jaetut vessat sekä suihkut ole juuri häntä varten. Soitto pääsponsori Pumaan ja sitä kautta hotellimajoitukseen.

Moukarihäkistä lensi leka tasolla, joka heitti ajatukset jonnekin Olli-Pekka Karjalaisen huippuvuosiin. 80 metriä oli paperia. Pawel Fajdek otti uskomattomasti 5. MM-kultansa putkeen. Ensi vuonna mies sivuaa Sergei Bubkan kuuden kulla putkea?

YMCA? Ei vaan Pawel Fajdek, seppien seppä.

YMCA? Ei vaan Pawel Fajdek, seppien seppä. Kuva: Wu Xiaoling / ZUMA

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä on aliarvostettu urheilija Suomessa. Tuleva kotieläintieteilijä on massasta erottuva persoona ja pirun kova suorittaja arvokisojen karsinnoissa. Mäkelä onnistui jälleen kerran tiukassa paikassa ja latasi ennätyksensä 14,49. Olisiko viimeinkin Mäkelän aika myös finaalissa?

Jos suomalaisurheilijat olisivat tasollaan, MM-kisoissa riittäisi otettavaa. Miesten pituuden MM-pronssia saatiin tuloksella 816, joka on yli 10 senttiä karsintaan jääneen Kristian Pullin SE:tä lyhyempi. Ja jos Ella Junnilalla ei olisi jalkavammaa, hän olisi ollut heittämällä korkeuden MM-finaalissa. Ja jos lehmällä olisi pyörät, se olisi maitoauto.

Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Odotin enemmän sekä kolmiloikkaaja Senni Salmiselta että Suomen korkeusnaisilta. SE:n haltija Salminen jäi jälleen karsintaan, kuten jäi Tokion olympialaisissakin. Eikä ketään lämmitä, että Suomessa on kolme aktiivista 190:n ylittäjää, kun kyseinen tulos riittäisi MM-finaaliin, mutta rima tippuu koko porukalla.

Iltakilpailuissa nähtiin draamaa naisten 1?500 metrin välierissä, kun Italian Gaia Sabbatini torppasi ugandalaisen Winnie Nanyondon nurin. Pian Nanyondon raikuva valitus kaikui stadionilla. Tuomaristo oli kova ja oikeudenmukainen: Sabbatini diskattiin ja kentältä itkevänä talutettu Nanyondo pääsi finaaliin.

Kaveri jätettiin.

Kaveri jätettiin. Kuva: Steph Chambers / AFP

Kiinan Wang Jianan löi jauhot suuhun kaikille miesten pituushypyn viimeisellä kierroksella. Wang pamautti tuloksen 836, jolla nousi maailmanmestariksi neljän sentin turvin. Miltiadis Tentoglou, 24, jäi tylysti kakkoseksi. Näin kreikkalainen olympiavoittaja ja Euroopan mestari joutuu vielä odottamaan kolmatta kultaansa.

Ilta Sanoma
dimanche 17 juillet 2022 11:09:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.