Ilta Sanoma

Presidentti Vladimir Putin pyrkii saamaan itselleen uuden sukupolven kannattajia.

Putinin uusi opetussuunnitelma tulee voimaan Venäjällä syyskuussa.

Putinin uusi opetussuunnitelma tulee voimaan Venäjällä syyskuussa. Kuva: Kaisa Syrjänen / HS, SPUTNIK / Reuters, MAXIM SHEMETOV / Reuters

Venäjällä siirrytään presidentti Vladimir Putinin allekirjoittaman lain myötä uudenlaiseen opetussuunnitelmaan, kertoo The New York Times.

Lehden mukaan uuden opetussuunnitelman avulla Putin pyrkii muodostamaan itselleen ja "putinismille" uuden sukupolven kannattajia. Uudet käytännöt tulevat voimaan syyskuussa uuden lukuvuoden alkaessa.

Jatkossa oppilaat eri puolilla Venäjää käyvät ensimmäisestä luokasta lähtien oppitunneilla, joissa esitetään sotaelokuvia ja virtuaalikierroksia Krimin halki. Koululaisille järjestetään luentoja muun muassa geopoliittisesta tilanteesta ja perinteisistä arvoista.

Lisäksi kouluissa tullaan järjestämään säännöllisiä lipunnostoseremonioita ja oppitunteja, joissa juhlitaan Putinin aikaansaamaa Venäjän "uudelleensyntymää".

Putinin torstaina allekirjoittaman lain mukaan kaikkia venäläisiä lapsia täytyy rohkaista liittymään uuteen isänmaalliseen nuorisoliikkeeseen, jota johtaa presidentti Putin itse.

Siitä lähtien, kun Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991, Venäjän hallitus on yrittänyt levittää valtion ideologiaa kouluihin, mutta tuloksetta, Kremlin vanhempi byrokraatti Sergei Novikov kertoi tuhansille venäläisille opettajille järjestetyssä verkkotyöpajassa.

-?Mutta nyt Ukrainan sodan keskellä Putin on tehnyt selväksi, että tähän on tehtävä muutos, Novikov sanoi The New York Timesin mukaan.

-?Meidän täytyy tietää, miten voimme tartuttaa ideologiamme nuoreen sukupolveen. Ideologinen työmme tähtää tietoisuuden muuttamiseen, Novikov jatkoi.

Valtakunnalliset koulutusaloitteet ovat osa Venäjän hallituksen pyrkimystä opettaa lapsilleen Putinin militarisoitu ja länsivastainen versio isänmaallisuudesta.

Venäjällä on noin 40 000 julkista koulua.

Moskovassa yhdeksättä luokkaa käyvä Irina kertoi The New York Timesin haastattelussa, että hänen koulussaan järjestetty tietokonekurssi korvattiin maaliskuussa katsomalla televisiosta raporttia, jossa käsiteltiin Ukrainan antautumista Venäjän joukoille.

Irinan mukaan koulussa oli pidetty myös luento, jossa kerrottiin, että vain venäläisistä lähteistä peräisin oleva tieto on luotettavaa.

Venäjällä on hyväksytty sodan alkamisen jälkeen lainmuutos, jonka nojalla voidaan määrätä jopa 15 vuoden vankeusrangaistus Venäjän armeijaan liittyvien "valeuutisten" julkaisemisesta. Toimittajien suojelukomitea CPJ:n mukaan lain tarkoitus on yksinomaan sensuroida ja kriminalisoida konfliktin tarkka uutisointi.

Lisäksi Kreml on vanginnut tai pakottanut maanpakoon lähes kaikki sotaa vastustavat aktivistit.

Ilta Sanoma
dimanche 17 juillet 2022 02:31:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.