Ilta Sanoma

Joe Manchin ei suostunut antamaan tukeaan ilmastolaille.

Senaattori Joe Manchin vastusti oman puolueensa ajamaa lakipakettia, joka tähtäsi ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.

Senaattori Joe Manchin vastusti oman puolueensa ajamaa lakipakettia, joka tähtäsi ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Kuva: Reuters

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden lupasi perjantaina ryhtyä tarvittaviin toimiin sen jälkeen, kun ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tähtäävä lakipaketti ei mennyt läpi kongressissa.

-?Jos senaatti ei toimi ilmastokriisiin puuttumiseksi ja kotimaisen puhtaan energiateollisuuden vahvistamiseksi, ryhdyn koviin toimeenpanovaltani mukaisiin toimiin, Biden sanoi Reutersin mukaan.

Biden ei tarkentanut, mitä hän aikoisi tehdä. Biden voi antaa presidentillisiä määräyksiä kuten, että Yhdysvaltojen ympäristövirasto EPA:n on rajattava voimaloiden päästöjä ja rajoitettava öljyn- ja kaasuntuotantoa julkisilla mailla. Presidentilliset määräykset ovat kuitenkin presidenttiin sidonnaisia ja Bidenin seuraaja voisi halutessaan kumota ne.

Ilmastolain hyväksyminen kaatui demokraattisenaattori Joe Manchinin vastustukseen. Senaatissa demokraateilla on vain yhden senaattorin enemmistö, jolloin lakien hyväksyminen vaatii jokaisen demokraattisenaattorin tuen.

Manchin ei halunnut antaa suostumustaan ilmastoa tai verotusta koskeviin lakiesityksiin ennen kuin heinäkuun inflaatioluvut ovat selvillä, New York Times kertoo.

Kyse ei ole suinkaan ensimmäisestä kerrasta, kun Manchin torppaa Bidenin kaavailemia uudistuksia. Jo viime vuonna Manchin kohautti sanomalla, ettei voi äänestää Bidenin Build Back Better -lakipaketin puolesta. Paketti sisälsi sosiaalisia uudistuksia ja ilmastonmuutoksen vastaisia toimia.

Lue lisää: Oman puolueen senaattori kaatamassa Bidenin tärkeimmän hankkeen - Valkoiselta talolta poikkeuksellinen lausunto

Lue lisää: Joe Biden on nyt pulassa, ja siihen ovat syynä kaksi hänen omaa puolue­toveriaan - he ovat nyt Yhdysvaltain vaikutus­valtaisimmat ihmiset

Manchin, 74, edustaa Länsi-Virginiaa, jonka talous on pitkään perustunut kivihiilen kaivamiseen. Manchin itse on rikastunut kivihiilikaupalla. Esimerkiksi vuonna 2020 hän tienasi yrityksellään puoli miljoonaa dollaria, mikä on tuplasti enemmän kuin hänen senaattorin työstä saamansa palkkansa.

Ilmastotutkijat ja senaattorin kollegat ovat ilmaisseet turhautumisensa Manchinin toimintaan.

Penn Staten yliopiston ilmastotutkija Michael Mann kuvaili The Guardianille Manchinia kyynisesti "nykypäivän roistoksi, joka ajaa Maseratia, asuu jahdilla, kiitos hiiliteollisuuden, ja on valmis katsomaan maailman palavan, kunhan se hyödyttää hänen lyhyen aikavälin sijoitussalkkuaan".

-?Senaattori Manchin on tuominnut omat lapsenlapsensa rikkinäiselle planeetalle, totesi Leah Stokes, joka toimii ilmastopolitiikan asiantuntijana Kalifornian yliopistossa.

-?Senaattori Manchinin kieltäytyminen toimimasta on raivostuttavaa, demokraattisenaattori Martin Heinrich latasi Twitterissä.

-?Tämä on ollut todella, todella kauhea päivä, minnesotalainen demokraattisenaattori Tina Smith sanoi.

-?Jos senaattori Manchin haluaa sopimuksen ilmastosta ja energiasta, hän voi saada sellaisen heti. Senaattori Manchinilla on mahdollisuus tarttua sopimukseen ja, jos näin ei tapahdu, hän on siitä vastuussa.

Ilta Sanoma
samedi 16 juillet 2022 23:47:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.