Oulun Energia kertoo ukkosen aiheuttaneen kaukolämmön jakeluhäiriön. " /> Oulun Energia kertoo ukkosen aiheuttaneen kaukolämmön jakeluhäiriön. " />

YLE


Oululainen Matti Tolonen oli kotonaan Toppilansalmen suunnalla otolliseen aikaan lauantaipäivänä Toppilansalmen suunnalla, kun sade- ja ukkospilvet värittivät taivaan lähistöllä.

- Ukonilma näytti niin komealta, että hain kameran. Ajattelin, että jos tuosta vielä jotakin tulee.

Ja jotain kiinnostavaa kameraan tarttuikin. Tolonen onnistui tallentamaan parvekkeellaan kameralle sääilmiön, joka mudostui Nallikarin edustalle merelle noin kello 13.50. Hän pohti, voisiko kyse olla trombista.

Tolonen arvioi pyörteen liikkuneen muutaman minuutin ajan merellä Nallikarin edustalta kohti manteretta, Toppilansaaren pohjoispuolelle.

Tolosen ottamien valokuvien perusteella trombi hiipui rantaan Meri-Toppilan puiston kohdalle.

Trombi veden pinnassa.
Matti Tolonen kuvasi sääilmiön parvekkeelta Oulussa.Matti Tolonen

Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi arvioi, että Tolosen tallentama ilmiö on trombi, joskin heikko sellainen.

Trombi muodostuu, kun yläpuolella olevan ukkos- tai sadepilven nousuvirtaus kurottaa kohti maan pintaa ja voimistaa siellä jo olevia heikkoja pyörteitä.

Veden pintaan muodustuneet pärskeet voivat olla näkyvin osa merelle muodostunutta trombia, mutta Kotakorven mukaan olennaista trombin tunnistamisessa on myös se, että ylhäältä pilvestä näkyy alaspäin kurottavaa pyörteisyyttä.

Lue lisää: Oletko miettinyt, mitä eroa on trombilla ja syöksyvirtauksella? Ylen Myrskypelissä pääset tutustumaan ilmiöiden eroihin

Kaukolämmönjakeluun häiriö ukkosen vuoksi

Toppilansalmen yllä ei ukostanut niinkään, mutta lähistöllä ukosti kylläkin ja salamanisku aiheutti laajan häiriön kaupungin kaukolämmön jakeluun.

Energiayhtiö Oulun Energia kertoo, että sen biovoimalaitokselle on iskenyt salama. Salamaniskun vuoksi voimalaitos on tällä hetkellä alhaalla ja aiheuttaa kaukolämmön jakeluhäiriön koko kaupungin alueelle.

Oulun Energia tiedotti kello 16, että voimalaitos pyritään palauttamaan ajotilaan mahdollisimman pian, mutta se voi kestää useita tunteja. Energiayhtiö lupasi kertoa lisätietoa asiasta myöhemmin lauantai-iltana.

Alkuiltapäivälle osunut ukonilma väritti myös Oulussa Suomipop-festivaalikävijöiden lauantaita ja muodosti merelle pienehkön trombin.

samedi 16 juillet 2022 19:15:53 Categories: Oulu YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.