Etelä-Euroopan kuuma ilmamassa ennätyshelteineen on leviämässä alkuviikosta Iso-Britanniaan ja Pohjois-Eurooppaan. Suomessa viileähkö sää kuurosa" /> Etelä-Euroopan kuuma ilmamassa ennätyshelteineen on leviämässä alkuviikosta Iso-Britanniaan ja Pohjois-Eurooppaan. Suomessa viileähkö sää kuurosa" />

YLE


Eteläisessä Euroopassa keväästä asti toistuneet helleaallot ovat johtaneet jo lukuisiin ihmishenkien menetyksiin, vesipulaan ja mittaviin metsäpaloihin.

Esimerkiksi Portugalissa mitattiin torstaina 47 celsiusasteen lämpötila, mikä on kaikkien aikojen ennätys heinäkuussa mitatuksi lämpötilaksi Portugalin manneralueella.

Lähipäivät jatkuvat tukalina ja entistä laajemmalla alueella.

- Korkeapaine siirtyy pohjoisemmaksi. Maanantaina Etelä- ja Länsi-Ranskassa on 40 astetta ja tiistaina 30 astetta. Iso-Britanniassa on maanantaina paikoin yli 30 astetta ja tiistaina jopa 40 astetta, sanoo Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi.

Euroopan sääkartta.
Kerttu Kotakorpi / Yle

Etenkin Iso-Britannian ennuste oli Kotakorven mukaan poikkeuksellinen.

- Iso-Britannian Ilmatieteen laitos ennusti ensimmäistä kertaa ikinä 40 asteen mahdollisuutta joillekin alueille.

Tämän hetken ennusteen mukaan Saksassa lämpötila on tiistaina yli 30 astetta. Kuumaa ilmaa leviää myös Pohjois-Eurooppaan.

- Keskiviikkona jo Puolassa sekä Etelä-Ruotsissa on saman verran. Suomeen lämpöaalto yltää ehkä torstaina, mutta lämpötilat jäävät 25 asteen tuntumaan. Tänne ei aurinkoista korkeapainetta ennusteta.

Lapset seisovat suihkulähteessä.
Lapset vilvoittelivat suihkulähteessä Ranskan Nantesissa torstaina.Loic Venance / EPA

Etelä-Euroopan korkeapaine ei hellitä

Kuumuus tekee sen, että eri puolilla Etelä-Eurooppaa metsäpalot riehuvat edelleen moninpaikoin.

Metsäpaloja on sammutettu muun muassa Espanjassa ja Ranskassa. Ranskan Gironden paikallisviranomaisten mukaan alueelta evakuoitiin lauantaina yli 12 200 asukasta ja paloja on ollut sammuttamassa yli 1000 palomiestä.

Eikä helpotusta ole näköpiirissä.

- Esimerkiksi Espanjassa näyttää esiintyvän 40 asteen lämpötiloja vielä ensi viikon lopullakin. Lämpökuorma vain pahenee. Sateet sen sijaan tulevat Britanniaan ja Saksaan.

Euroopan unionin hätätilanteiden hallintapalvelu Copernicus tiedotti perjantaina, että suuri osa Etelä-Eurooppaa on tällä hetkellä äärimmäisessä metsäpalojen vaarassa.

- Välimeren alue eli Portugali, Espanja ja Italia ovat kuivia alueita muutenkin ja kesät ovat siellä kuumia. Tänä vuonna ennätyksellinen kuumuus ja kuivuus on johtunut suuren mittakaavan säätilanteesta, johon liittyy hyvin lämmintä ilmaa Pohjois-Afrikan Saharasta tuova suihkuvirtaus. Tämä aiheutti edellisen lämpöpiikin alukesästä ja nyt uudelleen, Kotakorpi sanoo.

Suihkuvirtaus on yläilmakehän voimakas tuulivirtaus, joka erottaa eri ilmamassoja toisistaan ja ohjailee matala- ja korkeapaineiden sijaintia ja liikkumista.

Henkilö katsoo palavaa maastoa talonsa terassilla.
Pohjois-Portugalissa Baiaon alueella riehunut palo uhkasi asuintaloja.Hugo Delgado / EPA

Suomessa paikoin ennätyssateista

Etelä-Euroopassa monissa maissa kuten Italiassa on jo alkukesästä oltu kuumuuden takia huolissaan veden riittävyydestä tai valitettu suoraan vesipulaa.

Suomessa tilanne on, kesäkuun parin viikon hellejaksosta huolimatta, edelleen tyystin toinen. Ainakin Lapissa on jo mittailtu paikoittain ennätysmäisiä sademääriä heinäkuulle.

- Saariselän ja Sodankylän mittauspisteissä on tullut ennätyksiä. Toisaalta sehän on ihan loogista eli kun Etelä-Euroopassa korkeapaine pysyy, niin matalapaineet kulkevat pohjoisempaa ja pudottavat ne sateensa sitten vaikka tänne.

Yleisöä sadetakeissa Porin jazzfestivaalien katsomossa.
Festivaalikävijän kannattaa ottaa mallia Pori Jazzin katsojista. Sadetakki, viitta ja kumpparit mukaan, suosittelee meteorologi Kerttu Kotakorpi. Markku Sandell / Yle

Kuurosateita on tiedossa vielä lähipäivillekin.

- Lauantaina lämpötilat ovat jääneet sateessa alle 15 asteen ja poutaisimmilla alueilla 20 asteeseen. Sunnuntaina on jopa viileämpi päivä eli lämpötilat liikkuvat 15 asteen molemmin puolin. Päivä on myös hyvin kuuroherkkä varsinkin idässä. Alkuviikosta vähän lämpenee ja sateet näyttävät harvenevan. Mutta mitään kokonaan poutaista päivää ei ennusteissa näy vielä alkuviikollakaan, Kotakorpi tiivistää.

Lauantain, sunnuntain ja maanantain sademääriä ennustavat sääkartat.
Kerttu Kotakorpi / Yle

Lue lisää:

Merivartiosto havaitsi harvinaisen sääilmiön - seitsemän trombia yhtä aikaa Selkämerellä

Jopa yli 45 asteen lämpötiloja - metsäpalot aiheuttavat mittavaa tuhoa ympäri Eurooppaa

Poikkeukselliset helteet voivat Suomessakin aiheuttaa satoja kuolemia kesässä - hoitolaitosten ja sairaaloiden varautumisen taso vaihtelee paljon

samedi 16 juillet 2022 21:03:00 Categories: YLE sää

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.