Moni voi luulla, että esimerkiksi kuolinpesän vanhasta kirjastosta voisi saada hyvänkin summan. Turha luulo.

Sattuuko hyllystäsi löytymään Mauno Koiviston vuonna 2001 julkaistu kirja Venäjän idea? Jos löytyy, niin nyt olisi hyvä tilaisuus saada siitä omansa takaisin. Veikkaan että tori.fi:ssä tai jossain kirppiksellä siitä maksettaisiin sama minkä se maksoi uutena reilut 20 vuotta sitten.

Kannattaa toimia nopeasti, sillä kirjan kustantanut Tammi reagoi ketterästi, kun kirjan kysyntä lisääntyi yhtäkkiä Venäjän hyökättyä Ukrainaan: alkukesällä Koiviston pohdinnoista oli luvassa uusintapainos ja nykytyylin mukaisesti kaikissa muodoissa äänikirjaa myöten. Siinä vaiheessa vanhan painoksen hinta romahtaa, sillä tässäkin tapauksessa kiinnostavaa on sisältö, ei se, onko painos alkuperäinen.

Kun koronapandemia alkoi, Albert Camus'n yli 70 vuotta vanha kirja Rutto nousi taas suosioon, samaan tyyliin kuin Venäjän idea nyt sotakeväänä. On lohdullista, että vaikeina aikoina ja somemölinän keskellä ihmiset hakevat rakennuspuita ajattelulleen kirjoista.

Camus'n tapauksessakaan ei käynyt kuitenkaan niin, että vanhaa kirjaa myymällä olisi voinut rikastua. Suomen kaltaisella pienellä kielialueella on erittäin vähän kirjoja, joista keräilijät - tavallisista lukijoista puhumattakaan - olisivat valmiita maksamaan muutamaa kymppiä enempää.

Moni voi luulla, että esimerkiksi kuolinpesän vanhasta kirjastosta voisi saada hyvänkin summan. Turha luulo. Kun kokeneet antikvariaattien pitäjät käyvät kotikäynneillä, he saattavat löytää isosta kirjastosta muutaman kiinnostavan opuksen, loput he suosittelevat heittämään paperinkeräykseen tai kierrätyskeskukseen.

Jos hyllystä sattuu löytymään Seitsemän veljeksen 1800-luvun painos, sillä saattaa olla arvoa. Edes Tuntemattoman ensipainoksella ei ole arvoa, ellei siinä ole iskemättömässä kunnossa olevaa kansipaperia.

Suomessa julkaistaan kirjoja vuosittain noin 10?000 nimekkeen tahdilla, yhteenlaskettu painosmäärä huitelee 10-15 miljoonan haarukassa. Herää kysymys, minne nämä ja aiempina vuosina painetut kirjat oikein joutuvat? Eihän moderneissa kodeissa usein ole edes kirjahyllyjä.

Esimerkiksi pääkaupunkiseudun kierrätyskeskus tekee hienoa työtä; sinne kulkeutuu vuosittain 1,5 miljoonaa kirjaa, joista osa seulotaan myyntiin, loput päätyvät uusiokäyttöön paperiteollisuuden raaka-aineeksi. Vielä pitäisi keksiä, mihin joutuvat reilut 10 miljoonaa muuta kirjaa - jos siis ajatellaan, että uusien tieltä vanhimpia hävitetään.

Osa menee sekajätteeseen, osa paperinkeräykseen ja pieni määrä kenties divareihin. Suuri osa jää kotihyllyihin, joten maan "kirjaomaisuus" siis lisääntyy vuosittain miljoonilla. Vanhoista sukista ja muista vaatekappaleista on helppo luopua, mutta kirjoista jostain syystä vaikeampi. Nuorelle sukupolvelle jää tässäkin kova savotta, mutta heille luopuminen on varmasti helpompaa.

En tiedä elämässä kovin monta mukavampaa asiaa kuin kirjojen lukeminen. Aika harvaa kirjaa tulee silti luettua useaan kertaan, edes kahta kertaa. Luopumista niistä helpottaa tieto erinomaisesta kirjastolaitoksestamme.

Kun ison kirjakasan hävittäminen on edessä, niin kannattaa unohtaa tunneside kirjoihin ja keskittyä vain asianmukaiseen lajittelutapaan. Tässä ohje: kovat kannet pitää repiä irti ja heittää sekajätteeseen, sisällön voi heittää vaikka oman taloyhtiön paperinkeräyslaatikkoon.

Ympäristö kiittää.

Artikkeli on julkaistu aiemmin Kotisi aarteet 3 -erikoislehdessä.

Ilta-Sanomien Kotisi aarteet 3 -erikoislehti on saatavilla lehtipisteissä rajoitetun ajan.