Suomalaismiehen tapaus sai runsaasti mediahuomiota sekä kotimaassa että Ugandassa. Liikemies oli matkustanut Ugandaan yhdessä entisen viestintäministerin " /> Suomalaismiehen tapaus sai runsaasti mediahuomiota sekä kotimaassa että Ugandassa. Liikemies oli matkustanut Ugandaan yhdessä entisen viestintäministerin " />

YLE


Tuomioistuin Ugandan pääkaupungissa Kampalassa on tuominnut ugandalaisnaisen 30 vuoden vankeustuomioon suomalaisen liikemiehen murhasta.

Suomalaismies löydettiin kuolleena luksushotelli Pearl of African huoneesta helmikuussa 2018. Hän oli matkustanut Ugandaan yhdessä entisen viestintäministerin Suvi Lindénin (kok.) kanssa.

Liikemiehellä oli valtion omistaman puolustustarvikeyhtiö Patrian kirjallinen lupa markkinoida yhtiön tuotteita Ugandassa.

Lindén on julkisuudessa kertonut olleensa matkalla edistämässä tietoyhteiskuntaan liittyviä asioita. Ugandassa Lindén kertoi paikalliselle toimittajalle tulleensa maahan tutkimaan bisnesmahdollisuuksia.

Myöhemmin selvisi, että kuolleen liikemiehen elimistöstä oli löydetty muun muassa kokaiinia sekä tuholaismyrkkyä.

Suoria todisteita murhasta ei ollut

Ugandalaisen hallitusta lähellä olevan New Vision -sanomalehden mukaan murhasta tuomion saanut nainen oli suomalaisen liikemiehen tyttöystävä.

Tuomion antaneen tuomari Margaret Mutonyin mukaan suoria todisteita siitä, että syytetty nainen olisi murhannut suomalaisliikemiehen, ei ollut.

- Tapauksen yksityiskohdat kuitenkin liittävät syytetyn murhaan hyvin vahvasti, hän sanoi New Vision -sanomalehden mukaan.

ihmisiä hotellin aulassa
Pearl of Africa -hotellin aula. Suomalainen liikemies löydettiin kuolleena hotellin kahdeksannen kerroksen huoneesta 6. helmikuuta.Teemu Juhola / Yle

Mutonyi perusteli kovaa tuomiota myös sillä, että Ugandan mainetta pitää suojella ulkomaisten turistien ja investoijien mielissä.

Kaksi muuta murhasta epäiltyä eivät saaneet tuomioita.

Tapaukseen liittyi monia epäselvyyksiä

Suomalaisliikemiehen kuoleman ympärillä oli ja on edelleen monia epäselvyyksiä.

Se kietoutui Ugandan presidentin Yoweri Musevenin, maan poliisin sekä turvallisuuspalvelun ISO:n väliseen valtataisteluun.

Suomalaisliikemies oli kutsuttu maahan ISO:n johtajan Frank Bagyenda Kakan allekirjoittamalla kutsukirjeellä, joka kuitenkin tuomioistuimen mukaan osoittautui väärennökseksi.

Tuomari Mutonyin mukaan nyt murhasta tuomittu nainen oli mukana väärentämässä kutsukirjettä, tarkoituksenaan houkutella siten suomalaisliikemies Ugandaan ryöstettäväksi.

Oikeudenkäynti Buganda road oikeustalolla, Kampalassa.
Bukanda Roadin oikeustalon sali oli täynnä, kun syytetyt tuotiin oikeuden eteen 5. huhtikuuta 2018.Africa Mashariki Media Agency

Toisella murhasta epäillyistä, joille tuomioistuin ei antanut tuomiota, oli kuitenkin yhteyksiä ISO:hon.

Tämän lisäksi Ugandan poliisin epäillään peukaloineen murhahuoneesta kuvattua todistemateriaalia.

Tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Suomessa Helsingin Sanomat.

Lisää aiheesta:

Uusi käänne: Ugandassa kuolleen suomalaisen liikemiehen kuolemasta nostettu murhasyytteet - matkusti Afrikkaan Suvi Lindénin kanssa ja markkinoi Patrian tuotteita

Rikostutkinta sakkaa Ugandassa - Nämä 5 kysymystä ovat avoinna suomalaisen liikemiehen mysteerikuolemassa

Ugandassa oikeus päästi suomalaisliikemiehen taposta syytetyt vapaaksi takuita vastaan

Yle Ugandassa: Liikemies ja entinen ministeri tulivat Afrikan helmeen - nyt tutkitaan murhaa, petosta ja kumouksellista toimintaa

Uganda-mysteeri: Suvi Lindén ei olekaan YK-lähettiläs kuten hän väittää - "Lindénillä ei ole enää virallista roolia"

samedi 16 juillet 2022 17:30:26 Categories: Uganda YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.