Ilta Sanoma

Amerikkalaisen yleisurheilulegendan vertaus pisti nauramaan, mutta olihan siinä totuuden siementä, kirjoittaa Pekka Holopainen Eugenesta.

USA:n Eugenessa yleisurheillaan MM-kisat melkoisissa erikoisoloissa, minkä järjestäjätkin auliisti myöntävät.

USA:n Eugenessa yleisurheillaan MM-kisat melkoisissa erikoisoloissa, minkä järjestäjätkin auliisti myöntävät. Kuva: AFP / Lehtikuva

Haastattelin Eugenessa torstaina amerikkalaista yleisurheilulegendaa Willie Banksiä, joka 1983 Helsingin MM-kisoissa pomppi myös suomalaisten sydämiin.

Nyt Banks kuuluu urheilujohtajana kansainvälisen liiton World Athleticsin hallitukseen, joka muutama vuosi sitten myönsi vuoden 2021 MM-kisat oregonilaiselle Eugenen pikkukaupungille, joka puski niitä pandemian vuoksi vuoden eteenpäin.

Aiemmin MM-kisoja oli Amerikkaan yrittänyt vain kalifornialainen Stanford, mutta sen hakemus vuoden 1997 isännyydestä ei menestynyt.

Vaikka Eugene on USA:n virallinen Track Town ja Timanttiliigan ja Niken kotiseutua, Banks ei ollut yksiselitteisen riemuissaan kuin siitä, että MM-kisat nyt ensimmäisen kerran ylipäätään järjestetään Yhdysvalloissa.

Hänen mukaansa Eugenen päätyminen isäntäkaupungiksi vastaa hieman samaa kuin että Suomi olisi päättänyt järjestää omat MM-kisansa Helsingin olympiastadionin sijasta Saarijärvellä, Banksille tuttu kisapaikka sekin.

Eugenen juoksurata tiedetään erittäin nopeaksi, ja kovaa tulostasoa on MM-kisoissa luvassa.

Eugenen juoksurata tiedetään erittäin nopeaksi, ja kovaa tulostasoa on MM-kisoissa luvassa. Kuva: Jewel Samad / AFP

Vaikka mies sanoi asiansa kieli poskessa, on pakko myöntää, että onhan tuossa myös totuuden siemen.

Kun tähänastiset isännät ovat olleet Tokion, Pekingin, Berliinin, Osakan tai Moskovan kaltaisia valtavia metropoleja tai vähintään Sevillan, Göteborgin tai Stuttgartin kaltaisia suurkaupunkeja, vuonna 2022 nähdään melkoinen kotikutoisuuden maailmanennätys.

Se kuvaa hyvin myös yleisurheilun todellista asemaa maassa, joka kyllä tuottaa maailman parhaat yleisurheilijat mutta ei pysty kasvattamaan lajiin kohdistuvaa aitoa mielenkiintoa olympiapöhinän ulkopuolella.

Kotikutoisuus näkyy kaikessa, ja järjestäjät eivät asiaa mitenkään peittele. Eugene on pieni kaupunki, jolla on pienen kaupungin edut ja haitat.

Moukarinheittäjä Krista Tervo oli avauspäivän kova suomalaisonnistuja.

Moukarinheittäjä Krista Tervo oli avauspäivän kova suomalaisonnistuja. Kuva: Patrick Smith / AFP

Edut urheilijoiden ja muiden kisoissa työskentelevien näkökulmasta tajuaa nopeasti. Etäisyydet kilpailuihin ja harjoituksiin ovat lyhimmät koskaan, ja paikat ovat viimeisen päälle kunnossa. Pieni katsomo tulee täyteen asiantuntevaa lajiväkeä, ja urheilijoiden kunnioitus on suurta.

Lue lisää: Näin paljon yleisurheilun MM-kullasta saa rahaa - venäläiset joutuivat maksumiehiksi!

Kolikon toisella puolellakin on asioita.

Urheilijat eivät yleensäkään asu loistohotelleissa, mutta harvoinpa he ovat joutuneet kampustason opiskelijakimppamajoituksiin. Yöt menevät kerrossängyissä, joiden yläosa on nostettu paikaltaan.

Urheilijoiden huoneissa on omat vessat ja suihkut, mutta joukkueen taustahenkilöt ovat tinkineet omasta mukavuudestaan. He käyvät yhteisvessoissa ja -suihkuissa huoneiden ulkopuolella. Osa on majoitettu airbnb-asuntoihin.

Lue lisää: Yleisurheilun MM-kisat 2022: Tässä ovat tv-aikataulut ja koko kisaohjelma

Koneellinen ilmastointi on University of Oregonin majoitustiloissa tehoton, mutta järjestäjät ovat tuoneet huoneisiin tuulettimia. Oman tyynyn ja jopa peiton kuljettaminen mukana on monille urheilijoille rutiinia, mutta aitajuoksija Viivi Lehikoinen pani vielä paremmaksi. Hän roudasi kotimaasta mukanaan oman, rakkaan Dyson-imurinsa.

Syyt yllä mainittuun ovat kovin loogisia: Eugenessa ei yksinkertaisesti ole juuri tarjolla hotellitason majoitusta. Vasta osavaltion suurkaupungista, vajaan 200 kilometrin päässä sijaitsevasta Portlandista, sellaista löytyisi.

Yksi erikoisuus pisti heti silmään. Nike-osavaltion suurtapahtuman tekstiilikumppani on Niken pääkilpailijoihin kuuluva japanilainen Asics. Kokista on kisa-alueella toki myynnissä, mutta tölkkien logot on peitetty mustalla teipillä, sillä kisojen partneri on toinen juomavalmistaja.

Lue lisää: Ruotsalaiset tyrmistyivät MM-kisojen "vankilaoloista" - supertähti Armand Duplantis saa erityiskohtelua

Suomen joukkue MM-kisoissa on vähintään riittävän kokoinen, vaikka varmoina pidettyjä MM-nimiä putosi kauden mittaan terveyssyistä poiskin.

Tuntuihan se hieman hämmentävältä, kun pelkästään kisojen ensimmäisen päivän aikana kentällä kävi suomalaisia samassa suuruusluokassa kuin ovat pienimmillään olleet Suomen kokonaiset MM-joukkueet.

Hurjien coopertulostensa kautta kilpayleisurheiluun päätynyt Mikko Kauppinen tähtää tulevaisuudessa MM-tason kestävyysjuoksijaksi. Kauppisen 5000 metrin aika 15.22,69 on Suomen kaikkien aikojen 19-vuotiaiden poikien tilastossa sijalla 340, mikä kertoo paljon enemmän lajin suomalaishistoriasta kuin Kauppisesta.

Kuva: Timo Heikkala / Lehtikuva

Ilta Sanoma
samedi 16 juillet 2022 16:34:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.