Ilta Sanoma

Äärimmäisen kuumuuden odotetaan kestävän ainakin kahden päivän ajan.

Britit pakkautuvat uimarannoille lämpötilan noustessa lähelle ennätyslukemia.

Britit pakkautuvat uimarannoille lämpötilan noustessa lähelle ennätyslukemia. Kuva: Stephen Lock / ZUMA / mvphotos

Britannian kansallinen lämpöennätys saattaa rikkoutua ensi viikon alussa, kun lämpötilojen odotetaan nousevan jopa neljäänkymmeneen asteeseen. Edellinen kuumuusennätys on 38,7 astetta vuodelta 2019.

Hirmuhelteet johtuvat Afrikan suunnalta nousseesta korkeapaineen alueesta, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan.

- Britanniassa näyttäisi tosin siltä, että vain maanantai ja tiistai ovat niitä huipputukalia päiviä. Sen jälkeen päästään vähän alaspäin, kertoo päivystävä meteorologi Oskari Rockas.

Lämmön odotetaan nousevan huippuunsa tiistaina. Kyseessä on ensimmäinen äärimmäisia lämpötiloja koskeva niin sanottu "punainen varoitus".

Suomeen asti kuumuus ei Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin mukaan ylety. Tämä johtuu Pohjoismaiden ylle jämähtäneestä matalapaineesta, joka pitää ilmat epävakaisina myös ensi viikon alussa.

Lue lisää: Britanniassa kansallinen hätätila - maassa annettu ensimmäistä kertaa "punainen varoitus"

Britanniassa kuumuus antoi lauantaina vielä odottaa itseään. Maan kansallinen meteorologinen palvelu Met Office raportoi tänään aamupäivällä, että Skotlannin ja Walesin alueilla yön alimmat lämpötilat ovat käyneet jopa alle viidessä asteessa.

- Ennen lähipäivien lisääntyvää kuumuutta viikonloppu on alkanut viileästi kaikissa neljässä kotimaassa. Kirkas taivas mahdollisti lämpötilojen laskun viime yönä, Met Office raportoi twiitissään.

Helle häämöttää silti kulman takana. Britannian hallitus pitää tulevaa säätä kansallisena hätätilana. Met Office pelkää korvennuksen vaarantavan henkiä kautta maan.

- Nyt on aika varmistaa, että haavoittuvassa asemassa olevat sukulaiset ryhtyvät asianmukaisiin toimenpiteisiin selviytyäkseen helteestä. Tämä on hyvin vakava tilanne, Met Officen edustaja Grahame Madge sanoi tiedotusvälineille.

Myös hyväkuntoiset ja terveet voivat saada hengenvaarallisia oireita, toimisto ennakoi.

Myös eteläinen Eurooppa kärsii kuumuudesta. Tuhannet ihmiset ovat joutuneet pakenemaan helteiden aiheuttamia maastopaloja ainakin Ranskassa, Espanjassa ja Portugalissa, uutisoi BBC.

Lämpötilat ovat näissä maissa jo päiviä pysytelleet yli 40 asteen yläpuolella.

Länsi-Espanjassa sekä Portugalissa myös useita kaupunkeja ja kyliä on evakuoitu palojen tieltä. Näissä maissa äärimmäisen kuumuuden kerrotaan aiheuttaneen myös yli 280 ihmisen kuoleman.

Etelä-Euroopassa riehuu useita maastopaloja. Kuva on Samosista, Espanjasta.

Etelä-Euroopassa riehuu useita maastopaloja. Kuva on Samosista, Espanjasta. Kuva: Carlos Castro / ZUMA / mvphotos

Portugalin Pinhaossa mitattiin torstaina jopa ennätykselliset 47 astetta.

Lue lisää: Metsäpalot ja helle kurittavat eteläistä Eurooppaa - Espanjassa lukuisia paloja riistäytynyt hallinnasta

Lounais-Ranskan Gironden alueella yli 11?000 ihmistä on joutunut lähtemään palojen takia, ja Länsi-Espanjassa sekä Portugalissa useita kaupunkeja ja kyliä on evakuoitu palojen tieltä.

Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa yhä useammin yhä pidempiä ja kuumempia helleaaltoja. Ranskan palomiesliiton johtaja Gregory Allione sanoo, että ilmaston lämpeneminen aiheuttaa kuormitusta myös väestönsuojelulle.

-?Palomiehet ja siviiliturvallisuus käsittelevät ilmastonmuutoksen vaikutuksia päivittäin. Nämä vaikutukset eivät tunnu vuonna 2030, ne tuntuvat juuri nyt, Allione sanoi BBC:n mukaan.

Ilta Sanoma
samedi 16 juillet 2022 14:46:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.